Kuusi kuukautta, kuusi kaupunkia

Matkustus, yksi lempiharrastuksistani. Rakastan matkojen suunnittelua ja sitä tunnetta vatsan pohjassa, kun reissu lähestyy. Puolessa vuodessa olen jo tänä vuonna ehtinyt kuuteen eri kaupunkiin ja seuraavan kymmenen päivän aikana plakkariin kertyy kaksi maata lisää (Latvia ja Liettua), joissa kummassakaan en ole varsinaisesti vielä vieraillut (ainoastaan vaihtanut konetta Riikassa). Baltian road trippimme on siis startannut ja olemme parhaillaan jo matkalla kohti Tallinnaa. Jee! 🙂

BERLIINI
Berliini

Vierailin Berliinissa (varmaan kahdeksatta kertaa) Zizzin kutsumana Curve is Sexy-messuilla tammikuussa ja postasin kuulumisten lisäksi mm. nämä upeat asukuvat blogiini. Berliini on toki ansainnut myös aivan oman täginsä, joten suoraan Berliini-aiheisiin postauksiin pääset tästä. Eilen Matti väläytteli jo, että saataisiinko sittenkin yksi Berliinin piipahdus mahdutettua vielä loppulomaan. Minä kannatan viikonloppulomaa syksymmällä, saapa nähdä mihin päädytään!

PRAHAPraha

Tarjosin Prahan reissun armaalle avomiehelleni yllätyksenä synttärilahjaksi ja eipä olisi paljon parempaa lahjaa voinut kyllä olla! Flunssa vaivasi, mutta ehdittiin silti kokemaan pitkän viikonlopun aikana Prahassa kaikenlaista. Oman postauksensa Prahasta ansaitsivat vielä tsekkiläistä designiä myyvä Harddecore ja herkkutaivas Jan Paukert. Tuo Via Balticahan veisi muuten Prahaan saakka, hmmm…

VARSOVA
Varsova

Pääsiäinen vietettiin tänä vuonna perheen kanssa Varsovassa ja tulipa koettua Puolakin ekaa kertaa. Piipahdettiin Varsovassa mm. eläintarhassa (en erityisemmin tykännyt) ja ihasteltiin hanamia. Tulihan tuolla poseerattua myös asukuvissa Puolan korkeimman rakennuksen kulttuurin ja tieteen palatsin edustalla. Puolaan on päästävä myös vähän paremmalla kelillä, eli kesällä! 🙂

LONTOO
Lontoo

Ylitöitä oli kertynyt pikkasen paljon ja suunnittelin toukokuussa ottavani äkkilähdön lämpimään, mutta päädyinkin (taas) Lontooseen. Edellisestä kerrasta olikin jo tasan vuosi, mihin tämä aika menee! Keväinen ja helteinen Lontoo oli just hyvä toukokuuhun, kun tuntui, ettei kesä tule ikinä (siltä se muuten tuntuu edelleen)… Tämä Lontoo-visiittini oli ehkä kuudes tai seitsemäs, en pysy enää laskuissa, mutta silti tekemistä riitti taas. Kerettiin kuvailemaan myös parit asut ja teinpä töitäkin yhden päivän verran.

TALLINNA
Tallinna

Annettiin joululahjaksi siskolle miehineen päiväristeily Tallinnaan ja toukokuun lopussa saatiin aikataulut natsaamaan ja lähdettiin porukalla fiilistelemään etelänaapuria. Tämän reissun jälkeenhän idea tuosta reissusta Viroon alkoikin itämään ja kohta huomattiin, että kokonaisuuteen oli lisätty myös Latvia ja Liettua. Kiva irtiotto tuo päivä Tallinnassa, vaikka ei maissa ehdittykään neljää tuntia kauempaa ihmetellä. Varsinkin, kun Tallinnassa oli täysi kesä.

KÖÖPENHAMINA
Kööpenhamina

Aloitin loman lennähtämällä Köpikseen Acerin vieraaksi ja sateisessa kaupungissa tuli pötkötettyä lähinnä hotellihuoneessa. No kyllä mä pariksi tunniksi kaupungillekin ehdin ja tietysti itse reissun päätarkoitukseen, eli #Acernoontea:lle! Kolmas kerta Köpiksessä oli oikein rentouttava reissu. Yksi ehdottomasti lempparikaupungeistani tässä lähietäisyydellä.

Semmoset reissut tässä puolen vuoden aikana olen ehtinyt tekemään ja kokemaan. Saapa nähdä, mitä seuraava vuodenpuolikas tuo tullessaan! 🙂

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

Ravintolavinkki Kuopioon : Panza!

Kuopio DSC_0411 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0415Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0413Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0420 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0416 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0417 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0424Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0438 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0427Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0441 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0436 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0450 Panza Kuopio Meksikolainen ravintola DSC_0452

Olen kova meksikolaisen ruuan ystävä ja niinpä jo reilun vuoden Kuopiossa avoinna ollut meksikolainen ravintola Panza on keikkunut ”pakko testata Kuopiossa” -listallani jo avaamisestaan asti. Viime viikolla vihdoin pääsin toteuttamaan vierailun Panzaan ja vetämään ravintolan yli listalla, tosin palaan tänne kyllä varmasti, jos en ensi kerralla, niin viimeistään sitten seuraavalla, sen verran hyvät pöperöt ja palvelu ravintolassa oli sisustuksesta ja muusta atmosfääristä puhumattakaan!

Panza avaa näin kesäisin kahdelta ja oltiin äitimuorin kanssa roikkumassa kahvassa heti tasalta. Eikä muuten oltu ainoat innokkaat, meidän lisäksemme syömään tulossa oli useampi seurue ja porukkaa lappoi sisään koko syöntimme ajan tasaista tahtia. Panza on siis selkeästi jo lunastanut paikkansa kuopiolaisten keskuudessa ja en kyllä yhtään ihmettele. Lounas on tauolla näin kesäisin, mutta listalta pääruuista sai -10% alennusta neljään saakka (late lunch) ja meidän ruuat kustansivat lopulta yhteensä reilun 30€.

Me päädyttiin tilaamaan äidin kanssa alkuun nachoja, joiden mukaan sai quacamolea (tosi hyvää), creme fraicea ja salsaa. Annoksesta olisi riittänyt ainakin kolmelle tai jopa neljälle helposti. Äiti päätyi ottamaan pääruoaksi Panzan burriton possulla ja annoskateushan siinä lopulta minulle vähän iski. Tuo äipän burriton annoksen yli 30 ainesosan suklainen mole-kastike kun oli aivan törkeän hyvää ja saattoi olla, että pääsin onneksi itsekin hieman osingoille tuosta burritosta, sen verran tuhti setti oli kyseessä. Minä halusin tällä kertaa testata paikan pehmeät tacot ylikypsällä naudanlihalla ja ei niissäkään kyllä mitään valittamista ollut, pesevät monen paikan tacot ihan mennen tullen. Kyytipojaksi annokseeni tuli vielä riisiä ja tämäkin eväs oli tosi kookas. Drinkit ja jälkkärit jäivät meiltä tällä erää toiseen kertaan, mutta mitä vilkaisin pikaisesti listaa, niin oikein hyvältä vaikuttivat. Kuulin myös siskolta huhuja, että olivat viettäneet keväällä ystävänsä polttareita Panzassa drinkkikoulun merkeissä, joten ilmeisesti kaikenlaiset erikoisemmatkin tapahtumat Panzassa onnistuvat.

Täytyy palata pian testaamaan vielä ainakin nuo kehutut Panzan hunajalla ja meksikolaisella oluella marinoidut ribsit, ne ovat olleet kuulemma Panzan listalla ihan alusta saakka ja niitä suositteli myös tarjoilija, nam! Terkkuja vaan sinne Kuopioon Panzan pojille, I’ll be back ja sydänsilmäemoji tähän!

Panza // Ajurinkatu 26, Kuopio

Ps. Panzaan saa tulla myös hyvin käyttäytyvän koiran kanssa, täyttäisiköhän Jykä hyvin käyttäytyvän koiran vaatimukset? 😉

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa ja Bloglovin’issa! ♡