Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD : Pink & Gray in Warsaw

Mainitsinkin jo, että Varsovassa keli oli hieman koleahko. Todellisuudessa kolmen päivän aikana koettiin sääilmiöitä aivan laidasta laitaan, taivaalta tuli niin vesi-, lumi- ja räntäsadetta, rakeita, aurinkoa, tuulta, sumua, pilvistä ja jopa ukkosta! Aikamoinen kattaus siis. Näiden kuvien ottohetkelle taisi olla se tuulinen hetki, ainakin tuosta toisesta kuvasta voisi näin päätellä. Ei tuolla kyllä kuuma tullut MK:n kevyttoppatakissa ja kaulahuivissa, joten ne päällä mentiin ihan koko reissu.

Lauantai-illalle olin katsonut etukäteen kolme ravintolavaihtoehtoa, mutta aukioloaikoja selvitellessäni totesin, että sulkivat mokomat pääsiäisen kunniaksi jo hyvissä ajoin alkuillasta, joten päädyttiin lopulta Hard Rock Cafehen illastamaan. Samalla reissulla napattiin sitten nämä asukuvat siinä HRC:n kulmilla Puolan korkeimman rakennuksen, Kulttuurin ja tieteen palatsin edustalla. Sunnuntaina puolestaan koko kaupungista oli suljettuna suurin osa ja takseistakin liikenteessä vain 20%, joten koko Varsova tosiaankin hiljentyi pääsiäisen viettoon. Meillä oli jopa haasteita saada taksia eläintarhalta hotellille ja koko sunnuntain aikataulut menivät vähän uusiksi puolen tunnin taksisäädön tiimoilta.

Päällä minulla oli lauantaina museossa ja vanhassa kaupungissa kierrellessä alla oleva asukokonaisuus, eli JUNAROSE:n tunika, jonka sain pari viikkoa sitten. On muuten reilua kokoa, sillä tämä päälläni oleva on kooltaan 44. Tuo tunika on aika lyhyt, mutta pitkän topin, paksujen leggareiden ja tuon pitkän neuleen kanssa oli oikein passeli. Aika kivan keväinen asu, harmaa ja pinkki toimii yhdessä kyllä aivan loistavasti.

Tunika – Tunic JUNAROSE (44) // Neule – Cardigan New Look Inspire (UK24) // Leggings Piruetti (L) // Boots Dr. Martens // Laukku – Bag MBMJ Varsova asu 1Varsova asu 2

Translation: In Warsaw I was wearing my new JUNAROSE tunic. Gray and pink – perfect combo! 🙂

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0 Comment

  1. Mulla on samainen tunika ja tykkään siitä oikein kovasti! 🙂

    1. Tuo on kyllä tosi kiva. Mulla on myös saman mallinen sininen, joka ei oo päätynyt vielä kuviin asti. 🙂

  2. Nimetön says: Vastaa

    Kiva asu 🙂 kysyisin onko noilla piruetin leggareilla eri koot eri malleissa? Mikä on tuotekoodi yms näille leggareille? Tai millä osaisin ostaa samat kuin sinulla? ( mulla on yhdet leggarit kokoa xl ja ei kyllä mahdu mulle ) kiitos jo etukäteen vastauksesta 🙂

    1. Moi, joo, nämä on sitä ”venyvämpää” matskua, elikkä ne talvileggarit, en valitettavasti muista näiden mallia, mutta siellä kyllä tietävät. 🙂

      1. Nimetön says: Vastaa

        Kiitos 🙂

  3. Ihanan pirtsakka asu! <3

    1. Kiitos Noora! <3

  4. lettu ja marjat says: Vastaa

    Nättihän tuo olis jollakin 16-vuotiaalla varsajalalla. Olen aika usein ihmetellyt tuota sukkahousujen pitoa liian lyhyiden tunikoiden kanssa.. se kun ei mielestäni ole yli 30-vuotiaan tyyliä. Ei mitään muuta ”inistävää” kuin että hiukan pidempää vois jo tuon ikäinen etsiä päälleen tai vastaavasti pitää enemmän päällyshousuja edes muistuttavia housuja, miten olis vaikka farkkuleggarit? Muistan toki ajan kun minullekin huomautettiin töissä vaatetuksestani vaikka pidinkin pidempiä tunikoita kuin Mimmi ja oli normaalivartaloinen. Nimekseni tuli ”sukkahousutyttö”.

    1. Nuohan eivät ole siis sukkahousut, vaan ihan paksut leggingsit, joista ei todellakaan näy mitään läpi. Kiitos mielipiteestäsi, jatkan kuitenkin leggingsien käyttöä jatkossakin! 🙂

  5. Kristina says: Vastaa

    Ihana tunika! Pakko saada samanlainen….. 🙂 Leggingsit on ihan kivat sulla ja sitä paitsi ihanat jalassa. Mäkin pidän niitä vaikka en ole 16-vuotias varsajalka vaan 5-kymppinen tappijalka.
    Viva la difference!

    1. Kiitos! Junaroselta näitä saa. 🙂 Joo, pukeutumissäännöt pitäisi heittää mielestäni romukoppaan! 😉

      1. Kristina says: Vastaa

        Tilasin jo Ellokselta tuon makoisan kauniin tunikan! <3 Ja samalla "riehaannuin" pretty.fi-kaupassa shoppailemaan NYXin meikkejä. 😀

        1. Jee, sitten ollaan samikset! 😉 Oijoi, Pretty.fi:n ostokset kuulostaa myös hyviltä! Mitäs ihanaa hankit? 🙂

          1. Nimetön says:

            Mulle on tulossa Butter Gloss Fortune Cookie-huulikiilto ja The Natural Shadow-luomiväripaletti. Tiedän tiedän, tylsiä värejä, mutta olen vähän arka iloittelemaan meikkiväreillä, kun on jo tota ikää kertynyt…Noissa ruskeissa väreissä on olo huoliteltu eikä niin meikattu. Vaikka joskus mä innostun ja vetäisen oikein punaista huulipunaa ja se kyllä heti huomataan… 🙂

          2. Oi, kuulostaa hyvältä! Ja nythän nudevärit ja muutenkin luonnollinen meikki on suurinta huutoa, joten aivan aallon harjalla. Ja välillä tosiaan kirkas huulipuna tekee hyvää! 🙂

  6. Hei, kysyisin tuosta New Lookin neuletakista, että onko nyt myynnissä, kun en löydä heidän nettisivuilta ja se on juuri sellainen, jota olen jo pitkään hakenut.

    1. Taitaa olla ostettu jo syksyllä ja jo loppuunmyyty! Minulla oli myös pitkään etsinnässä tuollainen pidempi neule, joten toivottavasti löytyy! 🙂

      1. OK, kiitos, täytyy metsästää sitten edelleen.

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.