OOTD – Guns N’ Roses

Kinder-piirakka odottelee tuossa pöydällä jäähtymistään, jotta pääsen sen vielä voikreemillä ja suklaalla kuorruttamaan. Halusin testata pääsiäispyhiksi suunnittelemani piirakan näin etukäteen, kun huomenna ohjelmassa on päivällä synttäreitä ja illalla vielä vieraita. Toisin sanoen perjantai-illan ohjelmassa on siis ollut täällä minulla Iholla-maratonia ja samalla leipomista. Tiirasin taikinaa työstäessäni siis tällä viikolla alkaneen Iholla-sarjan neljä ensimmäistä jaksoa putkeen ja hyvältä vaikuttaa!

Löysin päivemmällä konettani penkoessa nämä asukuvat, jotka on jo napattu jokunen viikko sitten meidän takapihalla, kun maassa oli vielä reippaammin lunta. Nyt sitä ei ole enää lähes ollenkaan ja toivottavasti viimeisetkin sulavat pois pian. Näitä kuvia ja etenkin tuota paitaa katsellessa tuli yhtäkkiä mieleen kommentti vuodelta 2011 postaukseen, jossa päälläni oli niin ikään Gunnarit-paita, siinä anonyymi totesi, että ”Helvetti, nyt mä en voi enää ikinä käyttää mun Gunnari-paitaa.”, ilmeisesti siis, koska minulla oli päälläni moinen. Aikamoista! Toivottavasti tästä paidasta ei tule jollekin nyt taas samanlaista ongelmaa, vaan jokainen voi ihan jatkossakin pukeutua tietyn bändin paitoihin, vaikka meikäläinenkin on jonkun artistin paitaa joskus käyttänyt. Ja kyllä, liput kesän Guns N’ Rosesin keikalle Hämeenlinnaan löytyvät jääkaapin ovesta, toivottavasti vuoden 2011 anonyymikin uskaltautuu keikalle, vaikka minä olenkin tulossa! 😉

Mukavaa viikonloppua sinne tasapuolisesti ihan jokaiselle!

Jakku – Blazer Zizzi (L) // Toppi – Top Primark (UK20) // Hame – Skirt Forever21+ (3XL) // Sukkikset – Tights Zizzi (50) // Sneakers Puma, Caliroots (US9)
Guns and Roses DSC_0445Guns and Roses DSC_0419 Guns and Roses DSC_0456Guns and Roses DSC_0437

OOTD – Vekkihameessa

Terveisiä kotisohvalta Isänmaan puolesta-sarjan parista! Ollaan vietetty taas varsin aktiivista viikonloppua, ensin pe-la yö hotellissa hyvästä ruosta nauttien ja saunassa ja paljussa rentoutuen, lauantaina pakopelistä ulos paeten, Ikeassa asioiden ja Matin synttäreitä pienellä porukalla illalla juhlien (pistäydyttiin jopa Veikkolan paikallisessa!) ja tänään sunnuntaina ohjelmassa on ollut mm. brunssia, koiravalokuvausta ja pulkkamäkeä. Tuossa äsken oli pakko ottaa pienet päiväunet, kun väsytti niin älyttömästi ja nyt parhaillaan odotellaan, että sauna lämpeää ja päästään vielä saunomaan. Sitten joutaakin jo unille ja onkin hyvä aloitella uusi viikko Matinkin taas vuotta vanhempana. Tänä vuonna en tehnytkään Matille kakkua itse, vaan tilailin herran lemppari änärijoukkueen, eli Pittsburgh Penguinsin logolla varustetun kakun täältä Veikkolasta More Cakes-nimisestä paikasta. Tuota vadelma-valkosuklaatäytteellä varustettua kakkua onkin vedetty useampaan otteeseen viikonlopun aikana. Voin suositella kyllä lämpimästi!

Asukuvia ei ole paljon alkuvuodesta blogissa nähty ja se on harmittanut minua kovasti. Napattiin nämä kuvat eilen, kun pakattiin kamat Hotelli Rantapuistosta Vuosaaresta ja hurautettiin kotimatkalla Vantaan Ikeaan peiliostoksille. Ollaan asuttu kohta tässä meidän omakotitalossa vuosi, mutta edelleen täältä puuttuu muutamia olennaisia juttuja, joita on hankittu tänne vähitellen. Nyt saatiin vihdoin oikean kokoinen peili eteiseen ja samalla ovikello ruuvattua omalle paikalleen. No mikäpä kiire toisaalta tässä… Asu on muuten vanhaa tuttua kauraa, lukuunottamatta tuota midimittaista vekkihametta, jonka ostin Lontoon reissulta Primarkista kahdessa eri värissä, harmaana ja persikkaisena. Pliseeratut hameet ovat näyttäneet silmääni tosi raikkailta viime aikoina, joten pari 8 punnan hametta vaatekaappia päivittämään eivät paljon reissubudjettia rokottaneet. Vielä kun tässä pääsee keväämmällä köpöttelemään paljain säärin vekkihelmat liehuen niin ai että!

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinne!

T-paita – T-shirt H&M+ (3xl) // Neule – Cardigan H&M+ (2XL) // Hame – Skirt Primark (UK20) // Leggings New Look Inspire (UK22) // Sneakers Adidas (US9)

vekkihame DSC_0209 vekkihame DSC_0215 vekkihame DSC_0234