OOTD – Floral & Jeans

Siitä vähän keväistä kukkaprinttiä maanantaihin, vaikka kyseessä onkin jo viime perjantain lookki, kun kävelin meiltä reilun parin kilsan matkan Veikkolan keskustaan asioille lumisateessa ja keväästä ei ollut kyllä tietoakaan. Meinasin myöhemmin vielä jäätyä, kun napattiin nämä kuvat meidän takapihalla ja pakkasviima oli melkoinen. Tuo kuvan paita ja pari muuta vaatekappaletta odottelivat minua tosiaan postissa, kun vihdoin viime viikolla selvisin hakemaan jo jokunen aika sitten postiin saapuneen mysteeripaketin. Paketti osoittautui siis Zizzin lähettämäksi ylläripaketiksi ja ihastuin tuohon paketin valkoiseen kukkapaitaan heti, niin keväinen! Paidan lisäksi päällä olivat niin ikään Zizzin lempparifarkut ja Lontoon reissulta ostamani Addun lenkkarit.

Ja sitten tyyliasioista muihin juttuihin. Täällä on penkkiurheiltu oikein urakalla viime aikoina Lahden kisoja tuijotellen ja suuntaan itsekin torstaina päiväksi Lahteen (jee!). Pientä (tai vähän suurempaakin) raivoa ja turhautumista koettiin kotikatsomossa mm. sunnuntaisen parisprintin osalta ja veikkaanpa, että en ollut ainut. Luulin jo, etten ehdi itse paikan päälle kisoihin, mutta sainkin järjestettyä niin, että pääsen todistamaan Tähtien Torstaita ihan Lahesta käsin. Lahdesta jatketaankin sitten illalla suoraan Savoon viikonlopuksi ja lauantaina ohjelmassa on mm. Kalpan peli! Ei ollakaan tällä kaudella ehditty kertaakaan katsomaan Kalpan pelaamista. On täällä onneksi ehditty penkkiurheilun lisäksi viime viikolla ihan itsekin urheilemaan, nimittäin sekä alkuviikosta salille, että lauantaina juoksemaan Nummelan Harjun portaita, jonka takia mulla pohkeet on edelleen arkana. Myös ruokailut on saatu taas lievästi sanottuna kaoottisen alkuvuoden jälkeen takaisin kuosiin ja hyvä niin. Oma osansa tälle ryhtiliikkeelle on ollut Unelma Itsestä-valmennuksella, jonka ensimmäisestä kuukaudesta täytynee kirjoitella pian kuulumisia teille.

Tämä kuukausi on kieltämättä hujahtanut ohi taas ihan hirvittävää vauhtia ja blogimotivaatiokin on huidellut jossain muualla kuin tässä osoitteessa. Blogin lisäksi koko some on osaltani jäänyt vähemmälle huomiolle tässä kuussa, taisin mm. olla juuri yli viikon päivittämättä Instagramiani. Ei vaan jotenkaan ole huvittanut. Töiden osalta on ollut rennompi kausi ja kävin viime viikollakin vain yhtenä päivänä Helsingissä, joten olen ehtinyt olemaan kotona enemmän kuin pitkään aikaan ja se on ollut oikeastaan tosi virkistävää. Olen ehtinyt hoitamaan myös monia rästiin jääneitä juttuja pois alta ja tänään pistäydyin heti aamusta vihdoin siinä pitkään roikkuneessa verikokeessakin (varasin ajan tosin jo monta viikkoa sitten, mutta en vaan saanut aamuaikaa aiemmin). Minulta otettiin taas siis vuotuiset kilpirauhaskokeet ja testataanpa tällä kertaa myös mm. keliakia ja rauta-arvot. Testien tuloksia siis odotellessa. En usko, että keliakiaa minulta löytyy, mutta hyvähän sekin on testata. Mutta nyt iltapalalle ja iltatoimiin. Kuullaan taas!

Paita – Shirt Zizzi (L) // Farkut – Jeans Zizzi (50) // Sneakers Adidas ZX Flux (US9,5)

Zizzi Spring 2017 DSC_0307Zizzi Spring 2017 DSC_0309 Zizzi Spring 2017 DSC_0310

Paita ja farkut blogin kautta saatu.

Raiskin D-mallisto in action! + ALEKOODI

Minulta on kyselty useampaan otteeseen jo vinkkejä XL-kokoisen salivaatetukseen etenkin tuolla Snapchatin puolella, jonne olen sali-snäppeja innoissani tuskissani jakanut ja kun pääsin mukaan Raiskin ”Raiskimimmit”-kampanjaan, oli itsestäänselvää, että yhdeksi kolmesta kampanja-asusta tulen valitsemaan uudet salikamat. Salivaatteet saapuivat viime viikolla ja perjantai-iltana suuntasin salille uusine varusteineni, kun ohjelmassa oli rehellinen kyykkypäivä. Alan olla vähitellen toipunut tuosta jalkapäivästä (pari päivää siihen aina menee), joten palataanpa siis perjantain salireissulle näiden kuvien myötä.

Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0317

Raiskilta löytyy siis oma D-mallisto, joka on suunnattu erityisesti meille isompikokoisille, mutta koot lähtevät jo D38:sta (aina kokoon D54 saakka), joten mikäli kaipaat pienempikokoisenakin hieman pidempää paitaa tai takkia, suosittelen kurkkaamaan tämän malliston. Mallistossa tarjontaa on niin sisä- sekä ulkoliikuntaan, kuin ihan kaupunkikelpoisempaan pukeutumiseenkin. Erityisen ilahduttavaa on, että samoja kuoseja, värejä ja malleja löytyy sekä D-mallistosta, että ”normipuolelta”, sen perään olen itse ainakin liputtanut jo pitkään.

Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0252Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0249

Saliasukseni valikoitui Clara D-paita koossa D54 (koska koko toivomani D52 oli loppu), Lise D-caprimittaiset housut koossa D52 (näistä olisi toiminut jopa koko 50) sekä Tioren D-takki koossa D52.  Erityisesti ihastuin noihin housuihin ja tuohon svetariin. Tykkään treenata capri-mittaisilla housuilla ja näiden housujen vyötärö tulee tukevasti sopivan korkealle ja vyötäröllä on myös sisällä pieni tasku pukukaapin avainta varten. Tuo svetari puolestaan toimisi hyvin muuhunkin käyttöön kuin salille lämmikkeeksi, joten tulen varmasti käyttämään sitä syyskelillä ihan ulkoillessa tai talvitakin alle kerrostaen.

Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0269 Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0284 Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0326

Mikäli salivarusteille tai vaikkapa syys/talvitakille on tarvetta, suosittelen tarkistamaan Raiskin verkkokaupan, josta koodilla plusmimmi15 saat -15% alennuksen! Ainakin minun salireissuilla kivoilla salivaatteilla on suuri merkitys jo ihan oman fiilisenkin kannalta ja uskallan väittää, että kyllä se rauta paremmin nousee, kun päällä on jotain muuta kuin virttynyt t-paita ja pieruverkkarit…

Muut Raiskimimmit minun lisäkseni tässä kampanjassa ovat Yes Dear-blogin Pauliina ja Oi mutsi mutsi-blogin Elsa, jään innolla odottelemaan naisten ekoja asukokonaisuuksia.

Mitäpä pidätte tästä minun salilookista?

Ps. Kaikkien kampanjan aikana Instagramissa oman urheilu/ulkoilukuvansa #IhmistenIlmoille -hashtagilla jakaneiden kesken jaetaan viisi Raiskin Trianglen-pipoa!

Pps. Muistathan minut myös Instagramissa ja Bloglovin’issa