BERLIN

Palailtiin kotiin Berliinistä eilen aamuyöstä. On muistaakseni joka ikinen kerta lennetty Tegelille Air Berlinillä ja kaikki on sujunut tosi hyvin, mutta nyt kone oli molempiin suuntiin myöhässä (mennessä tunnin ja tullessa kaksi). Aikamoisesta talousongelmista viime aikoina kärsinyt lentoyhtiö ei ole siis enää kovinkaan luotettava, joten kai se on siirryttävä lentämään jatkossa suosiolla Finnairilla. Harmi juttu, sillä muuten olen kyllä tykännyt Air Berlinin sujuvasta palvelusta. Berliini puolestaan oli taas ihan oma itsensä. Tuntui kun olisi tullut taas kerran kotiin, kun hypättiin Maiskin lähiasemalla pois ja rullaitiin matkalaukkuinemme tukikohtaan, jossa on oltu monta kertaa.

Viiteen Berliini-päivään mahtui aika reippaanlaisesti käppäilyä ympäriinsä, hyvää ruokaa ja juomaa (mm. sudanilaista ja korealaista, NAM!), vanhoja tuttuja paikkoja ja ihan uusia tuttavuuksia. Käytiin me vähän shoppailemassakin ja päästiin vihdoin nauttimaan niistä kovasti kaivatuista hellepäivistä. Berliinin lämpötilat on kyllä joka ikinen kerta meidän reissun aikaan kohdallaan ja nytkin useampana päivänä lämpöä oli +27°C! Pitänee listata taas muutama Berliini-vinkki tänne, niitä kun tasaisesti aina minulta kysellään. Paikallisopas, joka on perillä kaupungin parhaista paikoista on kyllä kultaakin kalliimpi ja reissusta tulee nautittua ihan eri tavalla, kun ei tarvitse hiki hatussa selvitellä missä mikäkin paikka sijaitsee. Berliini (ja Maiski), on jo ikävä! 😎

Moscow Mule x 2, jossa oli myös mausteena mustapippuria! 

Maiskin lemppari drinkkibaari  (ylläri, en muista nimeä) vasta hiljattain nousseella trendialueella. Ihana!!  

All day brunch, yes please!

Tuo aika oivaltava viva la resolucion nauratti.

Rouva siellä keikistelee graffitien edessä. 

Kasvisravintola Emma Pean bataattiranskikset ja wedget, yum! 

Viimeisen päivän täsmäisku Mall Of Berlin-kauppakeskukseen.

Vauvajuhlat

Juhlittiin tänään lapsuudenystäväni Paulan vauvajuhlia Espoossa. Tuleva äiti yllättyi iloisesti juhlista, vaikka alkuun saattoi suusta päästä ulko-ovella kaikesta alkujärkytyksestä muutama kirosana. Pidettiin juhlat nyyttäriperiaatteella ja jokainen toi jotain purtavaa. Minä vein paikalle mustikka- ja raparperipiirakkaa, jotka pyöräytin viime yönä Emman blogista löytyneellä superhelpolla ohjeella, jolla olen tehnyt raparperipiirakan varmaan kymmenen kertaa. Veikkailtiin seurustelun ohessa jokainen lapuillemme myös mm. vauvan syntymäpäivää, nimeä ja tietysti isän reaktiota siltä hetkeltä kun vauva putkahtaa maailmaan. 😁 Lisäksi arvioitiin vauvamahan kokoa villalangalla ja meikän arvio heitti varmaan ainakin 15 cm liian suureksi… Lopuksi oli tietysti lahjojen availun vuoro. Minulta tulokas sai etukäteislahjaksi Sophie la Girafen purulelun ja äitiä muistin teeman mukaisesti Berrisomin istukkaa(!) sisältävällä kasvonaamiolla. 😅

Isosti tsemppiä Paulalle loppuodotukseen, kaikki tulee menemään varmasti tosi hyvin!