OODI VEIKKOLALLE

 

Veikkola on taajama pohjoisella Kirkkonummella. Se sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Helsingistä Turunväylän varrella, aivan lähellä Espoon ja Vihdin rajoja.

-Wikipedia

 

Tasan kaksi vuotta sitten tänäpäivänä kannettiin suurin osa muuttolaatikoista ja huonekaluista tänne meidän Veikkolan kotiin (kirjoittelin omakotitalon ostosta ja tulevasta muutosta ekan kerran tässä postauksessa, kuvia tyhjästä omakotitalosta löytyy täältä ja fiiliksiä muuttorumban jälkeen puolestaan täältä). Tuntuu, kuin tuo muuttopäivä olisi ollut ihan äsken, mutta toisaalta tuntuu, että ollaan ehditty asumaan täällä jo ikuisuus. Ollaan kahdessa Veikkolavuodessa ehditty kaikenlaista, menty naimisiin tuossa kivenheiton päässä Haapajärven kirkossa, tutustuttu ja ystävystytty meidän huippuihin naapureihin, luotu uusia muistoja viettämällä mm. pääsiäistä, vappua, juhannustajoulua ja vuodenvaihdetta täällä Veikkolassa perheen ja ystävien kesken ja juhlittu muutenkin useammat juhlat ihan vaan omassa kodissa. Veikkolasta on muotoutunut jo näin kahden vuoden aikana myös eräänlainen meidän lapsuudenperheen toinen tukikohta ja vanhempanikin ovat viettäneet täällä aikaa aivan ennätysmäärän, siskosta nyt puhumattakaan. Tämän lisäksi tässä kahden vuoden Veikkolassa asumisen aikana meille on saapunut perheeseen toinen koira ja ollaan kotiuduttu Kirkkonummelle ja etenkin Veikkolaan jo oikein kunnolla löytäen niitä arkirutiineihin kuuluvia koiralenkkireittejä, harrastuksia, marjapaikkoja ja hiihtoapajia, jotka ainakin itselleni ovat niitä arjen kannalta ääritärkeitä asioita.

Kirkkonummi ja etenkin Veikkola on ottanut meidät vastaan käsittämättömällä lämmöllä ja vaikka tutustumisvaihe onkin näin parin vuoden jälkeenkin yhä käynnissä, on tämä suhde syventynyt jo vaivihkaa palavaksi rakkaudeksi. En oikein koskaan kotiutunut kunnolla Nummelaan ja vaikka viisi ja puoli vuotta vihtiläisenä tulikin vietettyä, oli koko ajan tunne, että minun koti on jossain muualla. Kaipasinkin varsinkin ekat Vihtivuoteni kovasti takaisin Savoon ja haaveilin jopa Kuopioon talon rakentamisesta ja sinne kokonaan muuttamisesta. Veikkolaan muuton ja oman omakotitalon myötä nuo haaveet ovat väistyneet ja näin on nyt hyvä. Kumpikaan meistä ei haikaile takaisin Nummelaan, eikä liiemmin satunnaisia ulkomaanmatkoja lukuunottamatta minnekään muuallekaan. Veikkola on jo näin parin vuoden aikana täyttänyt sydämessäni ihan huomaamattani sen tietynlaisen tyhjiön, jonka vahva kotiseutukaipuu oli minuun jättänyt.

Veikkola on pieni suuri gallialainen kylä kuitenkin lähellä Helsinkiä ja vaikka välillä bussilla Kamppiin köröttely tuskastuttaakin, olen kiitollinen siitä, että eräs omakotitalo Espoosta myytiin ihan meidän nenän edestä ja vajaan vuoden päästä siitä meistä tulikin sitten juuri veikkolalaisia, eikä suinkaan Länsimetron syöttöliikenteen asiakkaita. Parasta täällä Veikkolassa on ehdottomasti tietynlainen yhteisöllisyys, rauhallisuus, luonnonläheisyys ja silti todella näppärä sijainti. Veikkolan palvelut ovat meille oikein riittävät ja keksin heittämällä Veikkolasta huomattavasti enemmän positiivisia kuin negatiivisia puolia. Tänä vuonna rakenteilla Veikkolaan on myös vihdoin ensimmäinen koirapuisto (jee!) ja tulevina vuosina toivottavasti vielä se jo pitkään paperilla valmiina ollut meluaita, sekä niin ikään jo vuosia tänne kaavailtu junarata. Vielä kun saataisiin palautettua Veikkolaan lauantaiaamuun brunssi, niin asiat olisivat enemmän kuin mallillaan. 😆

Haluankin nostaa maljan tänään Veikkolalle, meidän omalle ja rakkaalle kotikylälle, olet ollut meille kerrassaan mahtava. Toivon sydämestäni, että yhteiselo meillä Veikkolan kanssa jatkuu vielä vuosikaudet yhtä harmoonisena ja upeana kuin tähänkin asti ja rakkautemme tulee syvenemään vielä entisestään! Kiitos jo näistä kahdesta vuodesta Veikkola, täällä on hyvä ihmisen elää ja asua! ❤

HYVÄÄ MATKAA HILKKA!

Minä viiden päivän ikäisenä Hilkan sylissä Pikkumökillä 1984. ❤️

 

Hilkka asui lapsuuteni maatilalla perheenjäsenenämme 60 vuotta, vaikka emme varsinaisesti verisukulaisia olleetkaan. Kun olin lapsi, hoidin aina Hilkan kanssa yhdessä maatilamme kissoja. Jemmattiin kissoille ruokailulta jääneitä kananluita ja kalanruotoja, täytettiin kissojen kupit kukkuroilleen herkuilla ja toiset maidolla. Kesällä puuhasteltiin yhdessä kasvimaan parissa. Minä kylvin, Hilkka kitki. Syksyllä kerättiin sato talteen. Joulun alla sain valita Hilkan apuna Anttilan kuvastosta mieluisia lahjoja jokaiselle meistä. Täytin aina tilauslomakkeen Hilkan puolesta. Isot Anttilan pahvilaatikot täynnä joululahjoja odottiva joulun saapumista Hilkan huoneen pöydän alla piilossa.

Myöhemmällä iällä menin usein mummolaan koulun jälkeen Hilkan huoneeseen katsomaan Jyrkiä telkkarista. Hilkan kanssa katsottiin iltaisin yhdessä tv:stä myös Kauniita ja rohkeita ja muita sarjoja ja samalla juteltiin kahdestaan maailman asioista. Hilkka meni yleensä nukkumaan ajoissa ja välillä koputin Hilkan huoneen oveen niin, että hän oli jo nukkumassa, mutta Hilkka pomppasi joka kerta pystyyn, kaivoi silmälasit yöpöydältä esille, sytytti yövalon ja pyysi minut sängylle kanssaan istumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Kertaakaan Hilkka ei käännyttänyt minua oveltaan pois, vaan joka ikinen kerta tunsin itseni tervetulleeksi. Hilkalla oli aina minulle aikaa.

Minä kävin useamman vuoden ajan hakemassa Hilkalle välillä kaupasta tarvittavia asioita ja tietysti herkkuja, joilla sitten yhdessä herkuteltiin. Hilkan ei tarvinnut pyytää, vaan vaaleanpunainen poppanakassi roikkui Hilkan huoneessa tuolin selkänojalla valmiina odottamassa minua. Kassissa oli lompakko, jossa vähän rahaa ja ostoslista. Ainakin limpparia, Fazerin pähkinäsuklaata ja Jaffa-keksejä luki ostoslistalla siistillä kaunolla kirjoitettuna joka ikinen kerta. Kävin kaupassa ja toin ostokset Hilkan huoneeseen, yli jääneet vaihtorahat kauppareissusta kiitoksena sain tietysti pitää. Hilkan suosikkia oli ananas-Jaffa, Cokista taas ei ostettu koskaan.

Hilkalle tuli paljon lehtiä, yhdessä Hilkan kanssa luettiin läpi sängyllä istuen viikottain ainakin MeNaiset, Anna ja Kodin Kuvalehti. Jos en ehtinyt hetkeen käymään, oli lehtiä kertynyt minua odottamaan yleensä iso pino. Parin viikon välein kävin Hilkalle kirjastoautolta kasan kirjoja. Hilkka rakasti lukemista, eläimiä ja salaa myös kosmetiikkaa, vaikka ei koskaan meikannutkaan. Hilkka tuoksui Nivea Cremeltä ja kotoa poistuessaan Anais Anais tai L’Eau du Temps-hajuvedeltä. Hilkka tilasi minulta aina The Body Shopista erilaisia ihania voiteita, kuorintoja ja suihkugeelejä. Moringa oli yksi Hilkan suosikeista. Välillä tilattiin jotain kivaa yhdessä myös Yves Rocherilta ja availtiin YR:n arpalippuja voiton toivossa. Muistan, että 90-luvulla Hilkalle tuli jonkunlainen kauneuslaatikko jonkun aikaa postissa kotiin, jossa oli kosmetiikkaa. Usein Hilkan luona käydessäni myös hieroin Hilkan hartioita, rasvasin selkää tai tein Hilkalle jalkahoidon ja sain tästä tietysti pienen rahallisen korvauksen. Kun minulla oli oma kampaamo toimitin Hilkalle kampaamostani aina kotona käydessäni erilaisia hiustuotteita ja niitä Hilkka sitten minulta aina vaivihkaa tilasi. Hilkka oli päälle päin ennenkaikkea vaatimaton, vaikka tykkäsikin kaikenlaisesta itsensä hemmottelusta ja hoitamisesta.

En muista, että olisin koskaan riidellyt Hilkan kanssa ja Hilkka oli minulle jopa läheisempi kuin pihapiirissämme saman talon Hilkan kanssa jakanut oikea mummoni. Matti luuli itseasiassa ensimmäisellä tapaamiskerralla Hilkan olevan mummoni ja mummona häntä pidinkin. Sanoinkin yleensä uusille tuttavuuksille Hilkan olevan mummoni (viimeksi tällä viikolla hautajaisista puhuttaessa), kun en jaksanut alkaa selittää asian oikeaa laitaa. Hilkka ei koskaan arvostellut minua, ei valintojani, eikä myöskään pukeutumistani tai hiustyyliäni. Hilkan seurassa sain aina olla täysin oma itseni.

Olen iloinen, että Hilkka ehti tutustua Mattiin ja Jykään, jonka olisi tietysti halunnut ottaa hoitokotiin itselleen. Viime vuodet Hilkka on elänyt ihan omassa maailmassaan. Olemme käyneet Savossa häntä toisinaan hoitokodissa tai sairaalassa osastolla tervehtimässä. En ole ollut enää vuosiin varma muistaako Hilkka minua ja yhteisiä arvokkaita tyttöjen hetkiämme. Viime Savon reissun aikana tuli puhelu, että Hilkan tila on huonontunut äkillisesti, emme ehtineet ajoissa, mutta saimme silti hyvästellä rauhassa jo hetki sitten ikiuneen vaipuneen 83-vuotiaan Hilkan. Hilkalla on nyt hyvä ja tänään lähetämme Hilkan viimeiselle matkalle. Sydämessä on läsnä ikävä, mutta ennenkaikkea kiitollisuus siitä, että sain Hilkan osaksi elämääni. Kiitos Hilkka kaikesta ja hyvää matkaa. 💫

 

Kun luojamme niittää kypsää viljaa
ja noutaa matkaajan väsyneen,
kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa,
oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.