Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD – L♡ND♡N

Kuvattiin Hannan kanssa muutamia asukuvia Lontoossa, mutta viime vuoden tyyppistä kokonaista asukuvauspäivää ei ehditty tällä kertaa pitämään. Meidän päivien ohjelma rakentui niin, että maanantaina pyörittiin kaupungilla, tiistaina oltiin koko päivä Westfield’s-kauppakeskuksessa ja keskiviikkona ravattiin pressipäivästä toiseen. Ainut mahdollinen ”vapaapäivä” oli siis torstai, jolloin vettä tuli kaatamalla ja minun piti jo lähteä, joten päätettiin haudata haaveet lukuisista asukuvista.

Tämä asu on siis maanantaipäivältä, jolloin matkattiin muutamaan kohteeseen pistäytymään (mm. Shake Shackiin syömään ja Primarkiin shoppailemaan) ja pyörittiin tuolla reissulla iltaan saakka. Olin ostanut aamupäivästä Hannalta tuon bomberin ja halusin sen heti päälle, ulkonakin tarkeni loistavasti paljain säärin. Kuvien mekko puolestaan on Zizziltä, jonka liikkeessä Jumbossa kävin viime viikolla ja lempparini mustista mekoista tällä hetkellä.

Tänään serkku, kenen polttareissakin olin menee naimisiin, joten alanpa tästä valmistautumaan häärientoihin. Päällehän laitan tänään sen Excuse My BonBon-mekon. Ollaan yötä tuolla hääpaikalla, joten kotiudutaan vasta huomenna. Vitsi että tästä päivästä tulee varmasti huippu! ♡

Mekko – Dress Zizzi (XL) // Bomber 2nd hand (F&F, UK22) // Laukku – Bag Marimekko // Slip On VANS (9,5)
Lontoo asukuvat DSC_0048 Lontoo asukuvat DSC_0050 Lontoo asukuvat DSC_0068

Translation: I was visiting in London this week. We had so much fun and I bought a lot of clothes from Hanna (like this bomber, I love it!). I hope we’ll see soon again! 🙂 

Mekko blogin kautta saatu. Dress gifted.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Aivan ihana bomberi! Harmi kun itsellä ei juuri nyt ole varaa uusia vaatekaappia juuri ollenkaan, täytyy ensin saada vanhaa alta pois ennenkö sen voi täyttää uudella 😉 Lontoo on kyllä syöpynyt muhun todella pahasti, lähtisin sinne heti kun vaan löytyisi aikaa, en tarttisi edes seuraa kun siellä löytyy aina tekemistä ja saa tehdä tasan mitä haluaa 😀

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    0
    1. Joo, minäkin hankin tuon tosiaan kaimasi kirppiskasasta, hehe! 🙂

      Lontoo on kyllä joka kerta ihana!

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM