Yöpöydällä

Combonibili yopoytaMeillä on parin vuoden ajan yöpöytinä ollut nuo Kartellin valkoiset Componibilit. Molemmilla on yövalaisimina myös Block-lamput, muistan kun ostin omani Finnish Design Shopista vielä Itä-Pasilassa asuessani, olisikohan vuosi ollut 2009. Matti sai omansa sitten ekana yhteisenä joulunamme minulta lahjaksi, eli 2010. Minulla on tietysti punainen johto ja Matilla musta. Minun lampun johto on tosin viime aikoina reistaillut, joten olen pöllinyt Matilta tämän mustan, sillä hänen yöpöydältään löytyy myös Philipsin Wake Up Light-herätysvalo, joten yövalolle ei varsinaisesti ole tarvetta.

Miki kirjaYöpöydältäni löytyy yleensä myös kirja. Tällä kertaa Miki-kirjana Bridget Jones. Nuo Miki-kirjat on aivan huippuja varsinkin reissuilla mukana!

YopoytaKosmetiikkaa jemmaan yöpöydälle aikamoisen kavalkaadin. Tarjolla on kolmea erilaista käsivoidetta, pumppupullossa kevyttä Natuviven Pink Grapefruit-käsivoidetta, Vaselinen klassikkokäsivoidetta ja I love…-merkin Strawberries & Cream käsivoidetta. Jälkimmäinen tuoksuu aivan mansikkajäätelöltä ja on huomattavasti hoitavampi, mitä ensin ajattelin.

Baby Lips RescueUutena yökäyttöön on päätynyt myös Baby Lipsin Dr Rescue-huulirasvakolmikon hoitavampi väritön versio Too Cool. Toimii hyvin yökäytössä ja tykkään myös mentholin tuoksusta.

Nivea huulirasva Muita huulirasvoja yöpöydällä on sormin levitettävät LivBoxista putkahtanut Nivean Blueberry Blush-mustikkahuulivoi ja The Body Shopin joulusarjan Glazed Apple Lip Balm. Tykkään molemmista, mutta erityisesti tuosta omenaisesta TBS:n huulivoiteesta.

Totuus yopoydastaJa totuus yöpöydästä. Yön aikana laturissa toki myös puhelin. Koska Vaseline on melkein loppu on se nurinpäin, tosin keikahtaa aina yön aikana melko varmasti lattialle. Lisäksi huulirasvat seikkailevat mikä missäkin ja käsikopelolla mennään aina noiden rasvojenkin suhteen. Jos joku, niin tuo pumppupullo on kyllä pimeydessä eri kätevä!

Mitä löytyy teidän yöpöydiltä?

Kaikki kosmetiikat blogin kautta saatu.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

Maalia, tapettia ja yksi uusi kylppärin ovi!

Ai että mä olen sippi! Ollaan puuhattu kotona taas koko päivä ja uuden ilmeen ovat saaneet niin alakerran kirjahylly, kuin yläkerran seinäkin. Kerroinkin jo, että viime viikonlopun suunnitelmana oli maalata ja tapetoida, mutta päädyttiinkin siirtämään jälkimmäistä suosiolla viikolla eteenpäin, parin aika olennaisen asian, kuten hiekkapaperin puuttuessa, joten tänään ohjelmassa oli (Matin vihaamaa) tapetointia!

DSC_0008

Pari viikkoa sitten kirjoittelin, kuinka kaikki ei (remontissa) aina suju kuten kuvittelisi, joten viikko sitten siihen kylpyhuoneen kellastuneeseen kattoon (johon se Supi saunavaha ei purrut) päädyttiin vetämään Tikkurilan valkoinen puolihimmeä Luja -maali. Peitti tosi hyvin kahdella kerroksella, sopii märkätiloihin mainiosti ja sisältää myös homeenestoainetta, joka toki on aina kosteissa tiloissa hyvä juttu.

DSC_0013 DSC_0018

Katosta tuli tosi hyvä ja ilmeestä heti yhtenäisempi. Päädyttiin sitten vielä listoittamaan kylpyhuone saunasta yli jääneillä mustilla listoilla (kuva alempana).

DSC_0135

Tälle viikonlopulle viimeiseksi agendaksi sitten jäikin se tapetointi ja kuten remontissa aina (ainakin meillä) on tapana, muutoksia tulee jopa viime hetkillä. Päädyttiinkin työhuoneen sijasta vetämään tapetti tuohon portaiden yläpäässä sijaitsevaan seinään, jossa sijaitsee myös kylpyhuoneen ovi. Tuo seinä on jo pitkään kaivannut jotain uutta ja tällä kertaa Hang It All-naulakko sai väistyä tapetin tieltä.

DSC_0145

Tässä näkyykin jo se uusi ovi, joka asennettiin sillon parisen viikkoa sitten. Ja oven takana tietysti kylpyhuone, pesutorni (I love kuivausrumpu!), säilytyskorit ja suihkuseinän takana suihku.

DSC_0156

Tämä ovihan oli tähän ihan nappivalinta. Tuo taulukollaasi löytyy meidän portaikosta.

DSC_0163

Tapettiahan arvuuttelin jo ekassa kampanjapostauksessani ja valintanihan oli tuo Marimekon mustavalkoinen Bottna-tapetti, jota tilattiin kaksi rullaa. Lisäksi liisteriksi valikoitui Kiillon 10 litran valmisliisteripänikkä. Huvittavinta oli se, että keväällä ihastuin erääseen taloon, mutta se poistui yhtäkkiä myynnistä, kunnes taas palasi kesällä eräänä perjantaina myyntiin. Viikonlopun asiaa mietittyämme soitin seuraavana maanantaina myyjälle kuullakseni, että talosta oli kaupat tehty juuri edellisenä päivänä. Kyllä muuten harmitti! Olin tallentanut onneksi kuvat talosta koneelleni ja vasta tämän tapetin tilattuani hoksasin, että siellä oli yhdessä huoneessa ollut juuri Bottna-tapetilla tapetoitu seinä! Kun en kerta sitä taloa saanut, niin sainpa nyt edes tapetin…

DSC_0180 PlusMimmi Kylpyhuone

Ja sitten se lupaamani kurkkaus valmiiseen kylppäriin. Kuvaaminen osoittautui ajateltua haastavammaksi, sillä linssi ei taipunut kovin laajoihin kuviin. Saunan ja kylppärin välillä on siis tuo lasiovi ja ikkuna, suihku puolestaan löytyy tuolta oikealta.

DSC_0196

Tästä näkee sen mustan listan, jota päädyttiin laittamaan myös kylpyhuoneen puolelle. Lisäksi valaisimeksi päädyttiin simppeliin Osramin LED-valaisimeen, jätetään ne valohifistelyt suosiolla muille!

PlusMimmi Sauna

Tässä puolestaan kurkistus saunaan, jossa siis valkeaksi Supi saunavahalla käsitellyt lauteet, mustat seinät ja katto, korkea kiuas (vasemmalla) ja L:n muotoiset lauteet.

PlusMimmi kylppari

Siellä eräs punaposkinen remppamimmi DO WHAT YOU WANT-paidassaan! 😀 Olen kyllä ihan tosi tyytyväinen meidän kylppäriin ja saunaan. Niistä tuli juurikin sellaiset kuin haluttiin.

Marimekko Bottna tapetti

Vielä se kylpyhuoneen ovi koko komeudessaan.

Marimekko tapetti

Ja tietysti Bottna-tapetti seinässä. Siitä tuli aivan täydellinen, vaikka saatoin saada pienen paniikin siinä kahden vuodan jälkeen, että tapetointiinko tosiaan juuri koko tapetti väärinpäin. Onneksi Googlen kuvahaku paljasti, että tapettia löytyy kodeista molemmin päin, huh! 😀

Että tämmöstä jälkeä tämän kampanjan myötä tuli kotiin sekä kylppäriin, että keittiöön meiltä amatööreiltä. Jos me kerta osataan, niin osaa kuka tahansa. Mitäs sitä seuraavaksi rempataan? Ehkä vihdoin nuo pitkään TO DO-listalla olleet kaiteet? 😉

Muistakaahan käydä äänestelemässä parhaita sisustusniksejä kampanjasivulla.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡