Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Remontti etenee… Vai eteneekö?

Halleluja! Taloon.comin kummibloggaaja (eli meikämimmi) sai taas apumiehineen edistettyä remonttia hippasen eteenpäin. Ajatuksenahan oli rykäistä viikonlopun aikana kylpyhuone kerralla kuntoon, mutta aina usein ei mene niinkuin ajattelee. Ainakaan näissä remonttihommissa. Vanha, luultavasti asunnon alkuperäinen 69-vuoden kylppärin ovi sai surutta lähtöpassit ja tilalle päätyi kosteisiin tiloihin suunniteltu kolmepeilinen Jeld-Wen Bath-ovi. Tunnustan, että asioin yläkerran wc:ssä tämän uuden oven johdosta hieman viikonloppuna tavallista useammin ihan vaan testaamassa uudenjähmeää lukkoa ja ihastelemassa muutenkin uutuuttaan hohtavaa ovea.

Itse oven, sen tulette näkemään vasta sitten kun kaikki on valmista. Eli ei ihan vielä. Ei nimittäin purrut tuo valkoinen Supi saunavaha tuohon keltaiseen laipioon. Ei sitten millään! Joudumme harkitsemaan uusia keinoja valkaista katto, sillä onhan tuo kellastunut puunvärinen nyt todella härski. Maalatako vai uusiako koko laipio – saatiin aiheesta aikaan jo pienimuotoinen perheriita. Taidetaan kallistua jonkun tyyppiseen kuultomaalaukseen tai kunhan nyt äkkiä johonkin, sillä jotain tuolle on joka tapauksessa tehtävä. Katon vastoinkäymisten vuoksi valaistuksen asennus siirtyi siis sekin. Vinkkejä tuohon laipioon vastaanotetaan siis ilolla!

Jatkamme siis harjoituksia! Palataan taas asiaan! 🙂

Jos sinulla on sisustusta käsittelevä blogi ja et vielä ole lunastanut 100€ lahjakorttia Taloon.comiin, alkaa olla jo kiire! Hop hop!

Taloon.com Taloon.com 2 Taloon.com3 Taloon.com 4 Taloon.com 5 Taloon.com 6 Taloon.com 7 Taloon.com 8 Taloon.com 9

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Heippa Mimmi!

    Kirjoitit Rooman matkastasi lempimekkopostauksessasi aikoja sitten. Huudeltiinko siellä?
    Olen itse lähdössä sinne pidemmäksi aikaa ja voin sanoa, että jo näin etukäteen pelottaa ja ahdistaa, miten siellä kohdatan tämmönen ”isoluisempi”.

    Tietty kiitos aivan upeasta blogista.

    0
    1. Ei onneksi huudeltu! 🙂 Elikkä avoimin mielin vaan sinne! (Ja huutele takas, jos joku huutaa, hehehe.)

      0
  2. Osmocoloria kattoon 🙂 Vaikkapa peittävää semmosta. Kestää kosteissaki tiloissa.

    0
    1. Pyörittelin Osmocolor-purkkia käsissäni, mutta päädyttiin lopulta Tikkurilan Lujaan. 🙂

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM