Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DIY – Liitutauluseinä keittiöön

DSC_0458

Muistatte ehkä tämän meidän keittiön? Se on vilahdellut blogissa aina välillä ja tämä ylempi kuvakin on itse asiassa viime keväältä. Meillä on keittiössä valkoiset korkeakiiltokaapit ja mustat tasot, kiva keittiö, mutta se kaipasi silti jotain muutosta. Nyt kun minut, joka olen siis Taloon.comin sisustusniksit-kampanjan kummibloggaaja, haastettiin tekemään kolme muutosta kodissani, päätin toteuttaa ensimmäisen näistä meidän keittiössä.

DSC_0004

Meidän keittiön työtasojen ja kaappien väliin jäävä valkoinen seinä on kaivannut jo pitkään uudistusta. Se on helposti likaisen näköinen ja mietittiin, kuinka saataisiin muutettua se freesimpään suuntaan pienellä vaivalla. Vaikka liitutauluseinä keittiössä onkin ehkä varsinkin blogikodeissa vähän nähty, haluttiin silti yhä toteuttaa se meille kotiin. Päädyttiin siis maalaamaan tuo työtasojen ja kaappien välinen tila mustalla liitutaulumaalilla. Siihen voi sitten halutessaan kirjoitella jotain, tai ihan vain pitää seinän tyylikkään mustana.

DSC_0040
Ensin teippailtiin rajata vatupassia apuna käyttäen alue, joka halutaan maalata.

DSC_0051
Oltiin tilattu litra Tikkurilan mustaa liitutaulumaalia Taloon.comista. Tätä on saatavana myös vihreänä.

DSC_0058
Työnjohtajahan se siinä…

DSC_0059
Pakolliset raksapitsat. 😉

DSC_0071
Laitettiin teippien päälle vielä sanomalehteä ja teipattiin sekin kiinni tasoon, ettei karkaa.

DSC_0074
Ja eikun maalaamaan! Meillä käytössä oli pieni vaahtomuovitela, jolla sai näppärästi maalattua vähän reunemmastakin.

DSC_0077
Haastavimmat paikat viimeisteltiin vielä Sokevan pienellä pensselillä.

DSC_0087
Maalattiin maalia yhteensä kaksi kerrosta ja tuota jäi vielä ainakin puolisen purkkia. Saattaapi olla, että maalataan joku toinenkin paikka täällä meidän kodissa tällä…

DSC_0105
Valmis seinä näyttää sitten tältä. Kuivamisessa meni pari tuntia ja joskus kuuden tunnin päästä seinä oli kokonaan kuiva ja siihen uskalsi jo kirjoitella.

liitutauluseina keittiossa
Vedettiin vielä mustaa silikonia tuonne tason ja seinän väliin, jottei vesi pääse kalusteisiin.

DSC_0121
Ainakin mun mielestä tästä tuli tosi onnistunut ja keittiöstä heti yhtenäisemmän näköinen.

DSC_0144
Ja tietty seinään piti päästä vähän heti piirtelemään. Nyt löytyy sitten nuo sisällötkin ilman, että pitää jokainen purkki erikseen avata.

Mietitytti ensin, viekö tuo musta seinä keittiöstä kaiken valon ja tekeekö tilasta kovinkin synkän, mutta päinvastoin, musta seinä antaa ihan eri lailla syvyyttä keittiöön. Että tämmöstä viikonloppupuuhastelua täällä! Jos sinulla on oma blogi ja et ole vielä lunastanut 100€ lahjakorttia Taloon.comiin, tee se nyt TÄÄLTÄ, sillä satasella saa tilattua vaikka itselleen nämä tämmöseen liitutauluseinään tarvittavat vermeet! 🙂

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Voi kun näyttää hyvälle! Pienetkin muutokset tuovat paljon uutta näköä.

    0
    1. Niin kyllä tuo! Tämä muutti koko keittiön ilmeen aivan täysin ja nyt tuntuu, että se on aina ”kuulunut” siihen! 🙂

      0
  2. Tuo oli ihan oikea ratkaisu! Vaikka musta onkin vaikea väri sisustuksessa, niin teillä on kuitenkin välitilan valaistus kunnossa, joten liian pimeä tuosta tuskin tuli. Kuvissa ei näytä edes välitilan valoja olevan päällä, eikä toi näytä siltikään liian tummalta. 🙂

    0
    1. No näinpä! 🙂 Se tuntuu ihan täydelliseltä tohon mitä kauemmin sitä on nyt katellu! 🙂

      0
  3. On kyllä hieno! Oon aina kanssa hiukan haaveillut tällasesta!

    0
    1. Eikun vaan toteuttamaan! 🙂 Ei ollut kun parin tunnin homma (kuivamisineen päivän) 🙂

      0
  4. Tää oli ihana muutos ja postaus muutenkin kiva. 🙂 Mietiskelen jotain vähän samansuuntaista muutosta tulevaan kotiin 🙂

    0
    1. Vitsi, pääset sisustamaan uutta kotia! 🙂 Eikun vaan tekemään!

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.