ORIFLAME MEIKKISUOSIKIT

Kaupallinen yhteistyö Oriflame & Suomen Blogimedia

Postaus sisältää mainoslinkkejä!

 

Kirjoittelin omista Oriflame-ihonhoitosuosikeistani hiljattain oman postauksensa (ja kurkattiimpa postauksessa myös Oriflamen omaan Skin Research Instituteen Tukholmassa) ja nyt olisi puolestaan merkin meikkituotteiden vuoro. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, Oriflamen värikosmetiikka oli minulle jo ennestään ihonhoitotuotteita tutumpaa ja meikkipussistani on vuosien mittaan löytynyt useitakin Oriflamen ja etenkin The ONE-linjan meikkituotteita.

Oriflamelta löytyy oikeastaan kaksi hieman erityyppistä meikkilinjaa The ONE ja Giordani Gold. The ONE-linjan meikit ovat hieman kukkaroystävällisempiä ja joukosta löytyy uusimpia meikkitrendejä koostumusten ja rohkeiden värien puolelta. Giordani Gold taas luottaa klassisempaan ja ajattomampaan tyylikkyyteen. Molemmista linjoista löytyy varsinaisia helmiä ja listasin aiemmin tuonne omaan Personal Beauty Storeeni jo muutamia suosikkimeikkituotteitani, mutta tässä vielä hieman laajempi kattaus omista Oriflame-meikkilemppareistani oikein perusteluiden kera.

 

SUOSIKKIMEIKKITUOTTEENI ORIFLAMELTA

 

The ONE Browcara kulmakarvageeli

Täydellinen geelimäinen värigeeli kulmakarvojen kuriin saamiseksi. Sävyvaihtoehtoja on kolme ja minulta löytyy näistä tummin, nimeltään Deep Brown. Kuitugeeliä on helppo levittää pienellä harjalla, jolla saa myös hyvin muotoiltua kulmat haluttuun muotoon. Browcara pitää kulmat kuosissa koko päivän ja kestää myös kosteutta ja hikoilua. Tällä postauksen julkaisuhetkellä Browcara on muuten tarjouksessa (vain 6,90€!)

 

The ONE 5-in-1 Wonder Lash Mascara

Tätä ripsaria on hypetetty monissa kauneusblogeissa jo vuosia ja itsekin olen tähän ihastunut jo useampi vuosi sitten. Maskara tekee minkä lupaa ja tämä sopii todella monenlaiselle käyttäjälle. Jos testaat vain yhden Oriflamen meikkituotteista, testaa tämä!

 

Giordani Gold puuterihelmet

Nämä käsintehdyt helmet ovat niin ylellisen upeat ja monikäyttöiset. Näitä voi käyttää esimerkiksi suoraan rasiasta isolla siveltimellä luomaan kuulautta poskille, tai helmi kerrallaan vaikkapa poskipunan asemesta. Testaa myös sotkemalla yksi murskattu helmi  vartalolle tarkoitetun kosteusvoiteen joukkoon ja levitä kaunista hohdetta myös vartalon iholle!

 

 

The ONE BB-huulivoide

Tämä on siis oikeastaan huulirasva ja tämä antaa huulille samalla ihanan helmiäishohteen. Käytän tätä usein arkena, kun en halua laittaa huulipunaa tai huulikiiltoa, mutta huulet kaipaavat kuitenkin jotain suojakseen. Minulla on mennyt tätä käytössä vuosien mittaan useampi hylsy. Tästä huulivoiteesta löytyy myös suojakerroin 15. Tämän ihanasta tuoksusta tulee mieleen joku lapsuuden joulukarkki, en vaan millään saa päähäni että mikä!

 

Giordani Gold Iconic Matte -huulipuna

Oriflamella oli valittu meille huulipunan sävyt Instagram-kuviemme perusteella ja pakko todeta, että eipä olisi enemmän minun näköistä syksyyn sopivaa sävyä voineet valkata! Tämä ihanan tumman punainen sävy nimeltään Dark Burgundy on huulilla todella pigmenttinen ja täyteläinen, eikä mattaisuudestaan huolimatta kuitenkaan yhtään liian kuiva. Tästä löytyy myös suojakerroin 12 ja myös hylsyn upea ulkoasu on oikein viimeisen päälle mietitty!

 

Tender Care-hoitovoide 

Pakko nostaa tähän vielä tämä loistava Tender Care-hoitovoide, joka käy esimerkiksi huulirasvana, mutta jota voi käyttää myös mm. kynsinauhoille. Tämä on paras kaveri pakkasella! Tender Care-hoitovoiteesta on tarjolla myös useita eri tuoksuja (tällä hetkellä tarjouksessa ruusu 5,90€!) ja yleensä myös jouluksi on tullut oma limited edition tuoksunsa. Sitä siis odotellessa!

 

 

Näillä meikkituotteilla kelpaa suunnata tämän vuoden pikkujoulukauteen! ✨

 

Ps. Tällä hetkellä Oriflamella on voimassa tarjous, jossa NovAge-ihonhoitosetin ostaja saa ostaa sen viime postauksessa kehumani NovAge-yönaamion (joka lupailee 8h yöunet iholle) hintaan 1,90€! 😌 NovAge Ecollagen-tuotteista pääset lukemaan lisää edellisestä postauksestani.

6+

TÄMÄN VIIKON KUVAT JA KUULUMISET

MAANANTAINA – Matkasin Jorviin tekemään suunnitelmaa sappivaivojeni hoidon osalta. Lääkäri haluaa jostain syystä ottaa vielä magneettikuvat ja siispä menen nyt 19.11. magneettikuvaukseen. Leikkauspäivää ei vielä saatu sovittua, mutta tapaan anestesialääkärin 29.11., joten toivottavasti leikkauskin olisi melko pian tuon jälkeen. Minullahan oli maksa-arvot pompanneet kolmessa viikossa aika tavalla, joten ilmeisesti kiviä oli lähtenyt myös liikenteeseen. Kuume kuulemma myös olisi merkki liikkeellä olevista sappikivista. Kiva. Jorvissa ollessani satoi ensilumi ja päätin pistäytyä kotimatkalla myös Ikeassa ihastelemassa joulutuotteita. Kävin syömässä ja ostin Ikeasta lopulta muutamia lahjojenpaketointijuttuja, kynttilöitä ja aluslakanan.

TIISTAINA – Heräsin kuumeiseen oloon ja päivä meni taas kerran lepäillessä. Tiistaina meinasi kyllä usko loppua tähän touhuun ihan kokonaan. Todella rasittavaa, kun tuo kuume nousee ja vie voimat ihan kokonaan. Tällä kertaa en vaivautunut edes ottamaan yhteyttä mihinkään, vaan ajattelin, että soitan lääkäriin mikäli kuume jatkuu seuraavana päivänä.

KESKIVIIKKONA – Kuume oli onneksi tiessään ja minulla oli perus kotitoimistopäivä. Sähköposteja, somehommia ja kaikenlaista muuta olikin kertynyt alkuviikolta tehtäväksi oikein urakalla. Koko päivä menikin hommia tehdessä ja vielä illalla jatkoin somekonsultaatiota naapuria jelppien. Meillä kävi keskiviikkona myös karkki vai kepponen-kierroksella olevia tyyppejä useampi porukka ja oltiin onneksi varauduttu karkeilla (tosin saatiin pyynnöstä myös yksi kepponenkin).

TORSTAINA – Helsinkipäivä. Pistäydyin yhdessä pressipäivässä kurkkaamassa mm. Raiskin mallistoa ja istuin lisäksi kolmisen tuntia palaverissa, jossa hiottiin viimeisiä detaljeja lauantaina koittavaa tapahtumaa varten. Torstaina tuli koristeltua myös tämän joulun ensimmäinen pipari. Palailin kotiin Helsingin reissultani joskus seiskan aikoihin ja siivoojat (=naapurin tytöt) olivat käyneet meillä taas siivoamassa. Oli tosi kiva palata siivottuun kotiin. Illasta katsottiin sitten Matin kanssa NHL-peliä telkkarista.

PERJANTAINA – Koko työpäivä hurahti koneella, kun tehtävänä oli noin miljoona asiaa. Matti lähti katsomaan veljiensä kanssa änäriä Hartwall Arenalle paikan päälle ja minä jäin illaksi kotiin koirien kanssa. Piipahdin työpäivän jälkeen lähileipomossa ja kaupassa ostoksilla, laitoin Netflixistä leffan pyörimään, laitoin kynttilät palamaan ja tein itselleni tacoja. Perjantai-ilta sujui siis oikein mukavissa merkeissä.

LAUANTAINA – Heräilin ysin aikaan, ruokin ja käytin koirat pihalla, jonka jälkeen lähdin Helsinkiin. Minulla oli työpäivä, kun Kauppakeskus Forumissa oli Sannin meet&greet. Tapahtumassa touhutessa menikin kolmeen saakka, jonka jälkeen mentiin Pepin kanssa sushille. Matti nappasi minut keskustasta kyytiin ja ajettiin kotiin, jossa otin pienet päiväunet. Katsottiin Putous (lempparini tämän vuoden hahmoista on Pieru), jonka jälkeen lähdettiin vielä käymään Haapajärven hautausmaalla sytyttämässä muualle haudattujen muistomerkille kynttilät. Huomattiin vielä yöllä, että House of Cardsin kuudes (ja viimeinen!) kausi oli ilmestynyt Netflixiin ja katsottiin sitä muutaman jakson verran.

SUNNUNTAINA – Nukuin puoli kahteentoista, jonka jälkeen katsottiin aamupalan lomassa pari jaksoa House of Cardsia. Sen jälkeen mentiin pariksi tunniksi touhuamaan pihalle. Oli ihana keli ulkoilla, kun aurinko paistoi, mutta oli kuitenkin kirpakka syyskeli. Laitettiin vihdoin meidän terassi talviteloille, haravoitiin piha, kaivettiin kolat ja lumilapiot valmiiksi varastosta esille yms. Jatkettiin sunnuntaitouhuilua sisällä pyykkäämisen yms. parissa ja äsken pistäydyttiin vähän ajelemassa (=Pokestopeilla) ja lähikaupassa. Vielä kohta saunaan ja eikun taas kohti uutta viikkoa!

 

Ps. Tällä viikolla tämä viikonloppu on sujunut muuten täysin ilman vatsakipuja! Havahduin asiaan eilen ja tänäänkään ei ole onneksi kipua tuntunut. Siihen kokoajan läsnä olevaan kivun tunteeseen alkoi jo kummasti tottumaan. Sappivaivoista kärsineet ehkä tietää mitä tarkoitan. Toivottavasti tätä oloa jatkuisi nyt mahdollisimman pitkään ja saisi tuo kuumekin pysyä minun puolesta kokonaan poissa! 🙂

7+