KIINNOSTAA JUURI NYT – MARRASKUU

 

MARRASKUUSSA KIINNOSTAA

 

♥︎ JOULUJUTUT – Kysyin viime viikolla Matilta, että joko voidaan laittaa kyntteliköt ikkunaan. Ei kuulemma vielä voitu, mutta kun nyt kerran alkaa jo marraskuun puoliväli (ja tämä säkkipimeys) olemaan käsillä, niin ajattelin että tämän viikon aikana virittelen kyllä kaikki kotoa löytyvät jouluvalot (joita ei kyllä ole edes erityisen paljon) esille. Tekee mieli hankkia myös joulukoristeita kuuseen, vaikka tänä vuonna meille ei näillä näkymin ole tulossa edes joulukuusta, sillä suunnataan jouluksi Savoon. No voihan niitä koristeita kai hankkia varastoon seuraaville vuosille? Glögikausi sentään on jo korkattu (Valion vaalea glögi mantelilastuilla on aivan parasta) ja tulipa äsken kauppareissulla ostettua lakritsilla ja polkakarkeilla maustettuja uutuuspipareitakin. Täytyy siis testata niitäkin pian.

♥︎ PIKKUJOULUT – Lauantaina olisi ohjelmassa ensimmäiset, enkä tiedä mitä laitan päälle, miten meikkaan tai yhtään mitään! Täytynee alkaa vähitellen miettimään asiaa. En tiedä jääkö nuo lauantaiset bloggaajaporukan pikkarit tänä vuonna ainoiksi, vai saadaanko järkättyä muitakin. Vähän näyttää siltä, että ohjelmaa on kertymässä etenkin viikonlopuille siihen malliin, että jää kemuttelut pikkujoulujen merkeissä tämän vuoden puolella melko vähiin. No kuusen kaatajaisia sitten tammikuussa?

♥︎ SPICE GIRLS – Piti etsiä viime viikonloppuna Savosta löytyisikö vanha SG-paitani vielä jostain jemmasta, mutta enpä sitten kaikelta tohinalta muistanut! Pahoin kyllä pelkään, että paita on jo laitettu kiertoon, mutta pieni toivonkipinä silti kytee, että se jostain vintiltä löytyisi. Keikkalippuja Spice Girlsien ensi kesän paluukeikoille minulta ei sentään löydy, vaikka kävinkin kuikuilemassa josko niitä olisi vielä jäljellä. Olisi ollut oiva tapa viettää omia 35v synttäreitä ja sitä Pepille jo vähän ehdottelinkin. Taidan tyytyä toistaiseksi SPICE-vinyylin luukuttamiseen perjantaina kun Matti on veljensä kanssa keikalla ja olen yksin kotona.

♥︎ OLAPLEX SAMPOO JA HOITOAINE – Pakko päästä pian testaamaan paljon hypetetyt Olaplexin kotihoitotuotteet. Minullehan on tehty jokunen vuosi sitten Olaplex-hoito ja olin kyllä siitä vakuuttunut. Huomisen Helsinki-päivän ohjelmassa on siis metsästää nämä sampoo ja hoitsikka testiin. Varasin tänään hetken mielijohteesta myös Timmasta huomiselle latvojen tasoituksen, hiuksianihan ei ole nimittäin leikattu hetkeen ja vakkarikampaajallani Simolla ajat olisivat menneet useamman viikon päähän… Huomenna siis ihan huomaamattani taas pitkäksi venähtäneet hiukset lyhenevät muutamalla sentillä.

♥︎ SEURAKUNTAVAALIT – Tein yhtenä iltana vaalikoneen ja sunnuntaina olisi sitten taas suuntana äänestyskoppi. Käykäähän kaikki kirkkoon kuuluvat äänestämässä, niin saadaan kirkosta juurikin meidän näköinen.

♥︎ KYNTTILÄT – Minä en todellakaan ole ollut mikään innokas kynttilöiden polttelija, mutta viime ja tänä syksynä kynttilöitä on tullut polteltua ihan jopa päivittäin. Ikisuosikkini on vaniljan tuoksuiset tuoksukynttilät, joita on tänäkin syksynä palanut loppuun jo useampi. Ostin viime vuonna Floridasta monta ihanaa Yankee Candle-merkin kynttilää, jotka hiljattain loppuivat. Käsittääkseni nuita Yankee Candlen kynttilöitä saa Suomestakin, joten koska Jenkkireissua ei ole hetkeen tiedossa, niin täytynee alkaa metsästämään. Nyt polttovuorossa ovat Ikean tämän talven omenan tuoksuiset kynttilät, jotka ovat itse asiassa oikein kivoja nekin.

♥︎ TALVIPUKEUTUMINEN – Saako vähän salaa toivoa, että tulisi jo pakkaset ja lunta, niin pääsisin käyttämään ja esittelemään teillekin uutta toppatakkiani ja talvikenkiäni. Niin ja tämä pimeys tietysti myös väistyisi lumen tulon myötä! Mieluummin kylmyys ja valo, kuin pelkkä pimeys, jos minulta kysytään! Kitooos! 🙂

8+

ARKEA JA JUHLAA – VIIKKO 45

Kuvia ja kuulumisia taas puhelimen syövereistä viime viikolta. Kysynpä vaan, että miten voi ihmistä väsyttää näin paljon? Joko kyseessä on tämä jo tovin jatkunut sairastelu (lueskelin tänään, että maksavaivat aiheuttavat juurikin väsymystä yms. mukavaa), joka alkaa vaikuttaa vahvasti myös yleiseen vireyteeni tai sitten kyseessä on vaan tämä marraskuun älytön pimeys, mene ja tiedä, mutta viime viikko meni omalta osin aivan jäätävässä väsymyksessä. Maanantain tein taas hommia kotitoimistosta käsin ja illalla iskikin sitten taas tuon ensimmäisen kuvan herkkusalaatin syönnin jälkeen tuttu vatsakipu (olihan siinä ollutkin jo viikonloppu taukoa). Tiistaina oli sitten taas vaihteeksi kuumepäivä (kovimmillaan 38,6°C) ja ilmeisesti keskiviikkona ja torstainakin tuli tehtyä töitä ihan vaan kotoa käsin (lisäksi vaihdettiin autoon talvirenkaat ja tehtiin mm. sitä Sannan Ruokakassin lempparikasvispitsaa). Torstaina huomasin illasta, että Jykä yritti rapsutella ja ravistella korviaan ja perjantaille pitikin sitten saada Jykälle eläinlääkäriaika. Meillä oli perjantaina iltapäivästä ohjelmassa Savoon lähtö, mutta onneksi päästiin tuohon meidän lähi eläinlääkärille vielä ennen lähtöä ja kävi ilmi, että korvatulehdushan se toista vaivasi. Saatiin lääkkeet matkaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Savoa.

Tuo ajomatka olikin sitten draamaa täynnä, nimittäin meinattiin törmätä Lahdenväylällä (eli moottoritiellä) vähän ennen Lusin suoraa väärään suuntaan (eli meidän kaistoilla meitä vastaan) ajaneeseen autoon. Ajettiin siinä ihan normaalisti oikealla kaistalla ja Matti oli juuri lähtemässä ohittamaan edessä ajavaa autoa ja ehti jo siirtyä vasemmalla olevalle ohituskaistalle, kun huomasi vasemmanpuoleisilla vastaantulevien kaistoilla jonkun välkyttelevän vimmatusti pitkiä valoja. Yhtäkkiä meidän auton edessä olikin kuin tyhjästä auto nokka ja valot meihin päin ja Matti kurvasi samantien takaisin oikealle kaistalle. Minä en ehtinyt edes tajuta mitä oikein tapahtuu, eikä Mattikaan ehtinyt jarruttaa tai tehdä yhtään mitään muuta kun kääntää ratista vaistomaisesti oikealle väistääkseen tuota eteen yhtäkkiä ilmestynyttä autoa. Onneksi meidän vieressä oikealla kaistalla ei ollut sillä hetkellä ketään ja onneksi joku siellä välkytti niitä pitkiä valoja, muuten oltaisiin törmätty suoraan tuohon edessä olevaan autoon yli satasen vauhdista. Soitin samantien hätäkeskukseen ja tuosta autosta oli tullut jo useampi ilmoitus ja poliisit olivat matkalla. Tuon hätäkeskuspuhelun aikana päivystäjälle tilannetta kerratessani aloin vasta kunnolla tajuta mitä juuri meinasi tapahtua ja mulla alkoi ääni täristä oikein huolella. Tuota tapausta pohdittiinkin sitten loppumatka Kuopioon, sen verran järkyttyneitä oltiin molemmat tuosta tapauksesta.

Häkestä kysyttiin ehdittiinkö nähdä auton rekkaria, mutta tosiaan itse en ehtinyt näkemään edes koko autoa, joten jäi rekkarikin huomaamatta. Tuossa koko tapahtumassa mietitytti lopulta tosi moni asia. Mistä auto ilmestyi eteen ihan yhtäkkiä (oliko siinä jonkunlainen mutka vai syttyikö auton valot vasta kun oltiin lähempänä), liikkuiko auto vai oliko pysähdyksissä, miten ihmeessä joku oli erehtynyt ajamaan moottoritietä väärään suuntaan vai tekikö tuon ihan tarkoituksella yms. Katsottiin eilen paluumatkalla vielä että tuosta Lusin suoralta päin on todella hankalaa erehtyä ajamaan vahingossa väärille kaistoille. Lisäksi jossain vaiheessa tuli ihan järjetön kiitollisuus sitä autoilijaa kohtaan, joka siellä oli hoksannut tuon tilanteen ja vilkutteli niitä pitkiä valoja. Ei varmasti oltu ainoita, jotka kiinnittivät huomion välkyttelyyn ja saivat sen ansiosta väistettyä autoa. Ilmeisesti kukaan ei lopulta törmännyt tuohon autoon, ainakaan mistään mediasta en moista huomannut ja hyvä niin. Vieläkin tulee kylmät väreet, kun ajattelee tuota tapahtumaa ja mitä oikein olisi voinut sattua. Jotenkaan ei ole tullut mieleenkään, että noin edes voisi käydä, mutta näköjään kaikkeen pitää varautua. Huh. Kaikki on tuolla liikenteessä kyllä niin pienestä kiinni, onneksi tällä kertaa ei kenellekään käynyt mitään.

No päästiin onneksi lopulta turvallisesti Kuopioon ja mentiin perheen kanssa isänpäivädinnerille vähän ennakkoon, jonka jälkeen autoiltiin vielä yöksi mökille. Lauantai menikin viikko sitten vuoden täyttäneen veljentytön synttäreitä juhliessa ja illasta satoi myös ihan kunnolla lunta. Pakattiin vielä veljentyttö autoon ja hurautettiin viettämään aikaa illaksi mökille. On tuo pieni ihminen vaan ihmeellinen ja kopioi tällä hetkellä ihan kaikkea mahdollista. Opetin hänet mm. viikonlopun aikana tekemään lentopusuja. Lauantaina oli minulla taas vaihteeksi vähän lämpöä ja meninkin jo hyvissä ajoin nukkumaan ja sain nukuttua 11h yöunet. Kun sunnuntaina herättiin, olikin vuorossa isän juhliminen ja hengailin iskän kanssa mm. tulen äärellä grillikatoksessa jutustellen. Isä paistoi meille vielä todella herkulliset pihvit ja kakkukahvittelujen jälkeen olikin aika lähteä taas kotimatkalle. Olin eilisen kotimatkankin niin väsynyt, että nukahtelin matkan aikana useampaan otteeseen, onneksi Matti hoiti ajamisen, joten torkahteluni oli ihan sallittua. Tänään onkin ollut taas perus kotitoimistopäivä ja kohta päästään vielä saunomaan. Jospa tämä väsymyskin tästä lähtisi vähitellen taittumaan…

Kivaa viikkoa sinne ja olkaahan äärimmäisen varovaisia tuolla liikenteessä! 

8+