Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TESTISSÄ MOSQUITO MAGNET HYTTYSANSA

Kaupallinen yhteistyö Proviter & Suomen Blogimedia

Olen maininnut monta kertaa meidän terassista muodostuvan aina näin kesän myötä meille toisen olohuoneen. Meidän reilut 40 neliötä oleva kesäolkkari palveleekin loistavasti niin toimistona, keittiönä kuin ruokailutilana, illanistujaisia tietenkään unohtamatta. Yksi ulkoilmaolohuoneen viihtyvyyttä rajoittava tekijä on tähän saakka ollut hyttyset, joita suopohjaiseen metsään rajoittuvalla tontillamme riittää. Päivisin itikat ovat pysyneet pääosin lämmön takia piilossa, mutta iltaisin saapuvat innokkaina terassilla istuvia kiusaamaan.

Minähän en voi sietää hyttysiä ja hyttyset puolestaan rakastavat minua. En saa herkkäunisena nukuttua, mikäli hyttynen inisee huoneessa (kerran valvoin lapsena isotädin luona musiikkileirillä majoittuessani yhden kokonaisen yön, koska hyttysiä inisi makuuhuoneessa, enkä saanut niitä kaikkia kiinni) ja saan hyttysten pistoista myös ihan kunnon kutisevia paukamia. Seurasin keväällä kauhulla uutisointia ja ennusteita tämän kesän hyttysmääristä (täksi kesäksi lupailtiin pahaa hyttyskesää) ja manailin jo mielessäni tulevaa. Myös Matti on puhunut heti ensimmäisestä kesästä lähtien, että joku päivä me vielä hankitaan ihan kunnon hyttysansa, joten kun minua kysyttiin mukaan testaamaan yhteistyössä Mosquito Magnet® Pioneer-hyttysansaa teki mieli hyppiä riemusta, sillä sen verran tarpeeseen tulevasta ja asumisviihtyvyyden kannalta kivasta yhteistyöstä on tällä kertaa kyse.

Mosquito Magnet®-hyttysansan teho perustuu hiilidioksiidivirtaan, jota laite vapauttaa ja näin ollen houkuttelee hyttyset ansan luo ja imaisee ne suuaukon kautta laitteen sisällä olevaan verkkoon, jossa hyttyset kuolevat nestehukkaan. Laitteen teho on todistettu, vaikutus alkaa heti ja näkyy jopa muutamassa päivässä. Meiltä on löytynyt Mosquito Magnet (tuttavallisemmin itikantappokone) vanhempieni luota Syvärin Sydämestä jo kolmen vuoden ajan ja olen siitä ja sen tehosta maininnut täällä blogissa jo 2015. Olen päässyt todistamaan laitteen toimivuutta siis ihan lähietäisyydeltä ja välillä myös hoitamaan tarvittavia huoltotoimenpiteitä ansaan liittyen. Hyttysiä niinikään vihaava äitini hankki ansan heti kun niitä alkoi olla enemmän markkinoilla ja ensin skeptisesti asiaan suhtautunut isänikin on joutunut pyörtämään epäilynsä ansan toimintaan liittyen. Hyttysansa ja sen käyttö on ollut alusta saakka äitini harrastus ja äitilläni onkin ollut tapana laittaa minulle Whatsappissa kuvia ansan keränneistä hyttysistä, joita tuli ensimmäisinä kesinä litratolkulla. Parhaan tuloksen saakin käyttämällä hyttysansaa pitkään ja muutaman kesän jälkeen kanta on harventunut jo siinä määrin, että hyttysiä tuskin riittää enää nimeksikään. Mosquito Magnet® siis tappaa hyttyset, mutta myös rajoittaa niiden lisääntymistä ja täten iloa laitteesta riittää useampi vuosi eteenpäin.

Saatiin asennettua meidän hyttysansa toimintaan meillä toukokuun puolessa välissä ja naapuritkin tulivat avustamaan asennusprosessissa. Meitä olikin lopulta iso lössi päivittelemässä ja ihmettelemässä ansan toimintaa. Asennettiin ensimmäiseksi viikoksi laite vähän virheellisesti nurkan taakse, kunnes luettiin ohjekirjaa hieman perusteellisemmin (lukeeko joku muka koskaan minkään ohjekirjan ensin ennen asennusta?)  ja siirrettiin ansa terassin ja metsän väliin jäävälle nurmialueelle. Viikon käytön jälkeen hyttysiä vielä terassilla illasta riitti, mutta viime viikonloppuna, vaikka ilta oli tyyni, ei saunan jälkeen terassilla kimppuun käynyt enää yksikään hyttynen. Hyttysethän siis lentävät ensin vastatuuleen ja sitten hyvin syöneinä laskettelevat takaisin pesimäpaikoilleen myötätuulen mukana, joten hyttyansa kannattaakin virittää ihmisten ja hyttystensikiämispaikan väliin, eli meidän tapauksessa juuri terassin ja metsän väliin. Pike muuten säikähti ja haukkui tuota kokonaan uudessa paikassa ollutta ansaa ensimmäisenä aamuna ihan kunnolla, ennenkuin hoksasi kyseessä olevan se sama laite, jonka käynnistystä oli viikko aiemmin innoissaan seurannut…

Ensimmäisen viikon aikana hyttysiä ei ansaan juuri vääränlaisen sijoitustavan vuoksi kertynyt, jonka vuoksi alettiinkin perehtymään ohjekirjaan hieman tarkemmin. Onneksi viimeisen parin viikon aikana on laite päässyt kunnolla oikeuksiinsa ja hyttysiä on kerääntynyt ansaan kohtalaisen mukavasti. Tuota verkkoa, johon hyttyset kerääntyvät kannattaa pestä jopa muutaman päivän päivän välein ja tyhjentää hyttyset talteen esim. muovipussiin, sillä joukossa saattaa olla vielä eläviä yksilöitä (hyttyset kuolevat verkossa n. 24-72h kuluessa). Mosquito Magnet® ei houkuttele ansaan hyödyllisiä hyönteisiä kuten mehiläisiä, vaan ainoastaan hyttysiä, mäkäräisiä ja muita pistäviä ja purevia ötököitä.

Koska meidän Mosquito Magnet® on pohissut pihalla nyt reilun kolmen viikon ajan vaihdettiin eilen laitteen kaasupullo uuteen (ansa vaatii toimiakseen siis nestekaasupullon ja koska kaasu oli loppunut kokonaan, ei ansa enää pitänyt suhisevaa ääntä) ja samalla uusittiin myös hyönteisiä houkutteleva R-Octenol tehosteaine (huoltotoimenpiteitä laitteelle on tehtävä n. 21 vuorokauden välein). Ansa ei ensin meinannut lähteä uudelleen käyntiin, vaan vilkutteli virhettä ja saatiinkin vinkki sijoittaa ansa hieman etukenoon imuputken puolelle, jotta kondensaatiovesi pääsee varmasti poistumaan kunnolla laitteesta. Muutaman käynnistyksen ja uudelleensijoittelun jälkeen saatiinkin ansa taas toimintaan. Mikäli siis ansa ei käynnisty kaasupullon vaihdon jälkeen, kannattaa testata ansan uudelleensijoittamista etukenoon, mutta mikäli sekään ei auta, kaipailee ansa yleensä puhdistuspatruunakäsittelyä, jota suositellaan tekemään muutenkin aina kaasupullon vaihdon yhteydessä. Täytyypä hommata noita puhdistuspatruunoita varastoon itsellekin pikimmiten, jotta ansa pysyy varmasti käynnissä myös jatkossa keskeytyksettä.

Hyttysansa siis todella toimii ja silläpä päädyttiin lunastamaan laite itsellemme testijakson jälkeen, joten päästään nauttimaan kesäolohuoneestamme täysin rinnoin varmuudella myös seuraavina vuosina. Meillä käytössä oleva malli Pioneer on tarkoitettu paikkaan jossa hyttysten määrä on keskisuuri, se poistaa hyttyset jopa 4000 neliön alueelta ja verkon vetoisuus on kerralla jopa 30 000 hyttystä. Lisäksi myynnissä on tehokkaammat Independence- ja Executive-mallit suuremmasta hyttysongelmista kärsiville, joten valinnanvaraa löytyy laitteista jokaiseen tarpeeseen. Mosquito Magnet® hyttysansoja myyvät mm. Kesko, SOK, Motonet ja Hankkija.

 

Täällä nautitaan tänä kesänä astetta vähemmästä hyttysmäärästä riipputuolissa loikoillen, ihanaa (ja hyttysvapaata) kesää myös sinne!  ☀


 


15+

2 Comment

  1. Tää on ihan mieletön laite ja kannattaisi varmaan mainita, että siitä on olemassa myös sellainen versio, joka ei vaadi verkkovirtaa lainkaan vaan toimii akuilla. Sellaisen hankimme juuri sähköttömälle mökillemme 🙂

    0
    1. PlusMimmi says: Vastaa

      Totta! Niin hyvä pointti tuo toisen mallin akuttomuus. Mulla on tosiaan kokemusta vain näistä verkkovirrallisista (tosiaan vanhempien talolla jo vuosia ollut toinen), mutta varmasti on se akullinenkin versio oikein pätevä. 🙂

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM