Tietoa mainostajalle ›

KEVÄTVIIKKO KUVINA

   

Kuvia viime viikolta, olkaapas hyvä, tai oikeastaan tarkemmin ottaen väliltä keskiviikko-keskiviikko. Viime viikko oli täynnä jokakeväisiä pressipäiviä (joissa siis esitellään ensi syksyn kamppeita näin puoli vuotta etukäteen) ja tuli itsekin liikahdettua useampana päivänä Helsinkiin. Näin myös reissuiltaan kotiutunutta Piukkua ja pitkästä aikaa myös Elsaa, jonka kanssa tuntuvat aikataulut menevän nykyään aivan ristiin. Perjantaina alkoikin sitten siskon miehen polttarit, jonne Matti lähti ja sisko tuli käymään meillä illasta. Käytiin hakemassa Nummelan Jyskistä kamppeita työhuoneeseeni (tästä postausta myöhemmin) ja kilistelemään siskon kesäloman alun kunniaksi Bachelor Suomea Ruutu+:sta tuijottaen. Siskon lähdettyä päädyin tekemään töitä kotosalla koko viikonlopun ja hengailemaan koirien kanssa. Oli tosiaan pari isoa työprojektia, jotka halusin saattaa maaliin ennen reissuun lähtöä, joten niiden parissa vierähtikin sujuvasti lauantai ja sunnuntai. Lauantaina tein itselleni satsin avocadopastaa, jota tosiaan teen aina kun olen yksin kotona ja sunnuntaina puolestaan sain Matilta puhelun, että hän piipahtaa meille Mäkkäristä sapuskaa kotimatkalla. Polttarit olivat onneksi sujuneet tosi hyvin ja kotiin palasi väsynyt juhlija.

Maanantaina tosiaan vietettiinkin sitten vappua ja hääaskarreltiin Meilahdessa ja taitaa maanantailta olla tuo kaunis kuva jalkapohjastanikin. Yritin päästä jalkahoitoon ennen reissua, mutta tyydyin lopulta laittamaan kuorintasukat jalkaan ja kintut näyttivätkin tuolta vielä maanantaina, hups. Tiistaina minun TO DO-lista pullisteli vielä hoidettavia hommia ennen reissua, joista osa jäi tekemättä, mutta akuuteimmat ehdin onneksi hoitamaan ja niin vaan keskiviikkoaamuna kello 3.55 oli herätys ja matka kohti Turkkia saattoi alkaa. Täältä sitä nyt naputtelen hotellihuoneesta masu täynnä aasialaista sapuskaa (tämän illan buffetin teema) ja livebändin soitto kuuluu alakerrasta tänne huoneeseen saakka. Kelit ovat hellineet ja onhan tuota väriäkin parissa päivässä ehtinyt jo kiitettävästi saamaan. Turkkikuvia lisää sitten ensi viikkokatsauksessa, joten palataan taas asiaan! Me jatketaan näistä aurinkopäivistä nauttimista! ☀

2 Comment

  1. Kertoisitko enemmän noista ”hoitavista” sukista. Itsellänikin sellaiset jossain on – käyttämättöminä.

    1. PlusMimmi says: Vastaa

      Ne on siis niitä kuorintasukkia, joita pidetään 90min jaloissa ja kuollut iho lähtee muutaman päivän päästä sitten irtoamaan. Teen yleensä tämän kerran pari vuodessa ja nyt jäi aika viimetinkaan ja tosiaan jalat näyttivät aika kaameilta vielä reissuun lähtöä edellisenä päivänä…

Leave a comment

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.