VÄSYMYSPÄIVÄKIRJA

No jopas on taas kaikenlaista meneillään. Ja samaan aikaan taas ei oikeastaan yhtään mitään. Päivät tuntuvat soljuvan läpi tällä hetkellä lähinnä todella kovassa väsymyksessä ja ihan itsestään. Eilistä lukuunottamatta olen nukkunut päiväunet viimeisen kahden viikon aikana varmasti lähes joka ikinen päivä, niin poikki olen ollut. Voimattomuus on ollut siis isosti läsnä ja tämä jatkuva kipuilu ja päällä olevat terveyshuolet heijastuvat vähitellen myös henkiseen jaksamiseen, vaikka kovasti yritän yhä posin kautta ajatellakin. Minua ei ole näkynyt oikeastaan viime viikkoina paljon missään, olen käynyt hoitamassa vaan ne kaikista pakollisimmat menot ja ollut muuten ihan vaan kotona. Toissa viikolla kyllä pyörähdin BSB-bileissä ja bloggaajien pikkujouluissa, molemmissa ihan selvinpäin ja jo puolen yön aikaan kotiin palaten, mutta tänne blogiin asti en ole jaksanut tulla raportoimaan vielä kummastakaan. Viime viikon taas eilistä sunnuntaityöpäivää Helsingissä lukuunottamatta tuli oltua ihan vaan kotona. Kävin viime viikolla myös maanantaina siellä magneettikuvassa Jorvissa (kerron magneetin tuloksista lisää, kun saan ensin itse jotain selkoa asiaan) ja perjantaina Veikkolan terveysasemalla verikokeissa (näiden tulokset eivät ole vielä tulleet, jänskättää vähän onko maksa-arvot huonontuneet entisestään). Niin ja anoppi ja appiukko kävivät meillä syömässä torstaina. Onhan siinä jo ihan tarpeeksi ohjelmaa yhdelle viikolle, eikö! Tosiasiassa olen joutunut oikein tsemppaamaan, että jaksan tällä hetkellä tätäkään vertaa. Nimittäin jopa lähikauppaan lähteminen on tuntunut viime viikkoina liian työläältä.

Onneksi tämän vuoden työjutut ovat jo kirkkaasti voiton puolella, sillä joulukuu näyttää jatkuvan samanlaisissa merkeissä näiden terveysseikkojen osalta. Tämän viikon keskiviikkona ja lauantaina ohjelmassa on taas Helsinki-työpäivät ja torstaina mikäpä muu kuin Jorvi-reissu. Tapaan torstaina siis hoitajan sekä anestesialääkärin ja ehkä tiedän taas toivottavasti tuon sappihoitoni jatkosta hippasen lisää. Mikäli tuota Omakantaa tosin on uskominen niin näitä lääkärissä ramppailuja on luvassa myös joulukuun puolella ihan kiitettävästi, joten ei kannata ihmetellä, jos minusta ei vaan yksinkertaisesti kuulu. Jotenkin näissä terveysongelmissa on ollut sulattelemista omalla kohdallani enemmän kuin mitä osasin etukäteen edes aavistaa ja olen ollut ihan valehtelematta aivan loppu tähän jatkuvaan kipeilyyn ja myöskin siitä joka käänteessä keskustelemiseen (vaikka toisaalta taas kaikki vertaistuki on ollut myös aivan älyttömän tärkeää ja voimaannuttavaa). Jotenkin sitä vaan haluaisi, että kaikki olisi jo vähitellen ohi ja voisi jatkaa ”normaalisti” elämää. Onhan tässä jo yli kaksi kuukautta näiden sappikivistä johtuvien olojen kanssa rimpuiltu, eli tämäkin vaihe kuulunee asiaan. Tsemppiä ja virtuaalihalit siis sinulle, mikäli siellä puolen ruutua painit terveyteen liittyvien haasteiden kanssa, ei ole kyllä helppoa ei.

 

Ps. Toiseksi alimmaisessa kuvassa näette tyytyväisen mopsin, joka on herkutellut juuri salaa popparikulhoon jääneet siemet ihan viimeistä maissinjyvää myöten…. 😆

ARKEA JA JUHLAA – VIIKKO 45

Kuvia ja kuulumisia taas puhelimen syövereistä viime viikolta. Kysynpä vaan, että miten voi ihmistä väsyttää näin paljon? Joko kyseessä on tämä jo tovin jatkunut sairastelu (lueskelin tänään, että maksavaivat aiheuttavat juurikin väsymystä yms. mukavaa), joka alkaa vaikuttaa vahvasti myös yleiseen vireyteeni tai sitten kyseessä on vaan tämä marraskuun älytön pimeys, mene ja tiedä, mutta viime viikko meni omalta osin aivan jäätävässä väsymyksessä. Maanantain tein taas hommia kotitoimistosta käsin ja illalla iskikin sitten taas tuon ensimmäisen kuvan herkkusalaatin syönnin jälkeen tuttu vatsakipu (olihan siinä ollutkin jo viikonloppu taukoa). Tiistaina oli sitten taas vaihteeksi kuumepäivä (kovimmillaan 38,6°C) ja ilmeisesti keskiviikkona ja torstainakin tuli tehtyä töitä ihan vaan kotoa käsin (lisäksi vaihdettiin autoon talvirenkaat ja tehtiin mm. sitä Sannan Ruokakassin lempparikasvispitsaa). Torstaina huomasin illasta, että Jykä yritti rapsutella ja ravistella korviaan ja perjantaille pitikin sitten saada Jykälle eläinlääkäriaika. Meillä oli perjantaina iltapäivästä ohjelmassa Savoon lähtö, mutta onneksi päästiin tuohon meidän lähi eläinlääkärille vielä ennen lähtöä ja kävi ilmi, että korvatulehdushan se toista vaivasi. Saatiin lääkkeet matkaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Savoa.

Tuo ajomatka olikin sitten draamaa täynnä, nimittäin meinattiin törmätä Lahdenväylällä (eli moottoritiellä) vähän ennen Lusin suoraa väärään suuntaan (eli meidän kaistoilla meitä vastaan) ajaneeseen autoon. Ajettiin siinä ihan normaalisti oikealla kaistalla ja Matti oli juuri lähtemässä ohittamaan edessä ajavaa autoa ja ehti jo siirtyä vasemmalla olevalle ohituskaistalle, kun huomasi vasemmanpuoleisilla vastaantulevien kaistoilla jonkun välkyttelevän vimmatusti pitkiä valoja. Yhtäkkiä meidän auton edessä olikin kuin tyhjästä auto nokka ja valot meihin päin ja Matti kurvasi samantien takaisin oikealle kaistalle. Minä en ehtinyt edes tajuta mitä oikein tapahtuu, eikä Mattikaan ehtinyt jarruttaa tai tehdä yhtään mitään muuta kun kääntää ratista vaistomaisesti oikealle väistääkseen tuota eteen yhtäkkiä ilmestynyttä autoa. Onneksi meidän vieressä oikealla kaistalla ei ollut sillä hetkellä ketään ja onneksi joku siellä välkytti niitä pitkiä valoja, muuten oltaisiin törmätty suoraan tuohon edessä olevaan autoon yli satasen vauhdista. Soitin samantien hätäkeskukseen ja tuosta autosta oli tullut jo useampi ilmoitus ja poliisit olivat matkalla. Tuon hätäkeskuspuhelun aikana päivystäjälle tilannetta kerratessani aloin vasta kunnolla tajuta mitä juuri meinasi tapahtua ja mulla alkoi ääni täristä oikein huolella. Tuota tapausta pohdittiinkin sitten loppumatka Kuopioon, sen verran järkyttyneitä oltiin molemmat tuosta tapauksesta.

Häkestä kysyttiin ehdittiinkö nähdä auton rekkaria, mutta tosiaan itse en ehtinyt näkemään edes koko autoa, joten jäi rekkarikin huomaamatta. Tuossa koko tapahtumassa mietitytti lopulta tosi moni asia. Mistä auto ilmestyi eteen ihan yhtäkkiä (oliko siinä jonkunlainen mutka vai syttyikö auton valot vasta kun oltiin lähempänä), liikkuiko auto vai oliko pysähdyksissä, miten ihmeessä joku oli erehtynyt ajamaan moottoritietä väärään suuntaan vai tekikö tuon ihan tarkoituksella yms. Katsottiin eilen paluumatkalla vielä että tuosta Lusin suoralta päin on todella hankalaa erehtyä ajamaan vahingossa väärille kaistoille. Lisäksi jossain vaiheessa tuli ihan järjetön kiitollisuus sitä autoilijaa kohtaan, joka siellä oli hoksannut tuon tilanteen ja vilkutteli niitä pitkiä valoja. Ei varmasti oltu ainoita, jotka kiinnittivät huomion välkyttelyyn ja saivat sen ansiosta väistettyä autoa. Ilmeisesti kukaan ei lopulta törmännyt tuohon autoon, ainakaan mistään mediasta en moista huomannut ja hyvä niin. Vieläkin tulee kylmät väreet, kun ajattelee tuota tapahtumaa ja mitä oikein olisi voinut sattua. Jotenkaan ei ole tullut mieleenkään, että noin edes voisi käydä, mutta näköjään kaikkeen pitää varautua. Huh. Kaikki on tuolla liikenteessä kyllä niin pienestä kiinni, onneksi tällä kertaa ei kenellekään käynyt mitään.

No päästiin onneksi lopulta turvallisesti Kuopioon ja mentiin perheen kanssa isänpäivädinnerille vähän ennakkoon, jonka jälkeen autoiltiin vielä yöksi mökille. Lauantai menikin viikko sitten vuoden täyttäneen veljentytön synttäreitä juhliessa ja illasta satoi myös ihan kunnolla lunta. Pakattiin vielä veljentyttö autoon ja hurautettiin viettämään aikaa illaksi mökille. On tuo pieni ihminen vaan ihmeellinen ja kopioi tällä hetkellä ihan kaikkea mahdollista. Opetin hänet mm. viikonlopun aikana tekemään lentopusuja. Lauantaina oli minulla taas vaihteeksi vähän lämpöä ja meninkin jo hyvissä ajoin nukkumaan ja sain nukuttua 11h yöunet. Kun sunnuntaina herättiin, olikin vuorossa isän juhliminen ja hengailin iskän kanssa mm. tulen äärellä grillikatoksessa jutustellen. Isä paistoi meille vielä todella herkulliset pihvit ja kakkukahvittelujen jälkeen olikin aika lähteä taas kotimatkalle. Olin eilisen kotimatkankin niin väsynyt, että nukahtelin matkan aikana useampaan otteeseen, onneksi Matti hoiti ajamisen, joten torkahteluni oli ihan sallittua. Tänään onkin ollut taas perus kotitoimistopäivä ja kohta päästään vielä saunomaan. Jospa tämä väsymyskin tästä lähtisi vähitellen taittumaan…

Kivaa viikkoa sinne ja olkaahan äärimmäisen varovaisia tuolla liikenteessä!