Kerroin tilanneeni itselleni kolmen kuukauden setin LivBoxia ja äsken paketti 2/3 putkahti sopivasti pakettiautomaattiin ja nappasin sen sieltä kauppareissulla mukaani. Pakko todeta, että huhtikuun boksin sisältö oli jälleen kerran minulle mieleinen, sillä boksista löytyi jopa neljä uutuutta. Rakastan uutuustuotteiden testailua ja usein kaupassakin mukaan tarttuu niitä uutuuksia ihan vaan koska haluan testata uutuuksia.
No mitä se huhtikuun boksi sitten piti sisällään?
♡ OSIS+:n volyymigeelin (uutuus), joka levitetään kosteisiin hiuksiin. Volyymituotteiden suosijana otan tämän kyllä heti käyttöön.
♡ Cutrinin Chooz Super Strong-hiuskiinteen, joka päätyy käsilaukkuuni viimeisiään vetelevän matkakokoisen hiuslakan seuraajaksi (mulla on muuten parhaillaan käytössä tästä samaisesta lakasta iso versio ja ei ihme, että lakka on melkoinen best seller!).
♡ Garnierin Respons Mythic Olive vartaloöljy (uutuus) pääsee kosteuttamaan edelleen kuivuudesta kärsiviä pohkeitani. Ehdin jo innostua, että kyseessä on kuivaöljy (edellinen kuivaöljysuosikkini oli Garnierin After Sun), mutta eipä taida itse asiassa ollakaan. (EDIT. On se kuivaöljy, jes jes jes!!)
♡ Tiedän, että monen mielestä LivBoxista löytyy liian usein hammastahnaa, mutta Colgaten Max White Expert White (tuliko varmasti selväksi, kyseessä on valkaiseva tahna) ainakin pääsee meillä heti testiin. Meillä on tälläkin hetkellä käytössä kaksi eri hammastahnaa, koska en malttanut odottaa ensimmäisen loppumista ennen seuraavan avaamista. Kohta niitä taitaa olla avattuna kolme…
♡ SIMin System 4 Oil Cure Hair Mask O hiusnaamio (Minnan suosikki) on jo ennestään tuttu, minikoko tästä päätynee käyttöön varmasti joskus reissulla.
♡ LUMENE Arctic Glow huuliöljy (uutuus) oli tullut vastaan minua jo useampaan otteeseen etenkin blogeissa, mutta nyt vasta pääsin ekaa kertaa öljyämään huuleni. Tämä vaikuttaa pikaisen sipaisun perusteella yllättävän vähän öljyiseltä, enemmän ehkä erittäin miellyttävän tuntuiselta huulikiillolta. Ja tämä siis on vaan positiivinen asia, nuo trendikkäät öljyt kun tuntuvat karkaavan huulilta minulla alta aikayksikön.
Sanoisin että tämä huhtikuun LivBox saa kokonaisarvosanaksi minulta 4/5!
Miten kuivaöljy eroaa ”tavallisesta” öljystä?