Vielä kerran mökille

Onko ok, että painelisi mielellään jo takaisin mökille, vaikka tätä työläisen arkea on takana vasta hädintuskin kokonainen viikko? Jostain syystä minulla taisi jäädä lomalla mökkivaihde pahasti päälle ja haaveissa siintääkin vielä elokuun aikana yksi mökkiviikonloppu. Mikäli kelit ovat suotuisat se taitaa ilokseni loppukuusta jopa toteutua. Tällä kesälomalla tuli mökkeiltyä enemmän kuin koskaan niin Savossa kuin Pohjanmaalla ja silti kaipuu kesämökille jäi minuun ilmeisesti pahasti kytemään.

Mökillä aika jostain syystä tuntuu pysähtyvän ja kiire kaikkoavan. Ylimääräistä aikaa löytyy pelata erä jos toinenkin jatsia, kirjoihin uppoutuu helposti ihan huomaamattaan useaksi tunniksi putkeen ja viltillä köllöttely auringossa on yhtäkkiä maailman parasta tekemistä aamupalan ja lounaan välillä. Grilli ja sauna lämpenevät joka ilta kuin itsestään ja auringonlaskuja ehtii ihailemaan kerrankin oikein ajan kanssa. Mökillä jopa nukuttaakin astetta paremmin ja kun kävelee aamukuudelta kasteesta kosteassa nurmikossa toiseen rakennukseen veskiin ja sen jälkeen takaisin jatkamaan unia, tuntuu elo aika kepeältä. Täytyy olla kiitollinen, että elämässä on mökkejä, joita lainata tähän akuuteimpaan mökkikaipuuseen. Postauksen kuvat ovat Lappajärven kodikkaalta lainamökiltä.

Lappajarven mokilla DSC_0952 Lappajarven mokilla DSC_0968Lappajarven mokilla DSC_0958 Lappajarven mokilla DSC_0977Lappajarven mokilla DSC_0955 Lappajarven mokilla DSC_0980Lappajarven mokilla DSC_1011 Lappajarven mokilla DSC_0985 Lappajarven mokilla DSC_0992 Lappajarven mokilla DSC_0998 Lappajarven mokilla DSC_1006 Lappajarven mokilla DSC_1009

OOTD – 70’s vibes

Ah, mikä viikonloppu takana. Ensimmäinen työviikko loman jälkeen oli sen verran kuluttava, että tälle viikonlopulle ei suunniteltu varsinaisesti mitään ohjelmaa. Matti saapui kotiin poikien kesälomaroadtripiltä perjantai-iltana, jonka jälkeen saunottiin ja möllötettiin kotona. Eilen puolestaan tuijotettiin Olympialaisia, täydennettiin jääkaappia ja keräiltiin Pokémoneja. Tänään sunnuntaina Veikkolassa vietettiin markkinoita, jossa pyörähdettiin ihmettelemässä (ostettiin me makkarakassi ja puoliksi lettu!) ja kiepautettiinpa kotimatkalla vielä kirppiksenkin kautta. Muuten tämä viikonloppu on sujunut kotona puuhastellessa ja sarjoja tuijotellessa. Tällä hetkellä meillä on kierroksessa Stranger Things Netflixistä.

Selailin tuossa postausluonnoksiani ja sieltä löytyivät nämä ihanat merenrantakuvat pikapyrähdykseltä Oulusta kesäkuulta. Tuolla Nallikarissa tuuli aivan jumalattomasti, vaahtopäiset aallot löivät rantaan ja hiekka pöllysi. Olin saanut juuri edellisellä viikolla Zizziltä tuon leveähihaisen mekon, josta tuli kunnon 70’s vibat. Mekko on taidettu myydä jo ainakin nettikaupasta loppuun, mutta samaa paisley-kuosia löytyy vielä ainakin puseron muodossa. Tuossa mekossa tuli siis vietettyä päivä turistina Oulussa.

Nyt pitsan tekoon ja sarjan pariin – sunnuntaita mitä parhaimmillaan!

Mekko – Dress Zizzi (XL) // Arskat – Sunnies Urban Outfitters // Sukkikset – Tights Zizzi (50) // Laukku – Bag Pieces // Sneakers Adidas Superstars (40)
70 luku mekko Zizzi PlusMimmi DSC_089670 luku mekko Zizzi PlusMimmi DSC_0944 70 luku mekko Zizzi PlusMimmi DSC_0898 70 luku mekko Zizzi PlusMimmi DSC_090970 luku mekko Zizzi PlusMimmi DSC_0957 70 luku mekko Zizzi PlusMimmi DSC_0935

Mekko ja laukku blogin kautta saatu.