Pari päivää Lontoossa

Tuli käytyä tällä viikolla Pepin kanssa parin päivän reissulla Lontoossa. Peppi halusi tarjota minulle matkan Lontooseen, kun en halunnut polttareitakaan viettää. Tietokoneet jäivät molemmilta kotiin ja jätin myös järkkärin suosiolla Suomeen. Toisin sanoen ei tullut otettua kuvia kovinkaan montaa, kun hiihdettiin aika napakalla aikataululla kaksi päivää Lontoon katuja ostoskassit viuhuen edestakaisin. Etenkin Oxford Streettiä tuli kierrettyä oikein ajatuksella molempina päivinä ja plussaliikkeistä vierailtiin mm. Simply Be, River Island, Evans, Primark (kokoja UK20 saakka), Forever 21 ja Monsoon (kokoja UK22 saakka). Ostin Lontoosta itselleni kahdet sneakerit, jonkun verran vaatteita ja kosmetiikkapuolelta jo Instassa näkyneen Too Facedin persikkapaletin (niin ihana ja myös ihanan tuoksunen!). Nyt voikin sitten kiristää taas kukkaronnyörejä kiltisti kevättä kohti.

Lontoossa tietysti satoi molempina päivinä, mutta eipä se meidän menoa onneksi haitannut. Lämpötila huiteli kuitenkin päälle kymmenen plussa-asteen, eli ihan kevättakilla sai painella menemään. Shoppailun lisäksi käytiin samalla moikkaamassa Lontoon Hannaa ja illallistamassa porukalla vaihteeksi The Dinerissa. Olen kirjoitellut The Dinerista blogiin jo kolmisen vuotta sitten ja edelleen paikka on mielestäni suosituksen arvoinen. Olipa kyllä aika kiva miniloma pitkästä aikaa Pepin kanssa kahdestaan!Lontoossa Pepin kanssaTämä viikonloppu onkin mennyt kotona puuhastellessa. Saatiin siivottua meidän entinen Nummelan asunto (siihen muuttaa vuokralaiset parhaillaan, jee, eli palosaneeraus on vihdoin valmis). Käytiin tänään myös salilla ja kokkailtiin kotona bataattiranskalaisia ja wingsejä (Siipiweikkojen kastike on niin hyvää!). Lopputunnit ovatkin kuluneet enemmän tai vähemmän sarjoja tuijotellen. Nyt on SKAMinkin kaikki kaudet katsottu ja aloitettiin The Voice of Finlandin seuraaminen. Kärsin jostain syystä parhaillaan jäätävästä väsymyksestä, jonka vuoksi on minulla varattuna verikokeet mm. raudan imeytymisen osalta. Täytynee samalla pyytää testaamaan myös kilppariarvot. Vielä kun jossain vaiheessa selviäisin niihin itse kokeisiin. No jos nyt ensi viikolla!

Viiden Tähden uuden vuoden bileet!

Me ollaan oltu tänään tasan kuukausi naimisissa, jee, pienet sille! Kuvia vihkimisestä ja varsinaisia potretteja odotellaan valmistuvaksi vielä tämän viikon loppuun. Ei varmaankaan yllätä, että en enää malttaisi odottaa! Jaoin jo aiemmin kuvia hääsviitistämme ja haluan palata vielä hetkeksi tuohon hääpäiväämme ja Viiden Tähden uuden vuoden bileisiin. Kyseessä on siis uuden vuoden juhlat, jotka järkätään vuosittain 31.12. Långvikissa ja tänä vuonna mekin otettiin sattuneesta syystä vähän ihan vahingossa osaa kemuihin.

Tarjolla illan ajan oli New Year Food Market, josta sai käydä hakemassa ruokaa seisovasta pöydästä sekä tilaamassa avokeittiöstä. Mehän syötiin neljältä perheen kesken pitkän kaavan mukaan, joten puoli yhdeksältä olleen pöytävarauksen aikaan ei vielä ihan hirveästi jaksanut syödä, mutta kaikki mitä maistettiin, oli kyllä tosi hyvää! Etenkin kotimainen härän Tomahawk-kyljys vei kyllä kielen mennessään. Tarjolla oli myös mm. siikaa sekä ostereita, mutta ne jätettiin toiseen kertaan. Samoin kävi jälkkäripöydän antimille.

Ruokailun lomassa nautittiin takkatulen lämmöstä, toisistamme ja livemusasta. Illan mittaan tuli myös tilattua baarimikoilta muutamat drinkit ja bileet senkun vaan yltyivät. Skipattiin tänä vuonna tanssilattia kokonaan ja paineltiin jo omaan sviittiimme hyvissä ajoin, mutta juhlat jatkuivat kyllä varmasti railakkaina aamutunneille asti. Vuosi 2016 huipentui huikeaan ilotulitukseen puolilta öin, jota todistettiin tuoreena avioparina Långvikin terassilta käsin. Aivan mahtava vuoden lopetus ja tosi hyvät bileet!

Voisin hyvin kuvitella, että tultaisiin myös tulevina uusina vuosina Långvikiin juhlistamaan sekä hääpäiväämme, että uutta vuotta vaikkapa kaveriporukalla, sen verran hyvä meininki ja paljon ihmisiä tuolla vuoden vaihtuessa oli. Oli myös ilo nähdä, että ihmiset olivat pukeutuneet ja laittautuneet oikein viimeisen päälle iltaa varten. Hyvä ruoka ja hyvät bileet – minä tykkään!

Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0084 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0101Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0094 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0104 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0107 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0115 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0116Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0122 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0119 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0126 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0135 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0140 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0157 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0162 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0165 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0180 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0182 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0183 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0198 Langvikin uuden vuoden bileet DSC_0210Ruoka blogin kautta saatu.