BUBBLE WAFFLE RIGA

 ☀️ Bloggaaja kesälomailee, postaus on ajastettu! 

Pakko palata vielä Riikaan, vaikka tuntuukin, että tästä reissusta on jo ikuisuus! Pepin ja minun muutaman päivän miniloma maaliskuun lopussa suuntasi keväiseen Riikaan ja postailinkin jo reissulta kuulumisia ja vinkkasin hyvästä Bagel-paikasta. Luulin myös postanneeni asukuvia, mutta näköjään en olekaan postannut, eli Riiasta luvassa ainakin vielä yhden asukuvat!

Me yövyttiin tosiaan Wellton Centrum Hotel&Spassa, joka on aika hyvin siinä ytimessä ja yhtenä iltana bongattiin ikkunasta pällistellessä vastapäisessä talossa oleva Bubble Waffle-paikka ja rynnättiin samantien sinne hakemaan vohvelit iltapalaksi ja voi pojat miten herkullisia ne olivatkaan! Roikuttiin valehtelematta Bubble Waffle:n ovenkahvassa seuraavanakin iltana, mutta turhaan, sillä paikka oli jo ehtinyt siltä päivältä sulkea ovensa. No korjattiin asia palaamalla vielä ennen kentälle lähtöä vohveleille (ja myöhästyttiin samalla melkein lennolta, heh). Nämä kuvat ovat siis tuolta meidän lähtöpäivältä hetkeä ennen lentokentälle ja kotiin suuntaamista.

Tarjolla Bubble Wafflessa on siis kuplavohveleita erilaisilla täytevaihtoehdoilla täytettynä. Tarjolla taisi olla myös suolaista, mutta me maisteltiin vaan makeita ja itse taisin vieläpä molemmilla kerroilla ottaa tuon 4€ maksavan Snickers-vohvelin, joka piti sisällään jätskiä, Snickers-paloja, kermavaahtoa ja kinuskikastiketta. Erikoisuus oli myös se, että niiden vohvelin kuplien sisällä oli mustaherukkahilloa, jonka olisi mun puolesta voinut jättää kyllä kokonaan pois, mutta menihän tuo alas näinkin! Vohveleiden lisäksi tarjolla on erilaisia smoothieita ja paikka on muutenkin tosi kivan näköinen. Lisäksi lapsille on kahvilassa leikkipaikka. Huomasin sivuilta, että Bubble Waffle-kahviloita on muuallakin, ainakin Puolassa, Ukrainassa ja Uudessa-Seelannissa (!), eli kannattaa tsekata tarkemmat lokaatiot nettisivuilta. Suosittelen!

Bubble Waffle, Audeju 10, Riika, Latvia

YSTÄVÄKIRJASSA MIMMI

☀️ Bloggaaja kesälomailee, postaus on ajastettu! 

 

Nimeni on… 
Minusta tuntuu, ettei missään koko kahdeksan vuoden blogitaipaleeni aikana ole mainittu oikeaa etunimeäni? Viimeisimpänä taisin Laura Frimanin artikkelissa olla Mimmi Pentikäinen, joka ei ole kyllä sinne päinkään! Taisi mennä nimet sekaisin oikean Pentikäisen Mimmin kanssa. No Mimmi mikä Mimmi! 😀

Jotkut tosin kutsuvat minua… 
Haneksi, Hennikseksi, Hanskiksi, Ripaksi, Ripeksi, Riikuksi, Mimmeliksi, Mimsuksi, Mimuksi, Mumskiksi… Oha näitä!

Olen syntynyt… 
Kuopiossa 1.6.1984 joskus illasta, olisko vaille kasi?

Pienenä olin varma, että minusta tulee…
parturi-kampaaja. Ja tulihan minusta. Olen ollut onnellisessa asemassa sillä, että minulta ei ole puuttunut haaveammatteja. Olen haaveillut mm. papin, poliisin ja opettajan urasta. Viimeisimpänä juhannuksena sisko ihmetteli, että miksen oikein ryhtynyt kokiksi, kun tykkään suunnitella aina erilaisten tapahtumien ja illanistujaisten menua jne. Heh!

Kolme parasta piirrettä minussa on…
hyvä huumorintaju (omasta mielestä toki), kekseliäisyys ja se, että tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu…
Lomailu. Ensin Suomessa, sitten Berliinissä ja vieläpä viikko Rodoksella (jonne kaipailen edelleen vinkkejä)! Työkuvioiden selkeyttäminen, joka tuntuu olevan joka syksyinen homma.

Suosikkikaupunkini on…
Suomessa Kuopio, koska siellä nyt vaan on niin lepposa meininki. Ulkomailta New York, koska siellä on taas eri tavalla lepposa meininki. Myös Pariisista tykkään kovasti. Ja tietty Berliinistä.

Suosikkibiisini tällä hetkellä on…
Mikael Gabriel – Riippumatto (Ei ehkä se suosikein, mutta ehdottomasti omalla kohdallani kesän 2017 pahin korvamato!)

Suosikkiravintolani ja -ruokani siellä on…
Naughty BRGR ja paikan nimikkoburgeri.

Suosikkijuomani on…
Coca-cola. Holillisista mojito.

Suosikkisarjani just nyt on…
Skam, joka tosin just loppui, buuu. Nyt meillä on meneillään sarjoista Bloodlinen kolmas kausi, joka on oikein hyvä sekin.

Suosikkikosmetiikkatuotteeni tällä hetkellä on…
Too Facedin persikkapaletit!

Suosikkisovellus puhelimessani on…
WhatsApp, Instagram ja Tori.fi. 😀

Mitä pakkaat mukaan matkalle?
No riippuu paljon matkasta. Aurinkoon uikkareita ja aurinkorasvaa ja Suomen kesässä taas mökille huppareita ja muuta lämmintä.

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe?
Hölmöilen Jykälle.

Viimeisin sisustusostoksesi?
Marimekon Outletista Juvalta ostin yhden tyynynpäällisen. Niin ja Forumin Marimekosta häälahjaksi saadulla lahjakortilla astioita ja pyyhkeitä!

Viimeisin Whatsapp-viesti?
”Joo, suosittelen”

Paras tapa tuhlata 50 euroa?
Halvat lennot. Okei, tuo 50€ ei kauheen pitkälle riitä. No hyvä ruoka!

Bravuurini keittiössä..
Kaikenlaiset erikoisväännökset niinä hetkinä kun ”ei ole mitään syötävää”

Perjantai-illan herkutteluja varten ostan kaupasta?
Poppareita ja Ben&Jerry’siä.