Riian reissu on tältä erää taas taputeltu, kun saavuttiin eilen illalla takaisin Suomeen. Olin liikkeellä siis Pepin kanssa kahdestaan ja tarkoitus oli viettää rento loma yhdessä ja siinä kyllä onnistuttiin. Maanantaina meidän lento oli hyvissä ajoin perillä ja oltiin jo yhdentoista aikaan aamupäivästä heitetty laukut hotellille ja tyytyväisinä sushilajitelman ääressä casinon yhteydessä olevassa sushimestassa lounaalla. Iltapäivä vierähtikin Voodoo-casinolla pelaillen ja poistuttiin molemmat voittajina paikalta (minä 600€ rikkaampana). Seikkailtiin sitten ilta Riiassa ympäriinsä, syötiin pho-keittoa vietnamilaisessa ravintolassa ja pistäydyttiin muutamissa myymälöissä ja tietysti supermarketissa tutkimassa valikoimia. Tuoltahan löytyy mm. iso NYXin liike, josta tarttui tietysti muutama tuote mukaan. Ostin lisäksi paikallisesta kempparista mm. pari hiusväriä, jotka tuolla maksavat n. 4€ kipale. Muuta ei sitten tullutkaan osteltua koko reissulta.
Tiistaina hengailtiin hotellilla aamiaisen jälkeen pitkälle iltapäivään huoneessa höpötellen ja laittautuen. Olin tsekannut meille lounaspaikan valmiiksi ja käveltiinkin sinne bageleille (tästä ravintolavinkkipostaus tulossa myöhemmin), kunnes päädyttiin taas piipahtamaan matkalla ollella casinolla. Onni ei ollut ollenkaan myötä, joten siirryttiin 26 kerrosta ylemmäs Skyline Bariin mojitoille. Tuolta on kyllä upeat maisemat! Olin tutkinut meille myös illallispaikan valmiiksi (International) ja napattiin taksi muutaman kilsan päässä olevaan ravintolaan. Kyseessä oli vähän hienompi paikka ja päästiin nauttimaan oikein ajan kanssa kuuden ruokalajin maistelumenu ja lisäksi pari kokin tervehdystä. Oli kyllä aivan loistava ravintola, vaikka hieman sivussa sijaitsikin. Illallisen jälkeen kello olikin jo lähempänä kymmentä ja palattiin suoraan taksilla hotellille.
Eilen luovutettiin huone aamiaisen jälkeen ja siirryttiin pyörimään läheiseen kauppakeskukseen sekä istuskelemaan kahviloissa ja seurailemaan ihmisiä (parasta). Pistäydyttiin myös Key to Riga-ravintolassa keitolla ja Bubble Waffle-nimisessä vohvelipaikassa jälkkäreillä. Yhtäkkiä siinä rupatellessa tajuttiin, että meidän lentohan lähtee 1,5h päästä! Tuli sitten vähän kiire kentälle, mutta hyvin me lopulta ehdittiin. Hotellin spa jäi tällä kertaa kokematta, sillä Peppi unohti uikkarin, eikä löydetty sopivaa, eikä selvitty edes jalkahoitoon, vaikka se on yleensä (eli kerran aikaisemmin) meidän Riika-aktiviteetteihin kuulunutkin. No ensi kerralla taas sitten!
Hola chica! Ollaan lähdössä helatorstaina tonne ja mietin, että mistä raflasta toi leipäkeittokuva on? 🙂
Se on Key To Riga-nimisestä ravintolasta, jossa oli paikallista pöperöä tarjolla. Laittelen parit ravintolavinkit tänne blogiin jakoon, tsekkaahan nekin! 🙂