ZIZZI ITIS

Kaupallinen yhteistyö Zizzi

Zizzi avasi viime viikolla myymälän vihdoin Helsinkiin, tarkemmin ottaen Itikseen. Pääkaupunkiseudultahan Zizzi-myymälöitä löytyy jo entuudestaan Jumbosta ja Sellosta, mutta tämä Itis on kyllä erittäin kiva lisä nykyiseen myymäläkattaukseen! Minä hääräilin avajaisissa mukana perjantaina ja samalla napsin kuvia uudesta myymälästä tänne blogiin. Uusi Itiksen Zizzi sijaitsee siis Glitterin ja Halosen välissä infopisteen läheisyydessä kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa (kartta tarkasta sijainnista Itiksen sivuilla). Myymälä on hauskasti pitkän mallinen ja tuotteita on esillä tosi hyvä määrä, hieman tuli myös myyjien kanssa päivän aikana naureskeltua sille hauskalle sattumalle, että heti myymälän oven edestä löytyy myös irtokarkkien myyntipiste. 😄

Väreistä tänä syksynä dominoivat perinteiset syysvärit, kuten armyn vihreä ja tummansininen, mutta lisäksi punaisen eri sävyt, joista omaa silmääni miellyttävät tietysti viininpunainen ja edelleen kesän lemppari vaaleanpunainen. Pakko todeta, että myös tuo kirkas punainen näyttää pitkästä aikaa yllättävän kivalta! Lisäksi tänä syksynä tarjolla Zizzin plussavaatteissa on jonkun verran keltaista. Vaikutteita plussamuotiin otetaan edelleen ysäristä, kukkakuosien, ruutu-, bändi- ja tekstipaitojen ja denimin muodossa. Itiksen myymälässä on tällä hetkellä tosi hyvä valikoima syystakkeja ja lisäksi tarjolla on erilaisia lämpimämpiä villakangastakkeja (mm. tätä ja tätä), joista löytyy ihan oikeasti myös villaa, sekä toppatakkeja (sovitin tätä vaaleanpunakarvaista ihanuutta, mutta jäi tällä kertaa hankkimatta) ja löytyipä myymälästä jopa yhdet topatut ulkoiluhousutkin!

Omaan ostoskoriini päätyi tällä kertaa mm. tuo kuvien ihana pitkä kukkakuosinen mekko, valkoinen hieman a-linjainen kauluspaita (en omista ennestään yhtäkään) ja päälläni näkyvät musta tekonahkahame ja samaa kuosia mekon kanssa oleva kukkabomber. Niin ja tietysti ne kaksi avajaistarjouksessa ollutta kympin mekkoa, joita lähdin hakemaankin. 😉

ZIZZI ITIS
1. krs
MA-PE 10-21
LA 10-19
SU 12-18
Zizzi Itis Facebookissa

Ps. Kuulin huhua, että tällä viikolla Zizzi-myymälöihin on alkanut saapumaan myös pikkujouluihin ja muihin talven juhliin sopivia juhlajuttuja, kannattaa siis käydä hankkimassa pikkujoulumekko hyvissä ajoin! ✨

OOTD – ANNELI

Korvikset – Earrings Jatuli // Takki – Jacket H&M+ (54) // Mekko – Dress Neulomo, Anneli (3XL) // Leggings New Look Inspire (UK22) // Kassi – Bag Marimekko // Maiharit – Boots Dr Martens (US9) 

Pitkästä aikaa asukuvia lähes reaaliajassa! Hengailin nimittäin eilen Elsan kanssa lounaan, etätöiden ja erään bloggaajatapahtuman merkeissä Helsingissä ja päädyttiin kuvailemaan asukuvia Ruttopuistoon. Minulla oli päällä tällä viikolla Nokian Neulomolta saatu Anneli-mekko, joka on uutta MUOTO-mallistoa ja tulee myyntiin lokakuun alussa. Muutamaa Prismassa tapahtunutta mekkohypistelyä lukuunottamatta tämä onkin ensikosketukseni Neulomon tuotteisiin ja oikein hyvältä ja ennen kaikkea laadukkaalta vaikuttaa. Anneli-mekko on varmasti minulla jatkossa palaveripäivien asiallinen, mutta mukava kumppani. Ehkäpä syksyn mittaan asukuviin päätyy toinenkin Neulomolta saatu hieman eri mallinen mekko.

Taas olisi viikonloppu edessä, hullua! Laskeskelin tuossa, että en ole ollut käytännössä viiteen viikonloppuun kotona, joten tämä tuleva viikonloppu on pyhitetty oikeastaan täysin kotona puuhastelulle. Ohjelmassa siis mm. pyykinpesua ja terassin talviteloille laittamista. Lisäksi pistäydytään ehkä lauantaina anopin synttäreillä ja olenpa lupautunut sunnuntaina vähän koiravahdiksikin, mutta viikonlopun pääpaino on kuitenkin pitkästä aikaa kotona rentoilulla. Kelpaa!

Mutta nyt valmistautumaan Itiksen Zizzin visiittiä varten. Mikäli pyöritte tänään siellä suunnilla, niin tulkaa pistäytymään Zizzillä, minä olen paikalla tänään klo 14-18!

Mukavaa viikonloppua! 😘

 

Ps. Huvitti muuten eilen, kun minulla oli päällä musta pilotti ja mustat maiharit ja Elsalla puolestaan viininpunaiset pilotti ja viininpunaiset maiharit. Yhdessä oltiin aikamoinen kaksikko!

Mekko blogin kautta saatu.