50 ARKIKUVAA

Yllä 50 kuvaa lähemmäs kolmen viikon ajalta. Viikkoihin on mahtunut Turkista paluun jälkeen perus töiden lisäksi ainakin useampi hellepäivä, jolloin on pidetty kotitoimistoa terassilla (tai sitten vaan suosiolla unohdettu duunit hetkeksi ja otettu aurinkoa siskon ja koirien kanssa), siskon polttarit Savossa, grilli-iltoja (niin kotona kuin naapurissakin), äitienpäiväillallista vähän myöhässä Matin äidin kunniaksi lempparissani Bistro O Mat-ravintolassa Kirkkonummella (menkää, aivan paras!), Live Nationin mielettömän kivat Offichella-bileet (joissa tarjolla oli myös Happy Wafflen vohveleita!), sekä Maria Nilan vegaanisten hiustuotteiden tilaisuus ja Cailapin uusien harjojen lanseeraus, muutamat blogitapahtumat mainitakseni. Olen myös viettänyt estenomiluokkakamujen kanssa yhden sunnuntaipäivän Porvoossa Cafe Pos3sissa brunsseillen, Brunbergilta ostoksia tehden ja joenvarsiterasseista nauttien. Piipahtanut Ikeassa hakemassa meille jakkaroita (okei, mukaan tarttui myös pari viherkasvia ja pakastepusseja), askarrellut siskon kanssa jälleen kerran hääjuttuja (tasan kuukausi enää häihin, jännää!), käynyt leffassa katsomassa sen I Feel Prettyn (olihan se nyt aika hyvän mielen leffa, mutta ei ehkä ihan niin hyvä kuin mitä ajattelin) ja nyt ollaankin taas Savossa.

Saavuttiin tänne Savoon tiistaina aamuyöstä (päästiin lähtemään vasta puoli ysiltä illalla) ja olipa muuten ihana ajella kaikessa rauhassa kesäyössä tyhjillä teillä tänne. Eilinen otettiin siskon kanssa aurinkoa laiturilla, veljet piipahtivat täällä mökillä meitä moikkaamassa ja tämä päivä hujahti tuon alimman kuvan pikku-Minnin seurassa, joka oli kovasti fiiliksissä Porvoosta tuliaiseksi löytyneistä farmimagneeteista. On tuo kuvan tyyppi vaan aivan huippu ja oppinut uutta kolmen viikon kuluessa taas aimoharppauksen. Tosiaan edellinen Savo-vierailu meni oikeastaan ihan täysin polttarihulinoissa, joten nyt on ollut niin kiva vaan olla rauhassa mökillä ilman sen suurempia suunnitelmia. Alkoi juuri satamaan vettä, taustalla pyörii Avicii-dokkari (sisko ei ollut vielä nähnyt) ja pitää leikata vielä iltapuhteina iskän hiukset. Huomenna on sitten tarkoitus pitää pienimuotoiset grillikemut perheen kesken perjantaina koittavien minun (34), isin (62) ja Piken (2) kolmoissynttäreiden kunniaksi! 🙂

11+

OOTD – PUNAMUSTA

Paita – Shirt KappAhl XLNT (3XL) // Hame – Skirt Zizzi (L) // Sukkikset – Tights KappAhl XLNT (52-54) // Sneakers Adidas Gazelle (US9,5)

Teki mieli tulla jakamaan asukuvia ja höpöttelemään siinä samalla tänne blogiin, joten tässäpä eräät arkistojen kätköstä löytyneet otokset. Kuvat on otettu ennen Turkin reissua ja ennen tätä vihreyttä ja ainakin itselleni hieman yllättäen jo tässä vaiheessa saapunutta kesää. Niin siistiä, että lämpimät päivät ja viikot vaan jatkuu jatkumistaan, eikä vielä ole edes kesäkuu! Järjesteltiin juuri siskon kanssa aikataulut niin, että päästään muutamaksi päiväksi ensi viikolla Savoon mökille (laiturinnokkaan on lupailtu tiistaina +28°C!), kun viime reissulla ei oikein ehditty tekemään muuta kuin juhlimaan polttareita. Ehtii sitten taas viettämään aikaa hurjaa vauhtia kasvavan ja kehittyvän veljentytönkin kanssa.

Matti on parhaillaan työreissulla ja katsoin äsken juuri viimeiset Tempparijaksot ja extran. Huh huh mikä kausi! Onneksi se on nyt ohi. Elelen itse jostain syystä tänään ihan perjantaissa ja kokoajan on olo, että huomenna on jo lauantai. Lauantaina lähdenkin meiltä poikien pöytälätkäturnausta evakkoon ja ohjelmassa olisi hääaskarteluja (taas) ja leffaa. Pääsen vihdoin katsomaan paljon kaveripiirissäni hehkutetun I Feel Pretty-leffan, jota odottelen kyllä innolla. Ihmettelen vaan, miten se on saanut iMDB:ssa vaan 4,6/10, sillä moni on sitä minulle kovasti kehunut, eikä kukaan ainakaan haukkunut. Sunnuntaina puolestaan suuntaan estenomikamujeni kanssa Porvooseen brunssille ja viettämään päivää. Viime Porvoon reissusta (jos jouluista Haikko-pyörähdystä ei lasketa) onkin jo aikaa, joten on kiva mennä ihastelemaan kaupunkia pitkästä aikaa ja tietysti päivitellä kuulumiset kavereiden kanssa pitkästä aikaa.

Säästä vielä puheenollen meillä Veikkolassa kaivattaisiin ainakin jo sadetta. Matilla on tänä vuonna tosi pahat allergiaoireet monen viikon ajan ja myös meidän terassi on täynnä siitepölyä, eikä voida sitä pestä ja öljytä ennenkuin suurin osa on ilmasta laskeutunut maahan. Olisi kiva päästä laittamaan terde oikein kunnolla kuntoon, vaikka on toki siellä jo grillailtu ja olenpa viettänyt useamman toimistopäivänkin terassilta käsin. Onneksi koivun kukinta taitaa pikkuhiljaa täällä etelässä olla loppusuoralla, joten saadaan kesäolkkarikin vähitellen kuosiin. Tuo siitepöly on todella rasittavaa, ainakin meillä sitä on nimittäin hetkessä ihan kaikkialla! Sitä leijaili viime viikolla samantien mm. läppärin päälle ja juomalasiin kun tein töitä lämpömittarin näyttäessä parhaimmillaan 29°C.

Sananen vielä tästä kuvan asukokonaisuudesta. Tuo leveähelmainen paitahan on siitä KappAhlin talven farkkukamppiksesta saatu ja pidän siitä kovasti. Muutenkin mustan ja punaisen yhdistelmä on tuntunut kivalta päällä viime aikoina ja huulille on myös usein eksynyt punaista huulipunaa. Tuon punaisen hameen sain Zizzin ylläripaketista tovi sitten ja verkkokaupassa sitä ei enää ainakaan näyttäisi olevan. En itse asiassa tiedä onko tuo koskaan ollut edes myynnissä, sillä välillä meille bloggaajille lähetetään myös sampleja, jotka eivät syystä tai toisesta ole koskaan päätyneet tuotantoon saakka. Tuntuu ja näyttää hassulta, että näissä kuvissa on vielä sukkahousut jalassa, toivottavasti ei tarvitse laittaa niitä enää jalkoihin ennen syyskuuta! Nyt jatkan perj… torstai-illan viettelyä! Tekisi melkein mieli toivotella jo hyvää viikonloppua, mutta maltetaan nyt vielä sen kanssa huomiseen! 😆

Paita, hame ja kengät blogin kautta saatu. 

7+