New Yorkilaiset Amika-hiustuotteet. Kävin jokunen viikko sitten Amika-merkin aamiaisella ja sain mukaan muutamia sarjan tuotteita. Olen ehtinyt testaamaan vasta tuota kuivahoitoainetta ja se on ihan tosi hyvä! Seuraavaksi korkkaan kuivashampoon. Jos elettäisiin vuotta 2003 ja pistäisin parhaillaan omaa kampaamoa pystyyn, niin ottaisin kyllä ehdottomasti tämän Amika-sarjan myytäväksi, sen verran pirtsakka ja ilmeisen laadukas sarja kyseessä. 💛
Lidlin oman Cien-kosmetiikkamerkin neljän euron huulipuna. Uhka vai mahdollisuus?
The Body Shopin Matte Clay Skin Clarifying meikkivoide. Sain testiin pari eri sävyä kyseisestä meikkivoiteesta. Tuote lupailee mattapinnan ja kunnolla peittävyyttä, mutta silti hengittävyyttä. Minähän en käytä yleensä mielellään puuteria, joten tämä meikkivoide vaikuttaa oikein lupaavalta. Testataan testataan…
L’Oréal Paris Color RicheLe Vernis A L’huile -kynsilakkasarjan kaksi uutuussävyä numerot 671 Monsieur Bleu ja 118 Madeleine Sucre. Jälkimmäinen oli jo useamman päivän ajan kynsilläni ja vaikutti ensikokeilulla aivan pätevältä.
Anastasia Beverly Hilsin Liquid Glow-kuultovoide odottelee vielä korkkaamistaan. Sanotaanko näin että ABH:n tuotteita kokeilleena odotukset ovat kovat!
L’Oréal Paris Infallible Lip Paintin uutuudet sävyissä 212 Nude-ist ja Nude on Fleek. Kyseessä on siis mattainen huuliväri. Taidanpa testata jompaa kumpaa näistä tänään, kun lähdetään leffatreffeille.
Suosikkimeikkivoiteeni L’Oréalin True Match koki uudistuksen jokunen vuosi sitten ja en itse tykännyt tästä uudesta meikkivoiteesta ollenkaan (kysynpä vaan, että miksi aina käy näin?). En halua mitään kimalletta naamaani, vaan sen entisen täydellisen mattaisen ja peittävän, mutta silti kevyen meikkipohjan! Olenkin aina tilaisuuden tullen metsästänyt tuota vanhaa versiota ja sitä minulta löytyy käytöstä edelleen, mutta vähitellen on varmasti pakko siirtyä tähän uuteen koostumukseen tai sitten etsiä kokonaan uusi meikkivoide. No onneksi sarja sentään on saanut lisää sävyjä (joskushan Suomesta ei saanut esim. 5 tummuudella olevaa sävyä ollenkaan) ja lisäksi uutena (vai onko näitä jopa ollut ennen?) on nuo True Match-peitevoiteet, joihin tutustun tosi mielelläni.
Invisibobble-ponnareihin on tullut uutena Slim-malli, jolla saa ponnarista elegantimman version. Minulla on viime aikoina ollut käytössä nuo Magic Rainbow-väriset Kids-versiot. Invisibobble tuskin esittelyä kaipaa, aivan parhaat hiusponnarit, mihin olen törmännyt.
Tämmösiä tuotteita testissä siis täällä tällä hetkellä. ☺️
Tuotteet blogin kautta saatu.
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.