Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Yllätetty

Minähän olen jo pitkään sanonut, etten halua polttareita. Olen elämässäni juhlinut lähemmäs kymmenet polttarit ja jotenkin oma fiilis niistä on ollut se, että en halua itse olla moisten juhlien tähtenä. Sillä en osannutkaan varautua yhtään, kun äitini pari viikonloppua sitten Savossa ehdotti, että lähdettäisiin Kuopioon viettämään porukalla tyttöjen päivää. Kummastelin hieman asiaa (normaalisti on ihan kiva viettää aikaa mökillä, ei kaupungilla) ja totesin, että eikö Nilsiä riittäisi, johon äiti totesi, että no lähdetään sitten Nilsiään. Sisko saapui sitten lauantai-aamuna herättelemään minua, että nyt lähdetään sinne Kuopioon. Olin ihmeissäni, että lupauduin kyllä eilen illalla lähtemään Nilsiään ja selityksenä tuli, että veljeni vaimolla onkin asiaa Kuopioon, mennään samalla kyydillä. Kohta minua jo hoputettiinkin matkaan ja aloin jo vähän meikatessa kimpaantua, että menkää te jos kerran niin älytön kiire on, voin ihan hyvin jäädä päiväksi mökille. Syyksi hoputukseen sanottiin, että veljeni vaimon pitää olla klo 11.00 hakemassa Valtralta varaosa traktoriin ja kohta oltiinkin sitten jo matkalla. Lisäksi Sokoksella oli kuulemma kaikki -20%, joten äitini henksualennukseen yhdistettynä tuo kokonaisalennus on jo melko kiva. Matkalla yritin miettiä pääni puhki mitä oikein Sokkarilta tarvitsisin. En keksinyt kuin häätuoksun, jonka voisin mieluusti alennuksella hankkia. Ja voisihan sitä käydä Matkuksessakin Zizzillä pyörimässä…

Päädyttiin viittä vaille 11 perille ”Valtran myyjän kotiin” parin sadan metrin päähän itse Valtran myymälästä ja ehdin jo siinä miettimään, että miksi se tyyppi on roudannut sen osan kotiinsa, eikä tullut antamaan sitä työpaikalleen parin sadan metrin päähän. Luin vielä ovessa olevan kyltin ”Kallan Kauneushuone” ääneen ja totesin, että te varmaan haette sen osan, minä odotan autossa. Äiti siinä sitten totesi, että kannattaa kyllä sinunkin nyt vaan tulla ja kohta huomasin seisovani Kallan Kauneushuoneen aulassa omistaja-Jaanan selittäessä minulle mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Minulle oltiin varattu siis täysin yllätyksenä kuumakivihieronta ja jalkahoito ja eka ajatus kieltämättä oli paniikki, että apua, onko mulla edes alushousut jalassa (oli ne) ja toinen, että en muuten ole hetkeen sheivannut sääriäni. (:D) Tämä ei kuulemma haitannut ja hyppäsinkin pöydälle lämpimien vilttien alle.

PlusMImmi Polttarit DSC_0547Minut jätettiin nautiskelemaan hoidoista, hoitolan rauhallisesta tunnelmasta ja Jaanan hoitavista käsistä. Pääsin ensin kuumakivihierontaan ja se oli rentouttavin kokemus hetkeen. Tämä oli minulla eka kerta kuumakivihieronnassa ja voin kyllä lämpimästi suositella. Hauskinta oli, että siinä hieronnan aikana paljastui, että Jaana oli hiljattain löytänyt blogini ja siinä minä sitten yhtäkkiä pötkötinkin jo hoidettavana, joten pääsinpä yllättämään Jaanankin.

PlusMImmi Polttarit DSC_0577PlusMImmi Polttarit DSC_0548Tässä kuvassa olenkin aivan pöllämystyneenä kuumakivihieronnan jäljiltä. Äiti, sisko ja käly tulivat herkkujen kanssa takaisin, poksautettiin skumppa ja olin kieltämättä edelleen aivan ihmeissäni tästä yllätyksestä, sillä en todellakaan osannut arvata, että minulle oli järjestetty ”polttarit” eli tämä hemmottelupäivä. Jotenkin olo oli koko päivän ajan aivan epätodellinen. Äiti oli muuten ekaa kertaa elämässään polttareissa ja oli jännittänyt tätä päivää ihan hurjasti ja panikoinut koko viikon ettei vaan yllätys paljastuisi. Ei muuten paljastunut, vaan säilyi aivan loppumetreille saakka!

PlusMImmi Polttarit DSC_0592PlusMImmi Polttarit DSC_0559Kuumakivihieronnan jälkeen jatkettiin jalkahoidolla ja herkuttelulla. Jalkahoito tuli todellakin tarpeeseen, edellisestä kerrasta kun on taas vierähtänyt yli vuosi. Minullahan on tosi herkästi kuivavat ja halkeilevat kantapäät, joten jaloista tulisi pitää ihan erityisen hyvää huolta. Olenkin nyt rasvannut jalkoja ahkerasti, toivottavasti saan pidettyä jalat kunnossa vielä kuukauden päivät ja pääsen kauniilla jaloilla häämatkalle asti. Ajattelin otattaa varpaisiin vielä ennen matkaa geelilakkaukset, jotta varpaat pysyvät kauniina häissä ja sandaaleissa häämatkalla.

PlusMImmi Polttarit DSC_0619PlusMImmi Polttarit DSC_0629Hoitojen lisäksi naiset olivat varanneet pöydän lempiravintolaani Panzaan (olen kirjoittanut Panzasta ennenkin), jonka itse asiassa arvasin. Panzassa pääsin vihdoin maistamaan paikan drinkkejä ja niitä kehuttuja ribsejä. Molemmat oli aivan 5/5 ja ruoat tulivat alta aikayksikön, kun mainittiin meillä olevan hieman tiukka aikataulu. Hoitojen ja ruokailun lisäksi ohjelmassa oli myös mitäpä muuta kuin häätuoksun valitsemista Sokokselta. Hauska juttu sinänsä, että totesin hoitolassa ääneen, että mietin matkalla pääni puhki mitä Sokokselta tarvitsisin ja en keksinyt muuta kuin häätuoksun. Siinä olikin naurussa pitelemistä, kun olivat miettineet täysin samaa yhdeksi hemmottelupäiväni aktiviteetiksi. Mahat täynnä tuoksuteltiin siis porukalla eri vaihtoehtoja Kuopion Sokoksen hajuvesiosastolla ja löysin kuin löysinkin tuoksun, johon ihastuin ja jota olin itse asiassa jo hieman etukäteen häätuoksuksi miettinyt ja sen ”polttariporukkani” minulle sitten kustansi. Itse tuoksusta kerron sitten lisää lähempänä, nyt sanon vaan, että se on aivan ihana. <3

Minut palautettiin takaisin mökille jo neljän aikaan iltapäivästä ja kokonaisuutena päivä aktiviteetteineen oli aivan mahtava. Hemmottelua, hyvää ruokaa ja kosmetiikkaa, eli ei juuri enemmän minua olisi voinut ohjelma kyllä olla! Kiitos vielä parhaat äiti, sisko ja käly. Tulen varmasti muistamaan tämän polttariyllätyksen ikuisesti! ♡

1+

3 Comment

  1. Kuulostaa ihanalta! Aika ennen häitä on yleensä jännittävää ja stressaavaakin aikaa. Omatkin polttarini tarjosivat hemmottelua ja hetken hengähdystaukoa kaikilta kiireiltä, jonka muistaakin jälkikäteen paljon paremmin, kuin muun ”häähumun” ennen juhlia. Onnea tosi paljon jo etukäteen <3

    0
  2. Mahtava ylläri ja olet maailman kaunein pöllämystynyt ihminen. <3

    0
  3. […] olisi tiedossa mm. morsiuskimpun teko, eli puuhaa riittänee yömyöhään. Sain tosiaan valita ”polttareissani” häätuoksun, jonka porukka (=äiti) minulle lahjaksi osti. Olin jo etukäteen miettinyt tätä […]

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.