Hänelle ystävänpäiväksi!

Ja Matti lopettaa tämän postauksen lukemisen heti tähän paikkaan!

Olen omasta mielestäni hyvä keksimään lahjoja, paitsi miehelle ystävänpäiväksi. Vuosikymmen sitten sain 14.2. lahjaksi silloiselta poikaystävältäni nallen, rakkausrunokirjan ja ruusuja. Itse olin ostanut hänelle lähimarketista paketillisen sydämen muotoisia ruisleipiä. Ehkäpä tämän takia suhde ei kestänyt, mutta Matinpa kanssa on heilasteltu kaikesta huolimatta jo viitisen vuotta! En ehkä ole parantanut tapojani ystävänpäivälahjojen suhteen (annoinkohan viime vuonna edes mitään?!?), mutta tänä vuonna päätin kerrankin panostaa (ajoissa) ja tilasin jo viime viikolla Matille ystävänpäivälahjaksi miesten LivBoxin!

Miesten LivBox

LivBoxistahan olen kertonut täällä blogissa jo parin vuoden ajan (viimeksi syksyllä) ja kerran kuussa sanat ”Sulle tuli LivBox” ovat edelleenkin mannaa korvilleni. Tuo yllätyslaatikko ilmestyi ekaa kertaa viime marraskuussa myös miehille, mutta myöhästyin tilaukseni kanssa ja boksi ehdittiin myydä loppuun ennenkuin minä tilaamaan. Jälkikäteen harmitti kyllä vietävästi, sillä vaklasin nimittäin miesten boksin sisällön LivBoxin nettisivuilta ja minut se ainakin vakuutti. Myönnän, että odotukset helmikuussa ilmestyvän miesten LivBoxin suhteen ovat kovat.

Naisten LivBoxista poiketen tämä miesten versio ilmestyy vain satunnaisesti ja myytiin loppuun ainakin viime marraskuussa melko pian. Viimeinen tilauspäivä on helmikuun boksiin 19.1., ellei boksia ole myyty loppuun ennen tätä. Miesten LivBoxia on tarjolla siis ainoastaan rajattu erä. Miesten boksi maksaa 19,90€, tuotteiden arvo kohoaa reippaasti yli tämän ja boksi pitää sisällään siis erityisesti miehille suunnattua kosmetiikkaa. Seuraavat miesten boksit lähetetään helmikuun alussa, joten ne ehtivät loistavasti juuri ystävänpäiväksi kullalle yllätykseksi. Itse tilasin boksin lahjatilauksena, eli yllätys voi olla helmikuussa melkoinen, kun postilaatikkoon kolahtaakin suoraan Matille itselleen suunnattu LivBox!

LivBox miehelle

Miesten LivBoxin pääsee tilaamaan suoraan tästä. Minä jään jännittelemään mitä tuo helmikuun LivBox pitää sisällään ja mitä Matti yllätyksestä tuumaa!

Onko siellä jo törmätty tähän miehille suunnattuun LivBoxiin? 🙂

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

OOTD – Michael Kors Plus Size Puffer Coat

Minun ostoslistalla Jenkeistä oli toppatakki, mutta loppupeleissä päädyin ostamaan takkeja kaksi. Olin ostanut edellisen Steve Madden-merkin parkan (joka on siirtynyt jo koiran ulkoilutustakiksi) juurikin kolme vuotta sitten Macy’sin plussapuolelta (7krs) ja odotukset myös tällä kertaa takkiosastoa kohtaan olivat kovat. Takkeja löytyi lopulta kolme kivaa mallia, joista valikoin mukaan Calvin Kleinin pitkän tummanharmaan toppatakin ja tämän Michael Korsin lyhyen kevyttopan. Tätä takkia onkin tullut käytettyä jo useamman viikon ajan lähes päivittäin ja myös eilen suuntasin se päällä tänne lumiseen Savoon. Takki on siis ohut, mutta tosi lämmin! Tykkään takista kovasti, mutta harmittaa, että sen sisältä irtoilee höyheniä mm. mustiin vaatteisiin. Onneksi tuo sulkasato on laantunut edes vähän alkupäivistä, jolloin ihan hävetti ottaa takki pois esim. ravintolassa.

Pipo – Beanie F21 // Kevyt toppatakki – Puffer Coat Michael Kors Plus (3XL) // Laukku – Bag Pieces // Housut – Joggers F21+ (2XL) // Sneakers Adidas ZX FluxMichael Kors Plus Jacket Michael Kors Plus Jacket 2 Michael Kors Plus Jacket 4 Michael Kors Plus Jacket 5 Michael Kors Plus Jacket 6

Vaikken mikään Michael Kors-fani olekaan (en omista merkin mitään muita tuotteita), niin tämä takki kyllä hurmasi ja ihastuinpa pariin muuhunkin MK:n plussapuolen juttuun, mutta tällä kertaa ne jäivät kauppaan. Kiva kyllä, että Michael Korsillakin on oma plussamallisto.

Onkos siellä puolen ruutua MK-faneja?

Laukku blogin kautta saatu.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡