Perillä ollaan! Saavuttiin eilen noin kuuden pintaan paikallista aikaa hotellille, joka on aivan ytimessä. Lauantai-iltakaaos ulkona oli kieltämättä aikamoinen ja piipahdettiin vaan pikaisesti Duane Readessa täyttämässä hotellihuoneen jääkaappi ja hotellin alakerrassa sijaitsevasta City Kitchenistä vähän iltapalaa quesadillojen muodossa.
Meidän hotelli on tosiaan nimeltään ROW ja näin yhden yön kokemuksella 28 kerroksen huoneemme on oikein hyvä. Kadun äänet kuuluvat tänne todella vähän! Äiti nukahti eilen jo kasin pintaan, itse sinnittelin yhdeksään (Suomen neljä aamulla) saakka, kunnes luovutin. Ensimmäinen herätys olikin jo kolmelta, mutta sain vielä unen päästä kiinni onneksi seiskaan asti. Nythän kello on jo yli yhdeksän, eli tästä joutaa jo aamiaiselle ja sitten ihmettelemään New Yorkin meininkiä. Tämän päivän kohteena taitaa olla Macy’s.
Palataan taas ja terkut kaikille isille, etenkin omalle! ♡
Kutkamaame eli matkakuume! Varasin onneksi just lennot Madridiin!
Oi! En oo koskaan ollut Madridissa! Sinne ois kiva päästä. ?