Ajatuksia lähestyvästä joulusta!

Ehdin juhlimaan jo Bella-porukalla pikkujoulut juuri ennen New Yorkin reissua ja koska vietettiin Matin kanssa viime vuonna joulu New Yorkissa luulen eläneeni jo tämän vuoden joulun taas kerran NYCissä. Koko New York oli jo marraskuun alkupuolella niin jouluisa, Pelastusarmeijan padat ja kellonsoittajat olivat asemissa kaduilla, kaikkialla oli jouluvaloja, kuusia ja somistuksia ja joulumusa raikasi kaupoissa. Joudun siis tällä hetkellä jatkuvasti muistuttelemaan itseäni, että joulu 2015 on todellisuudessa vasta tulossa, ei vielä ohi. Luulen jostain syystä alituiseen viettäneeni jo tämän joulun, vaikka tosi asiassa koko juhla on vasta edessä! Hämmästelin esim. yhtenä päivänä (jet lag päissäni) Citymarketissa, että onpas näitä erilaisia konvehtirasioita ja joulukalentereja paljon yhä jäljellä ja muuta yhtä älykästä. Saan itseni päivittäin kiinni ajattelemasta että joulu on jo tältä vuodelta ohi. Ja tämä ärsyttää minua aivan suunnattomasti!

Tykkään joulusta kovasti, mutta nyt tuntuu siltä, että joulu meni jo. Sovittiin Matin kanssa, ettei osteta toisillemme tänä vuonna ollenkaan lahjoja, vaan satsataan nekin sataset meidän matkakassaan. Olen kyttäillytkin viime päivät äkkilähtöjä jouluksi lämpimään, sillä uskon että olisimme molemmat löhöloman (mielellään all inclusivella varustettuna) tarpeessa ja joululoma nyt sattuisi olemaan tätä silmällä pitäen oikein oiva sauma. Potentiaalisia kohteita reissulle olisi esim. Egypti (onko siellä joulun aikaan varmasti lämmin?!) tai Dubai, joihin molempiin tuntuu olevan lähtöjä yhä tyrkyllä. Pohditaan tässä parhaillaan siis, että hoidetaanko jouluvierailut pois jo etukäteen ja otetaan matka sitten parin päivän varotusajalla joulun alla, kun tiedossa on säätiedotukset ja hinnat ovat huomattavasti tätä hetkeä huokeammat. Mutta entä jos ei sitten päästäkkään reissuun? Saattaa nimittäin pikkasen harmittaa, jos aurinkolomaa on odoteltu taas koko syksy ja joudutaankin jäämään jouluksi Suomeen. No ehkä niin on sitten tarkoitettu ja ellei sopivaa reissua löydy, on taas aika viettää perinteinen perhejoulu molempien perheiden luona vieraillen. Tasan kuukauden päästä se joulu taas koittaa, tajusin sitä tai en.

Oletteko viettäneet joulua ulkomailla? Mitä kohdetta suosittelisitte?

IMG_1468IMG_1732 IMG_1485

OOTD – LOVE CARDIGAN

Sää marraskuisessa New Yorkissa voi olla lähes mitä tahansa. Yhtenä hetkenä aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja lämpötila huitelee parissa kympissä, toisena taas taivaalta tulee lunta, tai ilma on muuten vain kylmä. Parina päivänä meidänkin viikon aikana paistoi aurinko, parina sateli vettä ja tuona perjantaina Sohossa taas tuuli niin, että meinasi jäädä nämäkin asukuvat kokonaan nappaamatta. No sainpa ainakin matskua seuraavaan ”kamera ei rakasta”-postaukseen. Onneksi lopulta saatiin sentään pari siedettävää räpsyä tuosta ihanasta Love-neuleesta, jonka sain valita Ivana Helsingin Heart of Gold-mallistosta itselleni juuri ennen lähtöä. Minulla oli tuo neule päällä myös lentomatkalla New Yorkkiin ja se on valehtelematta maailman mukavin ja lämpimin! Sain jopa torkuttua neule peittonani menomatkalla muutaman tunnin.

Neuleen lisäksi asussa ovat uutta nuo kengät, jotka ostin itselleni Harlemista mukavalla alennuksella varustettuna. Tuo Adidaksen ZX Flux-malli on jalkaani nappivalinta ja jopa äitini päätyi viimeisinä iltoina ostamaan saman malliset lenkkarit, tosin eri kuosilla varustettuna. Minultahan löytyy noita kolmessa eri kuosissa ja yhdet niistä olivat mukana taas New Yorkissakin ja kävelin niillä siellä lähes koko viikon. Kunnon kengät ovat kyllä pakko olla mukana, mikäli meinaa jaksaa tarpoa kaupunkilomalla kiitettäviä matkoja. Oli kieltämättä huvittavaa seurata kuinka askelmäärät iPhonen omassa askelmittarissa joinain päivinä yli tuplaantuivat normiviikkoon verrattuna. Muita asukuvia ei taidettu New Yorkissa ottaakkaan, joten mitäpä pidätte näistä ainokaisista? Eikö olekin supersöpö tuo neule? 🙂

Neule – Cardigan Ivana Helsinki (46) // Mekko – Dress JUNAROSE (L) // Sukkikset – Tights Lane Bryant // Sneakers Adidas (US9)
Ivana Helsinki Heart of Gold Love Cardigan PlusMimmi DSC_0095Ivana Helsinki Heart of Gold Love Cardigan PlusMimmi DSC_0092 Ivana Helsinki Heart of Gold Love Cardigan PlusMimmi DSC_0142

Neule blogin kautta saatu.