PÄIVÄ SEPHORASSA -RISTEILY

Tuli vietettyä tällä viikolla pari päivää laivalla. Mikael Gabriel esiintyi Silja Symphonylla keskiviikko-iltana ja Peppi pyysi minut risteilylle mukaan. Meillä oli aivan tosi hauska ja tapahtumarikas risteily. Oltiin jo ajoissa laivassa ja seurattiin soundchekiä, jonka jälkeen paineltiin hyttiin. Minä lepuutin ja kuuntelin radiosta Suomi-Kanada matsia ja kyllä ärsytti, kun Leijonien turnaus loppui lyhyeen. Ei oltu varattu buffettia tai muutakaan ruokailua etukäteen ja menomatkalla syötiinkin sushia laivan omassa Sushi & Co. -ravintolassa, jota voin suositella oikein lämpimästi. Ainut miinus tulee turhan tujakasta soijakastikkeesta, olen itse tottunut niihin laimennettuihin versioihin. Illalla katsottiin MG:n keikka promenadella ja juhlistettiin Miklun tälle sunnuntaille ajoittuneita synttäreitä hieman etukäteen. Loppuilta vierähtikin sitten New York yökerhossa pyörien.

Heräiltiin aamulla ysiltä ja alettiin laittautua päivää varten kaikessa rauhassa. Tukholmassa meillä oli vain yksi käyntikohde ennakkoon mietittynä, nimittäin Sephora ja otettiinkin taksi satamasta suoraan lokaatioon. Oli pakko käydä ensin lounaalla ja laskiaispullakuva onkin lounaspaikastamme Sephoran liepeiltä (en nyt kuollaksenikaan muista ravintolan nimeä). Puolentunnin Sephora-pikashoppailun jälkeen pistäydyttiin vielä kiertelemässä MACilla, Zara homessa ja 7 elevenissä, kunnes palattiin suosiolla taksilla takaisin laivaan hengailemaan. Loppuilta laivassa menikin tyttöjen iltaa rauhassa hytissä viettäen. Niin mukava risteily ja Tukholmavisiitti meillä oli, että voisi ottaa samanmoisen reissun vaikka jo pian uudestaankin! 🙂

SHEET MASK SATURDAY – TONY MOLY I’M REAL KANGASNAAMIO

Tämä Sheet Mask Saturday on postaussarja, jossa testailen tällä hetkellä kauneudenhoidossa isosti pinnalla olevia kangasnaamioita. Mikäli sheet maskit eivät ole sinulle ennestään tuttuja, niin kerrottakoon, että kyseessä on siis yksittäispakattu kertakäyttöinen naamio, joka on upotettu hoitonesteeseen tai seerumiin. Naamioita on tietysti eri merkeillä ja eri tarpeisiin ja niitä voi käyttää tarvittaessa jopa päivittäin osana omaa ihonhoitorutiiniaan. Kangasnaamiossa (mikäli naamio siis on tarkoitettu kasvoille) on yleensä valmiina reiät silmille, suulle ja nenälle ja naamio pysyy hyvin kasvoilla koko vaikutusajan (yleensä 10-30min). Sheet maskit ovat hurjan suosittuja esim. Koreassa ja muualla Aasiassa, mutta ovat vähitellen ilmestyneet myös suomalaisiin myymälöihin ihan perus marketteja myöten. Itse käytän kangasnaamioita erikoishemmotteluna korkeintaan noin kerran viikossa.

Tällä viikolla testasin pakkasen kuivattavan ihoni kunniaksi tehokosteuttavan etelä-korealaisen TonyMoly-merkin I’m Real ravitsevan avocado sheet maskin. Olen ostanut naamion Sephorasta, mutta Suomessa TonyMolyn leikkisiä, mutta kuitenkin todella laadukkaita tuotteita myy näköjään nopealla googlettelulla ainakin Sephoraa edullisemmin (ja tietysti saatavuudeltaan helpommin) esim. Bearel.fi-verkkokauppa. Tuo normaalille tai kuivalle iholle tarkoitettu naamio koostuu mm. rasvahappoja, antioksidantteja ja vitamiineja sisältävästä avocadouutteesta ja naamio lupailee kosteuttaa ja suojata ihoa sekä parantaa verenkiertoa. Naamion jälkeen iho oli kuin olikin monta päivää todella hyvin kosteutettu ja äärimmäisen pehmeä ja myös pakkasen mukanaan tuomat kuivat läikät poskistani katosivat aivan kokonaan. Naamiossa oli mukana sen verran tuotetta, että sitä riitti helposti myös dekolteelle ja jopa käsivarsiin levitettäväksi. Suosittelen I’m Real Avocado Mask Sheet Nutrition -kangasnaamiota jokaiselle kuivan ihon kanssa kamppailevalle tai muuten normaalin ihon omaavalle, mutta talvella erikoiskosteutusta kaipaavalle. Kaikenkaikkiaan aivan loistava kasvonaamio!

💛💛💛💛💛