Perjantaipullo (vko 5) – Nivea Care Shower Silk Mousse

Hertsileijaa! Meinasin unohtaa aivan täysin koko perjantaipulloilun, kun kävin niin intona läpi DVD-hyllyämme. Minne muuten voi lahjoittaa jopa muoveissa olevia/hyväkuntoisia DVD- ja Bluray-levyjä? Meiltä olisi lähdössä aikamoinen satsi leffoja (ja sarjoja) nimittäin kiertoon!

Ja takaisin itse asiaan, eli tämän viikon perjantaipulloon. Meinasin tehdä viime perjantaina poikkeuksen ja jakaa edellisenä päivänä saamani Nivean Care Shower Silk Moussen perjantaipullopostauksessa vain pienehkön näppituntuman testailulla, mutta päätin kuitenkin malttaa mieleni ja testata tuotetta rauhassa viikon verran, kunnes annan tuomioni. Nyt olen suihkutellut ko. tuotteen kanssa viikon ajan ja saanut hieman tuntumaa vähän erilaiseen suihkutuotteeseen.

Tuote on siis moussemainen, eli oikein napakka vaahto ja se on varsin riittoisa iholla. Tykkään sen pesevyydestä ja tuoksusta, mutta pressihehkutuksen perusteella olisin odottanut jopa vielä ylellisempä tunnetta iholla. Jotain jäi siis puuttumaan. Pidän kovasti tämän tuoksusta ja näitä löytyy myös muistaakseni kaksi muuta tuoksuvaihtoehtoa, joten täytyypä testata nekin, mikäli satun niihin jossain vaiheessa törmäämään. Kieltämättä tämä on kivan erilainen suihkutuote vaihteeksi näin vaahtomuodossa. Toimisi ehkä näppärästi myös sheivausvaahtona, täytyy kokeilla sitäkin. Iso miinus muuten tuosta todella helposti kolhiutuvasta pullosta, omani kuljetin pressikassissa toimistolle (mielestäni aivan nätisti) ja se oli jo kolhuilla.

Joko olette törmänneet näihin suihkumousseihin kaupassa vai liekö saapuneet vielä myyntiin ollenkaan?

Nivea Care Shower Silk Mousse

Tuote blogin kautta saatu.

0

OOTD – White Dress

Zizzi-Ambassador

Tilasin Zizzin verkkokaupan avajaisviikolla lahjakortilla itselleni Egyptin reissu mielessä tämän kuvissa näkyvän valkoisen mekon. Mekko ei ollut hinnalla pilattu ja nyt sitä näyttäisi saavan vieläkin edullisemmin, tosin kokoja ei ole montaakaan enää jäljellä. Otin itselleni koon XL ja 170cm pitkälle tuo mekko oli aivan maximittainen. Mekon päälikangas on siis ohutta hieman läpinäkyvää kangasta ja alla on ”alusmekko”, joka yltää noi puoleen reiteen. Oikein oiva hellekelien mekko siis, joka saa odotella nyt ensi kesää. Toivottavasti saan mekolle ensi kesänä käyttökertoja oikein rutkasti.

Zizzi.fi:ssä on muuten tämän päivän ajan jäsenille kaikki normaalihintaiset tuotteet -20% alennuksella, joten suosittelen rekisteröitymään, mikäli mielii saada kaikista normaalihintaisista tuotteista tuon alennuksen. Minä en uskalla mennä edes selailemaan, sillä ostoskoriin saattaisi tarttua jotain kivaa ihan vahingossa… Nyt on kiristettävä nimittäin kukkaron nyörejä entisestään ja jemmattava kaikki liikenevät eurot yhteen kivaan juttuun, josta kerron myöhemmin. Ja kyseessä ei siis ole viikon päästä koittava Budapestin matka, vaikka sielläkin saa varmasti rahaa kulumaan. Iiiik!

Mekko – Dress Zizzi (XL)
PlusMimmi Zizzi mekko DSC_0780 PlusMimmi Zizzi mekko DSC_0800PlusMimmi Zizzi mekko DSC_0833 PlusMimmi Zizzi mekko DSC_0812

Mekko blogin kautta saatu.

0