Yhteistyössä Apollomatkat
Ette ehkä ikinä usko, että meidän häiden järkkäily alkoi konkreettisesti syyskuun alussa siitä, että ostettiin lennot häämatkalle Dubaihin muutaman satasen hintaan (first things first). Lähtöpäiväksi valikoitui 7.1. eli loppiaisena vietettävää hääjuhlaamme seuraava päivä, johon tänään on aikaa tasan kuukausi (!!). Arabiemiraatit ei ole meille kummallekaan ennestään tuttu paikka, itse olen vaihtanut pari kertaa konetta Abu Dhabissa ja halunnut päästä todistamaan paljon puhutun Dubain upeuden jo muutaman vuoden ajan. Kymmenen päivän häämatkaltamme toivoimme erityisesti lämpöä ja rentoutumista jossain kohteessa, jossa emme ole vielä käyneet, tämän perusteella valikoitui Dubai lopulta muutaman suosituksen ja edullisten lentojen kautta häämatkakohteeksemme. Kun Apollomatkat vielä ehdotti, että viettäisimme viikon häämatkastamme reilun tunnin ajomatkan (80km) päässä Dubaista sijaitsevassa rauhallisemmassa Ra’s Al Khaimahissa, eli RAK:issa, tartuimme ilolla tarjoukseen.
Yhteistyössä Apollomatkojen kanssa testaamme siis rauhallisessa RAK:issa sijaitsevan Hilton Ras Al Khaimah Resort & Spa -hotellin tarjonnan viikon ajan ja vietämme kaksi viimeistä yötä omakustanteisesti astetta vilkkaammassa Dubaissa. Ostettiin tuolle viikon ajalle vielä all inclusivet, joten luvassa on totisesti rentoutumista altaalla ilman sen kummempaa stressiä edes illan ruokapaikoista. Käsittääkseni tuolla RAK:issa ei ihan kamalasti nähtävyyksiä tai muuta tekemistä ole, joten todennäköisesti keskitytään lähinnä hotellin 1,5 km mittaiseen rantaviivaan, auringonlaskuun ja mukaan pakattuihin pokkareihin, tietysti spa-hoitoja unohtamatta. Ja mikäli meininki tuolla hotellilla alkaa ahdistaa, pääsee näppärästi bussilla Dubaihin suoraan hotellilta jopa kolmena päivänä viikon aikana, eikä taksikaan taida kustantaa 50€ enempää! Uskon kyllä (ainakin näiden postauksen kuvien perusteella), että viihdytään aivan mainiosti, etenkin jos kelit ovat kohdallaan. Viikko on juuri sopiva aika pelkälle pötköttelylle ja rentoilulle, asia tuli todistettua viimeksi viime jouluna. Aktiviteeteista sen verran, että aavikkosafari ainakin kiinnostelee ja ilmeisesti tuolta RAK:in läheltä löytyy myös Khattin kuumat lähteet ja Hajjar-vuoristo. Toivottavasti päästään kokemaan ainakin se safari!
Löytyykö teiltä kokemuksia tuosta resortista tai vinkkejä Ras al Khaimahiin?




Kuvat Apollomatkat.
Viikon yöpyminen Hilton Ras Al Khaimah Resort & Spa -hotellissa blogin kautta saatu.

Muistatte varmaan kun
Ainakin minulla tämä vaalennettu tukka muuttuu helposti kuivaksi, takkuuntuvaksi ja väriltään sameaksi. Sillä kaipailinkin siihen erityisesti lisää hoitoa ja kiiltoa, jota Olaplexin luvataan myös antavan. Tässä näkee hyvin sen, että kun kuontalossani oman värinen tyvi kaipailisi jo pesua (=kuivashampoota), latva ja pituus näyttää lähinnä kuivalta ja elottomalta. Ei hyvä.
Olaplex-tehohoito vei aikaani reilun tunnin ajan ja sain kuin sainkin hiuksiini lisää kiiltoa ja sileyttä. Hoidon jälkeen hiukset ovat tuntuneet jotenkin jäntevämmiltä ja vähemmän takkuuntuvilta. Hoidon ylläpitoa tulen jatkamaan myös kotona Olaplex Hair Perfector No.3 -tuotteella. Hoito voidaan tehdä siis myös minkä tahansa käsittelyn (esim. värjäys tai vaalennus) yhteydessä, jota suosittelen myös oikein lämpimästi! Kuulemani perusteella Olaplexillä pystytään minimoimaan vauriot hiuksessa ja esim. toteuttamaan vaalennuskäsittely myös jo etukäteen kärsineeseen hiukseen.
Katsottiin lisäksi Anssin kanssa muut hiustuotteeni kuntoon ja lähdenkin etenemään tämän hetkisissä hiuksissani kerran viikossa shampoon osalta