Hyviä asioita tapahtuu!

Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisia tänne blogiin. Tuntuu, että viime aikoina on sattunut ja tapahtunut oikea suma hyviä asioita sekä lähipiirissä, että minulla. Jos ne nihkeämmät asiat tuppaa kasaantumaan, niin näköjään saman tekee myös hyvät asiat! Mainitsin jo joku aika sitten siitä autosta, jota käytiin koeajamassa ja niin vaan maanantaina illasta käytiin hakemassa se kotiin. Meidän autokatoksessa nököttää siis tätä nykyä Audi Q3 ja musta kananmuna sai väistyä vähän isomman ja kaksi ovea enemmän sisältävän valkoisen kananmunan tieltä! JES! Olen ollut tästä autoasiasta fiiliksissä jo hetken ja saanut ystäviltä pientä kuittia asiasta, kun olen jännittänyt ja intoillut (meille) uuden auton tuloa. Kukaan ei kuulemma ole ollut näin fiiliksissä autosta, kuin mitä minä nyt, heh. Varmasti minunkin tulee nyt ajettua enemmän, kun kyseessä on automaattivaihteinen auto kaikilla herkuilla.

Maanantaina hankittiin myös Pepin kanssa hieman ex tempore lennot New Yorkkiin ja suunnataankin kaupunkiin jo kahden viikon päästä! NYCi kuume on ollut päällä jo tovin, eli ollaan kyttäilty josko halpoja suoria lentoja tyrkylle ilmaantuisi. Missattiin jo jokunen viikko sitten yksi tarjous, hinta pompsahti parilla sadalla varausvaiheessa, vaikka hakukone antoikin lennot edullisemmalla hinnalla, super raivostuttavaa, joten kun nyt tarjous tärähti ilmoille ja äitiltä tuli asiasta viestiä (meitsin oma lentovahti), oli pakko toimia välittömästi. New Yorkin reissu jänskättää taas sopivasti ja hyvällä tavalla! On huippua päästä lempparikaupunkiin ja vielä näin keväällä. Tutkin jo säätiedotuksia ja ainakin ensi viikolle Nycissä on lupailtu yli +20°C lukemia! Toivottavasti säät suosivat pääsiäisen jälkeenkin.

Tällä viikolla ollaan lisäksi ehditty eilen äänestämään (muistakaahan kipaista uurnilla ensi sunnuntaina!) ja salille treenaamaan. Lisäksi vietin tänään tunnin jos toisenkin parhaan Simon penkissä Noir Conseptissa, kun Simo teki taikojaan harjoittelija Antonin kanssa (kannattaa muuten kysäistä aikoja hieman edullisempaan hintaan myös Antonilta) ja nyt minulla on päässä upea mauve hiusväri ja tasainen otsis taas todella todella pitkästä aikaa! On ollut tässä parin tunnin ajan hieman totuttelemista tuohon paksuun otsikseen tauon jälkeen. Matilta tuli jo kommenttia, että näytän jotenkin iloisemmalta otsiksen kanssa. LOL!

Huomenna ohjelmassa on kirjanpitäjän luo suuntaamista (uudella autolla toki) ja sittenhän onkin jo perjantai. Viikonlopullekin on jo kivaa ohjelmaa tiedossa, eli näköjään hyvin menee, mutta menköön! Bloginkin osalta on muuten tulossa pian kivoja muutoksia, tulette huomaamaan asian ehkä jo piankin…

Hyvia juttuja IMG_2714Hyvia juttuja IMG_2713 Hyvia juttuja IMG_2712

Hiukset toteutettu yhteistyössä Simo Landinin kanssa.

0

Nanso Plus -malliston suosikit (+ alekoodi)

  Kaupallinen yhteistyö Nanso

Nanson XL-mallisto, entiseltä nimeltään My Size on kokenut tänä keväänä uudistuksen ja tunnetaan jatkossa nimellä Nanso Plus. Pääsin tutustumaan uuteen Jukka Puljujärven suunnittelemaan Nanson D-mallistoon yhteistyön merkeissä ja valitsemaan joukosta omat kevään 2017 Nanso Plus-lempparini. Nansohan tunnetaan sen tavaramerkiksi nousseista reippaista kuoseistaan, joten tarjolla myös plussapuolella on kivoja kuoseja ja materiaalit tässäkin mallistossa ovat tietysti Nansolle ominaista laadukasta trikoota. Nanson XL-malliston kokopolitiikasta sen verran, että nämä ovat aika reilun kokoista mitoitusta, joten kannattaa tutustua kokotaulukkoon, joka löytyy tuotekuvien yhteydestä, tai pysähtyä sovittelemaan, mikäli Nanson myymälä sattuu sopivasti kohdalle.

Kymmenen vuotta sitten vaatekaapistani löytyi lähes vain ja ainoastaan Nansoa. Minut tunnisti punavalkoisesta Paulakukka-kuosisesta takista ja samaista kuosia löytyi minulta vaatekaapistani ruskeana, violettina ja keltaisenakin. Uudistuneen Nanso Plus-malliston kuoseista Gerbera toi minulle välittömästi mieleen nuo vuodet Paulakukkaan pukeutuneena. Valitsin siis mallistosta käyttööni Gerbera-kuosia sekä harmaassa että korallisessa värityksessä. Lisäksi ihastuin trendikkääseen mustavalkoiseen Pinot-kuosiin, jonka valitsin kolmanneksi asuksi mallistosta ja tykästyinkin Pinot-asukokonaisuudessani etenkin Pinot-kuosisiin leggingseihin. Muita minun näköisiäni tuotteita mallistossa ovat mm. Piennar-kimono, jonka tulette näkemään asuissani varmasti myöhemmin sekä eräs keltainen mekkokaunokainen, joka vei sydämeni, mutta joka saapuu myymälöihin ja verkkokauppaan vasta tällä viikolla!

KANTA-ASIAKASILTA 6.4.!

Osassa Nanson myymälöitä ympäri Suomen vietetään kanta-asiakasiltaa tulevana torstaina (6.4.). Myymälät, kellonajan ja ilmoittautumisen näet täältä ja jokainen kanta-asiakasiltaan osallistunut saa mukaan yllätyslahjan. Mukaan voi tulla, vaikkei vielä olisikaan kanta-asiakas ja ottaa tietysti ystävän tai useamman seuraksi. Tarjolla illassa on myös pientä purtavaa ja tietysti alennuksia tuotteista, sekä mukavaa ohjelmaa. Esimerkiksi Vantaan Tammiston Nanso Outletissa on illassa mukana stylisti Sohvi Nyman, joka antaa pukeutumisvinkkejä, kertoo erilaisista vartalotyypeistä ja opastaa asujen valinnassa! Ilmoittautukaahan siis rohkeasti mukaan!

ALEKOODI

Jos et pääse osallistumaan kanta-asiakasiltaan, mutta kaipailet kuitenkin kevätpäivitystä vaatekaappiin, kannattaa hyödyntää tämän viikon ajan (9.4. saakka) voimassa oleva alekoodi PLUSMIMMI15 jolla saat -15% alennuksen NansoShopin plusmallistosta.

PLUSMIMMIN SUOSIKIT

Mekko – Dress Nanso Plus (48-50) // Leggings Vogue Plus Size 100 den (48-52)
Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0598 Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0607 Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0655

Kimono Nanso Plus (44-46) // Tunika – Tunic Nanso Plus (48-50) // Leggings Nanso Plus (48-50)
Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0736 Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0742Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0727

Mekko – Dress Nanso Plus (48-50) // Sukkikset – Tights Vogue Plus Size 3D 50 den (48-52) Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0771Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0755 Nanso Plus Gerbera Pinot SS17 DSC_0775

Kuvien Nanso Plus-tuotteet blogin kautta saatu.

3+