SYYSMUOTIA PLUSSAKOOSSA SOKOKSELTA

Kaupallinen yhteistyö Sokos & Suomen Blogimedia

 

Syyskuun myötä oli taas aika kurkata Sokoksen plussavalikoimaan, tällä kertaa syysmuodin tiimoilta. Syksy on henkilökohtaisesti lempparivuodenaikani pukeutumisen osalta ja aloitan syyspukeutumisen fiilistelyn yleensä jo hyvissä ajoin. Etenkin näin helteisen kesän jälkeen on ihanaa pakata hellekamat vaatehuoneen perälle, kaivaa esille kaikki syysvaatteet ja asusteet sekä huoltaa kengät ja laukut syyskuntoon. Rakastan syyspukeutumisessa syksyisiä murrettuja värejä, neuleita, samettia, pitsiä, nahkaa ja paljetteja yhdistettynä neutraaliin meikkiin ja tietysti intensiiviseen huulipunaan. Tänä syksynä olen hurmaantunut syystrendien osalta mm. tällä hetkellä aivan kaikkialla tarjolla olevista ruuduista ja olen iloinen myös, että vaaleanpunainen jatkaa mukana edelleen myös syksyn väripaletissa. Tänä syksynä on lupa yhdistellä punaisen eri sävyjä toisiinsa ennakkoluulottomasti, miltä kuulostaisi vaikkapa oranssin ja fuksianpunaisen yhdistelmä, tai vaaleanpunaisen ja punaisen liitto? Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Poimin Sokoksen naistenosastolta kuvauslainaan kaksi minua miellyttävää alla olevaa asukokonaisuutta. Kuten kevään Sokos-postauksessa jo mainitsinkin, enää Sokoksella ei ole omaa plussamerkkiä, mutta myynnistä XL-mallistoista löytyy luottomerkkini Zizzin vaatteita. Lisäksi koot yltävät monissa muissakin merkeissä (mm. Nanso, Voglia, Gerry Weber, Betty Barclay ja Marimekko) ainakin 46 tai 48 kokoon saakka. Suosittelen tsekkaamaan normaalimallistojen puolelta myös mm. neuleista reilumpia mitoituksia ja tuijottamaan vaateostoksilla ylipäätään kokolapun sijasta vaatteen mallia. Plussakokoinen vaate ei yleensä pääse oikeuksiinsa henkarissa roikkuessaan ja sama käy useille over size neuleille, jotka vasta ihmisen päällä näyttävätkin tosi kivalta. Eikun siis vaan rohkeasti sovituskoppiin ja sovittelemaan!

 

Mekko – Dress Zizzi (XL) EAN5711284248518 // Neule – Cardigan Nanso (XXXL) EAN6413055839633 // Laukku – Bag Pieces EAN5713741745332


Laadukas neuletakki on yksi tärkeimpiä vaatekappaleita omassa syys- ja talvipukeutumisessani. Tarvittaessa neuleen saa kietaistua pois päältä vyötärölle, heitettyä olkapäille lämmittämään tai pyöräytettyä kaulaan huivin asemesta. Tämä yllä olevien kuvien Nanson kirkkaan punainen Villis-neuletakki on materiaaliltaan 55% villaa ja 45% puuvillaa, joten todella miellyttävä ja lämmin päällä, eikä kutittanut ollenkaan! Mekkona tässä asukokonaisuudessa päällä mitäpä muuta kuin ruutua Zizziltä. Mekon midi-mittainen helma sopii sukkiksien kanssa loistavasti myös syksyyn ja on edelleen todella trendikäs. Päädyin myös tekemään tähän asuun tuosta Piecesin aitonahkaisesta olkalaukusta vyötärölaukun pujottamalla laukun vyötärölle ja kiristämällä hihnan itselle sopivaksi. Näppärä diy-vinkki jokaiselle vyölaukkuja kaipaavalle plussakokoiselle, olkaapa hyvä! 🙂

 

Neule – Jumper Object (XL) EAN5713781288547 // Pitsimekko – Dress Zizzi (XL) EAN5711284237147 // Pitkä toppi – Top Zizzi (XL) EAN5711284261500 // Laukku – Bag Pieces EAN5713741745332

Toiseen asuun halusin tuoda kivaa muunneltavuutta valitsemalla mekon pariksi neuleen, jonka voi sitten vaikkapa after workeille tai muihin iltarientoihin työpäivän jälkeen suunnatessa riisua pois, jolloin asu muuttuu aivan täysin. Pitsin ja pehmeän neuloksen yhdistelmä toimii aina ja tähän asuun on helppo tuoda erilaisia variaatioita muuttamalla esimerkiksi sukkahousujen väriä. Tänä syksynä on tarjolla paljon erivärisiä sukkahousuja ja sukkia, joilla leikitellä. Tähän asuun sopisi kivasti vaikkapa tummanvihreät tai miksei punaisetkin sukkahousut. Jos tuo sukkahousuihin tarkoituksella mätsäävä tumma luumuinen huulipuna tuntuu työpäivään liian rajulta, voi senkin lisätä vasta illaksi ja on valmiina juhlimaan!

 

Inspiroivaa ja tunnelmallista syysaikaa juuri sinulle! 🍂

KEVÄTMUOTIA PLUSSAKOOSSA SOKOKSELTA

Kaupallinen yhteistyö Sokos & Suomen Blogimedia

En vaan malta olla hehkuttamatta tätä kevättä! Hetkisen hakusessa ollut pukeutumisfiilis nostaa lämpötilojen kohotessa taas päätään ja viime viikkoina olen innostunut tutkailemaan kevään ja kesän tarjontaa pukeutumisen suhteen taas oikein urakalla. Pistäydyin eräänä päivänä yhteistyön tiimoilta Helsingin keskustan Sokoksella tutkimassa hieman kevään ja kesän trendejä etenkin plussapukeutumisen osalta. Sokoksellahan ei ole enää omaa plussamerkkiä, vaan myynnissä on mukava valikoima xl-merkeistä mm. Zizziä ja Nansoa. Lisäksi ainakin Voglialta, Gerry Weberiltä, Betty Barclaylta ja Marimekolta löytyy kokoja 46/48 saakka, joten nekin kannattaa isompien kokojen osalta ehdottomasti tsekata.

Sokoksen kevätmuoti näyttää minun silmiin ihanan värikkäältä. Paljon on tarjolla punaista ja pinkkiä, mutta kirkkaiden värien lisäksi löytyy myös hempeämpiä pastelleja vaaleanpunaisesta (oma suosikkini edelleen!) vaaleansiniseen. Lisäksi tänä keväänä naisten muodissa näkyy kivasti jopa kunnon retrokuoseja (eräs Voglian ihanan retro pinkkioranssikukkakuosinen mekko jäi erityisesti mieleen), runsaasti värikkäitä kukkia, röyhelöitä ja tietysti joka keväistä aina trendikästä raitaa!

Minä keskityin naisten pukeutumisen merkeistä erityisesti Zizzin sekä Nanson plussatarjontaan ja kokosinkin kaksi keväistä asua merkkien ympärille. Zizzin osastolta löytyi ilahduttavan paljon erilaisia mekkoja (kevään ja kesän juhliin mekkoa etsivät XL-kokoiset huomio!). Sovittelinkin merkiltä useampaa ihanan keväistä mekkoa ja löysin useamman tosi kivan yksilön. Yhteistä näissä kaikissa mekoissa olivat röyhelöt, jotka puhuttelevat minua tällä hetkellä kovasti ja silläpä toiseen tämän postauksen kuvien asuunkin päätyi tänä keväänä ja kesänä supertrendikäs röyhelöillä varustettu ”wrap dress” (kuvien mekko ei muuten ole kietaisumekko, vaikka siltä näyttää). Nansolla minua puolestaan ihastuttivat etenkin tuota kuvissa päälläni olevien leggingsien Palanen-kuosia olevat tuotteet ja harmaat vaatekappaleet. Nansolta löytyy kyllä todella kivoja ja laadukkaita vaatteita myös isommassa koossa ja Sokoksella on näitä Nanson vaatteitakin tosi hyvä valikoima. Kiitosta on annettava Sokokselle erityisesti myös siitä, etteivät plussamerkit ole tungettuna sinne pimeimpään nurkkaan, vaan vaatteet ovat tosi kivasti esille laitettuna!

Minulla kävi hyvä tuuri ja pääsin isoon sovituskoppiin rauhassa testailemaan ja myyjän sai kutsua tarvittaessa paikalle nappia seinästä painamalla. Minulla vierähtikin tovi jos toinenkin siinä kopissa sovitellessa, kun hyödynsin palvelua nappia painelemalla ja avulias myyjä haki pyynnöstäni minulle kokoja ja milloin mitäkin (mm. erilaisia nahkatakkeja ja isoja kokoja eri merkkien mekoista) minun ähertäessä sillä välin kopissa. Aivan loistavaa palvelua siis ja kannattaa varata myös reilusti aikaa tuosta hyvästä palvelusta nauttimiseen. Sokoksistahan löytyy lisäksi myös oma pukeutumispalvelu, johon voi varata ajan ennakkoon ja jonka pukeutumisneuvojien ammattitaitoa kannattaa ehdottomasti tarvittaessa hyödyntää esim. juhlavaatteita valitessa.

 

Huurre Jakku – Cardigan Nanso Plus (XXL)  EAN6413055804150 // Happy T-paita – T-shirt Zizzi (L) EAN5711283986428 // Palanen Leggings Nanso Plus (48/50) EAN6413055832313


Tekonahkatakki – Fake Leather Jacket Zizzi (48) EAN5711283836181// Mekko – Dress Zizzi (L) EAN5711284281089

 

Jokos siellä puolen ruutua on kaivettu kevätvaatteet esille? Entä onko jo asut valmiina pian koittavaan kevään ja kesän juhlakauteen? 🙂