Hei hei kesä 2014!

Tänään jo sain poikkeuksellisen lämpimän päivän ansiosta toivonpilkahduksen siitä, että jospa tämä kesä vaan sittenkin jatkuisi vaikka koko kuukauden. No, tokkopa tuo sentään, eiköhän se tästä kohta heitä lumet maahan tai muuta mukavaa. Ei sillä, ei mulla lunta vastaan mitään ole, mutta vielä en ole siirtänyt mennyttä kesää mielestäni kunnolla talviteloille.

Selasin kuvakansioita ja pikakelasin kesän 2014 äsken ohi muutamassa minuutissa. Oli omat kolmekymppiset (kesä alkaa aina mielessäni synttäreistä 1.6, satoi tai paistoi!), kolmet festarit (Ruissi, Blockfest ja FLOW), pitkä reissu Keski-Eurooppaan ja tosi monta päivää hellettä! Sitä piisasi niin kotisuomessa kuin reissussakin ja sehän taisi jossain vaiheessa jopa alkaa vähän ärsyttää. Äkkiä se unohtuu. Nyt voisi ihan hyvillä mielin taas nauttia tukahduttavasta helteestä.

Nautin äsken lasillisen porkkanamehua ja silmäilin lähes silminnähden pakenevaa rusketustani, samalla mietin että miksen juonut tätä tavaraa sillon kun vielä paistoi, jospa väri hipiässä olisi kestänyt vähän paremmin. Kesälistassakin olisi kieltämättä ollut vielä kirittävää, mutta kai sitä ensi kesällekin pitää jotain jättää. En siis tänäkään kesänä päässyt Hankoon asti, ainoastaan Tammisaareen. Taas. No jos uusi yritys ensi kesänä?

Päivettyneen kesänaaman meikkivoide sekin on jo vaihdettu astetta vaaleampaan, kyllä se talvi ja kalvakka naama sieltä hiljalleen vaan taas hiipii ja sulkee syleilyynsä. Tulipa haikea fiilis ja ikävä tuota mennyttä kesää. Taidan kaivaa arkistoista vielä pari kesäntuoksuista postausta täällä julkaistavaksi ja sitten siirtyä jo hyvillä mielin syksyyn…

20140705_160513 IMG_9283 IMG_9272IMG_9669 IMG_0263 IMG_0610 IMG_0594 IMG_0495 IMG_9403 IMG_0454IMG_0458 IMG_0380 DSC_0251 DSC_0226 20140711_211246DSC_0095 20140706_201802 20140729_173151 20140716_194721 20140716_162219 IMG_9340 IMG_0602 20140714_152011 20140713_210622 20140713_000002 20140706_211757 20140706_190254

Kuvat kesältä 2014 sekalaisessa järjestyksessä.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

Let it FLOW!

No enpä sitten nähnyt sunnuntaina Flowssa varsinaisesti kuin yhden keikan, pitkään odotetun Outkastin, mutta eipä tuo haitannut ollenkaan. Törmäsin jo portilla Peppiin, todettiin että teltta jossa Röyksopp ja Robyn esiintyivät oli aivan ääriään myöten täynnä, joten jumituttiin jorisemaan hyvän ruoan äärelle. Siinä sitten vieraili tuttu naama jos toinenkin ja Joanna frendeineen liittyi myös seuraamme.

Siirryttiin Outkastin aloittaessa jammailemaan yleisön sekaan ja jossain vaiheessa muut poistuivat takavasemmalle ja huomasin kuuntelevani keikkaa yksinäni. Jouduin siinä sitten poistumaan itsekin jo ennen loppua, jotta ehdin bussiin (niitä ei mene tuohon aikaan kuin kerran tunnissa), joten So Fresh, So Cleanin kaikuessa Suvilahden yössä, suuntasin askeleeni hyvillä mielin Sörnäisten metroasemaa kohti.

Itse Outkastin keikka käynnistyi vähän hitaanpuoleisesti ja tuntui, ettei taustat oikein kuuluneet kunnolla, joten välillä oli haastavaa jopa erottaa mikä biisi parhaillaan soi. Loppupeleissä tulihan sieltä sitten useampikin hitti ja muistin, miksi olen joka tapauksessa halunnut päästä todistamaan jossain vaiheessa elämää Outkastin livenä.

Flow-asusta ei nyt tullut otettua kuvaa, mutta kuvissa näkyykin, että päässä oli ASOSilta viime kesänä ostettu ruusupanta (viime vuonna muuten ihan kaikilla oli Flowssa kukkia päässä, tänä vuonna ei lähes kellään, taisi olla jo pahasti out ;)). Ja nuo varsinaiset Flow-hiuksethan värjäsin viime viikolla, kun iskin vaaleat latvat uudella Schwarzkopfin suoravärillä pinkiksi. Mitäs tykkäätte? 🙂

20140810_194321 20140810_194816 20140810_21065720140810_203556 20140810_211417 20140810_211557 20140810_212611 20140810_220126 20140810_220322 20140810_221456 20140810_221710 20140810_221746

0