OOTD – Studs & Stripes

Muistattekos vielä ajan ennen lunta? Jep, en minäkään, mutta se oli aika tarkalleen kuukausi sitten, joulukuun puolessa välissä, kun meidän New Yorkin reissu ja koko kolmen viikon loma oli vielä edessä päin ja viettelin viimeistä työpäivää koko vuonna Hakaniemessä. Ehkä siksi näihin arkistoihin hautautuneihin asukuviin tallentuikin se kärsimätön fiilis, kun tietää ihan kohta lähtevänsä matkalle, jota on täpinöissään odottanut jo pitkään (mulle monta kuukautta reissujen suhteen on pitkään).

Vielä tänä vuonna en ole itse asiassa tuonne Hakaniemen toimistoomme palannut erinäisten sattumien vuoksi kertaakaan, vaikka tarkoitus kyllä oli, vaan olen tehnyt alkuvuoden töitä täältä Nummelan kotikonttorista käsin. Onneksi huomenna on ”vapaapäivä”, ajattelin nukkua (ilman herätyskelloa) pitkään, työstää roikkuvan kirjanpidon alta pois sekä pestä pyykkiä ja pakkailla lauantaita varten, lähden nimittäin Berliiniin tällä kertaa työn merkeissä. Ohjelmassa ovat Curve is Sexy-messut, jonne lennän Zizzin kutsumana. Toivottavasti saadaan vähän tuoreempaa asukuvamateriaalia reissun päältä. Onneksi asukuvaajia riittää, sillä paikalle on tulossa meistä plussabloggaajista ainakin Lontoon Hanna ❤ ja Tukholmasta käsin bloggaileva toinen ulkosuomalainen, Emmi, jonka tapaamista (eka kerta) odotan innolla! 🙂

Neule – Cardigan JUNAROSE (L) // Mekko – Dress Evans (UK20) // Leggings ASOS (UK20) // Boots Zalando (41)
Asukuvat aina samassa paikassa PlusMimmi aina Toisella Linjalla

Enpä olisi uskonut, että noita Hakaniemen aika tutuksi tulleita asukuvauskulmia on jo kova ikävä (varmasti teilläkin, heh). Niin ja tietysti sitä Porthaninkadun sushibuffettia myös! No onneksi ensi viikolla pääsee vihdoin toimistolle pönöttämään! 🙂

Saappaat blogin kautta saatu.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

OOTD – Red Lips & All Black

Pidin eilen täysin tietokoneettoman päivän. En avannut siis läppäriä koko päivänä, joten blogikaan ei luonnollisesti sitten itsestään päivittynyt. Vaikka lomat ja nämä pätkätyöviikot onkin kivoja, niin huomenna on ihan kiva päästä tekemään täysi työviikko ja palata ihan kunnolla arkeen. Tuntuu nimittäin, että monessa paikassa ollaan vielä lomilla ja ketään ei tunnu saavan kiinni, eikä asioita eteenpäin.

Nyt viikonloppuna ollaan oltu ihan vaan kotona ja ehdittiin jopa pestä useampi koneellinen pyykkiä, purkaa matkalaukut ja hengailla Jykän kanssa. Käytiin perjantaina saunomassa seinänaapureilla ja äsken vielä omassa saunassa, joten rentoiltu kyllä on. Saattaa olla, että ollaan katsottu myös mm. muutama jakso mm. Hawaii 5-0:ta ja Kimmoa, ostettiin nimittäin tostaina uusi televisio ja piipahdettiin samalla reissulla myös IKEA:ssa. Tällä hetkellä Teemu Selänne paineli näköjään juuri pylly paljaana uimaan, eli TV:ssä pyörii Loirinuotiolla. Ensi yönä tässä taloudessa herätään muuten jo kolmelta tuijottamaan Teemu Selänteen pelipaidan jäädyttämistä, huh.

Alla asua IKEA:sta torstai-illalta, kun lihapullat olivat päätyneet jo masuun ja keltaiseen kassiin oli kerätty useampikin ostoslistalta löytynyt asia ja useampi tän mä joskus saatan tarvita-juttu… Päällä oli jenkkituliaisia itselleni, eli tuo Torridin jakku ja Dr. Martensin maiharit. Muut asun palaset onkin jo vanhoja tuttuja. Vaikka tuosta New Yorkin reissusta onkin jo pari viikkoa aikaa, niin ajattelin silti postailla vielä muutaman NYCiin liittyvän postauksen. Toivottavasti ette pistä pahaksenne! 🙂

Jakku – Blazer Torrid (2) // Mekko – Dress ASOS (UK22) // Leggings Piruetti (L) // Maiharit – Boots Dr Martens (US9)
Ikea asu Ikea asu 2

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡