Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD – Red Lips & All Black

Pidin eilen täysin tietokoneettoman päivän. En avannut siis läppäriä koko päivänä, joten blogikaan ei luonnollisesti sitten itsestään päivittynyt. Vaikka lomat ja nämä pätkätyöviikot onkin kivoja, niin huomenna on ihan kiva päästä tekemään täysi työviikko ja palata ihan kunnolla arkeen. Tuntuu nimittäin, että monessa paikassa ollaan vielä lomilla ja ketään ei tunnu saavan kiinni, eikä asioita eteenpäin.

Nyt viikonloppuna ollaan oltu ihan vaan kotona ja ehdittiin jopa pestä useampi koneellinen pyykkiä, purkaa matkalaukut ja hengailla Jykän kanssa. Käytiin perjantaina saunomassa seinänaapureilla ja äsken vielä omassa saunassa, joten rentoiltu kyllä on. Saattaa olla, että ollaan katsottu myös mm. muutama jakso mm. Hawaii 5-0:ta ja Kimmoa, ostettiin nimittäin tostaina uusi televisio ja piipahdettiin samalla reissulla myös IKEA:ssa. Tällä hetkellä Teemu Selänne paineli näköjään juuri pylly paljaana uimaan, eli TV:ssä pyörii Loirinuotiolla. Ensi yönä tässä taloudessa herätään muuten jo kolmelta tuijottamaan Teemu Selänteen pelipaidan jäädyttämistä, huh.

Alla asua IKEA:sta torstai-illalta, kun lihapullat olivat päätyneet jo masuun ja keltaiseen kassiin oli kerätty useampikin ostoslistalta löytynyt asia ja useampi tän mä joskus saatan tarvita-juttu… Päällä oli jenkkituliaisia itselleni, eli tuo Torridin jakku ja Dr. Martensin maiharit. Muut asun palaset onkin jo vanhoja tuttuja. Vaikka tuosta New Yorkin reissusta onkin jo pari viikkoa aikaa, niin ajattelin silti postailla vielä muutaman NYCiin liittyvän postauksen. Toivottavasti ette pistä pahaksenne! 🙂

Jakku – Blazer Torrid (2) // Mekko – Dress ASOS (UK22) // Leggings Piruetti (L) // Maiharit – Boots Dr Martens (US9)
Ikea asu Ikea asu 2

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Tekisi kyllä hyvää olla erossa läppäristä ainakin kerran viikossa, täytyypä kokeilla. Kivat kengät!

    0
  2. Moi, Saanko udella miten peset nuo thermolycra-leggingsit? Pesuohje on 30 astetta. Mulla on ollut nuo Piruetin leggingsit nyt tämän talven käytössä, mutta ne on hirveän nyppyyntyneet. Isoimmat nypyt sain ”sheivattua” nypynpoistajalla, mutta sellaista pikkunyppyä on edelleen ja harmittaa. Olen kyllä pessyt niitä aika surutta. Pitäisi varmaan ostaa uusi pari ja kohdella sitä hellemmin. :/ Onko sun blogin alekoodi enää voimassa?

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM