ELÄINKUOSEJA, TEKONAHKAA JA VALKOISTA FARKKUA – TÄMÄN KEVÄÄN SOKOS-ASUT

Kaupallinen yhteistyö Sokos & Suomen Blogimedia

Mistä tietää kevään vihdoin koittaneen? No tietysti siitä, että meikäläinen pistäytyy Sokoksella valitsemassa pari silmääni miellyttävää asukokonaisuutta kevään trendeihin ja Sokoksen muotiviikkoihin (käynnissä yhä 28.4. saakka) samalla tutustuen. Viime keväänä molemman Sokos-asukokonaisuuden vaatekappaleet löytyivät Zizzin ja Nanson valikoimista ja tällä kertaa laajensin tutkimusretkeäni myös Sokoksista löytyvän Marks & Spencerin puolelle. Marks & Spencerin osastot ovat sijainneet muutamissa Sokoksissa jo jokusen vuoden ajan ja tämän kevään aikana Marks & Spencerin vaatteet ovat laajentuneet kaikkiin Sokoksiin ympäri Suomen. M&S:n vaatteista löytyy kokoja jopa UK24 saakka (eli EU-kokoon 52), eli isompikokoisemmankin kannattaa pitää ehdottomasti silmät auki merkin tarjonnan suhteen. Olen itse ostanut etenkin alusvaatteita Marks & Spenceriltä (kokoja löytyy niistäkin mukavan laajalla skaalalla ja moni vannookin etenkin merkin rintaliivien nimeen), mutta muu vaatetuspuoli on muutamaa sovittelukertaa lukuunottamatta jäänyt toistaiseksi vähemmälle huomiolle.

Marks & Spencerin valikoimasta löytyy tarjontaa laidasta laitaan, mukavista ja rennoista arki- ja kotoiluvarusteista sekä neuleista siistin työpukeutumisen ja laajan takkivalikoiman kautta ihan kunnon juhlavaatetukseen. Kuoseissa tänä keväänä on tarjolla paljon rohkeita eläinkuoseja, kuten leopardia, seepraa ja jopa käärmeprinttiä. Väreistä silmään pisti uutena etenkin keltainen ja yhä edelleen trendikäs ja omakin lempparini vaaleanpunainen, jota sitäkin löytyy oikein mukavasti. Kuoseista mikäpä muu kuin kukkaprintti kuuluu tietysti aina kevääseen, pastellivärejä tänäkään vuonna unohtamatta. Myös aina tyylikästä tekonahkaa on Marks & Spencerin valikoimassa tarjolla niin hameissa, takeissa kuin housuissakin.

 

KELTAISTA KÄÄRMEKUOSIA

T-paita – T-Shirt Marks & Spencer UK20/EU48 (EAN M20377465S) // Hame – Skirt Marks & Spencer UK18/EU46 (EAN M09467743S) // Takki – Jacket Marks & SpencerUK22/EU50 (EAN M04129257S) // Korvikset – Earrings Aarikka, Apollo (EAN 6415120066128) // Sneakers Adidas Gazelle (EAN 4056566349585)

Halusin koota molemmat asukokonaisuudet tällä kertaa eläinkuosien ympärille. Eläinkuosi on tällä hetkellä yksi eniten pinnalla olevista trendeistä ja silläpä valitsin asuihin sekä käärme- että leopardikuosia. Ihastuin tuohon ensimmäisen asun keltaiseen käärmekuosiseen vekkihameeseen (vekkihame on muuten sekin tällä hetkellä erittäin ajankohtainen) ja se valikoituikin ensimmäisen asuni väripilkuksi. Myös tuo kirkkaanvalkoinen farkkutakki (jonka hinta on itse asiassa vain 39,95€) huusi nimeäni ja se oli myös poimittava ehdottomasti tähän asuun mukaan. Hetken aikaa jopa mietin kuvauslainoja palauttaessani takin lunastamista itselleni, sen verran hyvältä se tässä asukokonaisuudessa lopulta näytti. Tästä ensimmäisestä asukokonaisuudesta tuli minulle kaikkine ribbipaitoineen ja valkoisine farkkutakkeineen jopa hieman ysärivibat mutta mukavan raikkaalla vuoteen 2019 päivitetyllä tavalla!

 

VAALEANPUNAISTA PANTTERIA

T-paita – T-Shirt Marks & Spencer UK20/EU48 (EAN M06637620S) // Takki – Jacket M Zizzi (EAN 5711284776172) // Housut – Pants XL Zizzi (EAN 5711284340915) // Korvikset – Earrings Aarikka, Hopeasiipi (EAN 6415120066784) // Sneakers Adidas Gazelle (EAN 4056566349585)

Toisessa asussa perustana toimii niin ikään eläinkuosi, nimittäin räyheä leopardikuosi, jonka yhdistin lempeän vaalenpunaiseen tekomokkaiseen bikertakkiin ja monikäyttöisiin tekonahkaleggingseihin. Takki ja housut ovat ainoastaan plussakokoja tarjoavan Zizzin valikoimasta (koot ovat siis normaalisti kirjaimina S-XL mutta 42-koosta ylöspäin), jonka vaatteita löytyy ainakin Helsingin keskustan Sokokselta reippaanlaisesti. Zizziltä löytyy taas myös juhlapukeutumista, eli mikäli mekko vaikka valmistujaisiin tai muihin kevään juhliin vielä uupuu, niin kannattaa näin XL-kokoisena ehdottomasti tsekata M&S:n osaston lisäksi myös Zizzin mallisto. Tämä asu päällä kelpaa hyvin vastaanottaa kuivat kevätkadut ja odotella kesää saapuvaksi. Ja miksei koko asu toimisi aivan hyvin yhä syksylläkin! Pidän siitä, että esim. pastellivärit ja kukkakuosit eivät ole enää pelkästään kevään juttu, vaan samoja vaatteita voi käyttää kivasti yhdistelemällä vaikka ympäri vuoden.

 

Kumpi asu on enemmän mieleesi? Keltainen kalkkarokäärme vai vaaleanpunainen pantteri? 😉

 

2+

LISÄALEKOODI RAISKILLE

Kaupallinen yhteistyö Raiski

No niinhän siinä sitten kävi, että heräsin eilen uuteen viikkoon nenä solkenaan vuotaen! Ilmeisesti sunnuntai-illan koiralenkki oli lopulta viimeinen niitti ja flunssa iski kuin iskikin päälle. Onneksi kuumetta ei ole, mutta muuten kyllä nuha ja tietysti sen myötä koko pää ihan tukossa. Tuntuu, että tällä hetkellä lähes joka toinen painii kipeänä ja flunssan osuminen omalle kohdalle oli kuin olikin vain ajan kysymys. No toivottavasti tämä menee myös ohi yhtä pian kuin tulikin.

Minun osalta ei voida kyllä ainakaan vilustumisesta syyttää vaatetusta, tai varsinkaan sen puutetta, sillä olen pukeutunut lämpimästi ja kunnolla kelin oikein erityisen hyvin huomioiden ihan koko talven ajan, olipa sitten pakkanen paukkunut, tuuli viuhunut tai taivaalta tullut vettä, räntää tai lunta. Ja sitähän muuten on tullut, ainakin tuota lunta. En muista koska olisi täällä Etelä-Suomessa ollut näin runsasluminen talvi. Lumitöitä on saanut paiskia tänä talvena ihan tosissaan! Nämä alla olevat kuvathan ovat jo itse asiassa viime vuodelta ja tällä hetkellä lumitilanne on näihin kuviin verrattuna täälläkin ihan hippasen eri. Lumen pinta on ylittänyt tuossa meidän takapihalla jo terassin korkeuden ja vähän kauhistuneena seurailen uutisointia tulevien päivien lumimäärää koskien… Tällä menolla tämä lumi ei sula pois koskaan! 😆

Sain siis valita marraskuussa itselleni Raiskin R+ -plussamallistosta mieluisan talvitakin ja tällä kertaa päädyin tähän kuvien kokomustaan Asama-toppatakkiin. Tämä takki on ollut sen verran suosittu, että näyttäisi verkkokaupasta olevan jo myyty kokonaan loppuun, enkä ihmettele ollenkaan, sillä tämä sopii niin pakkaskelin ulkoiluun kuin siistimmäksi kaupunkitakiksi (vai pitäisikö sanoa pyhätakiksi). Vaikka kyseessä onkin astetta siistimpi takki, ei sen ulkoiluominaisuuksista ole kuitenkaan tingitty ja takin DryMaxX® Lite-materiaali on täysin veden- ja tuulenpitävä, ollen kuitenkin hengittävä (vesipilariarvo 5000 mm ja hengittävyys 5000 g/m²/24h). Vastaavanlaisella pintamateriaalilla, mutta vielä tuplasti paremmalla vedenpitävyydellä olevia talvitakkeja on Raiskin verkkokaupassa tällä hetkellä tarjolla alessa ainakin Kikai- ja Sophia-mallisina. Kannattaa myös vertailla nuita eri takkien täytteitä, tässä kyseessä on 300g untuvan tuntuinen vanuvuori, joka pitää kyllä hyvin lämpimänä kovallakin pakkasella. Vastaavanlainen toppatäyte löytyy myös mm. tästä Sirena-mallista ja kieltämättä Sirenan lookki on muutenkin melko lähellä tätä näiden kuvien Asamaa, eli jos ihastuit tähän, niin kannattaa tsekata myös tuo Sirena.

Raiskin talviale vetelee parhaillaan viimeisiään ja koodilla PLUSMIMMI20 saat 20% lisäalennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista. Alekoodi käy siis myös jo alennettuihin tuotteisiin ja vielä näyttäisi kokoja ja värejä olevan pikavilkaisulla monesta tuotteesta melko mukavasti jäljellä. Villi veikkaukseni on, että talvitakkia tullaan näillä leveysasteilla tarvitsemaan vielä tovi, joten kannattaa suunnata ostoksille pika pikaa! Niin ja samalla on hyvä vilkaista takkien lisäksi muutkin treeni- ja ulkoilukamppeet kerralla kuntoon. 😌

2+