Pakkasnaaman pelastajat!

Tammikuun kovien pakkasten ja kuivan huoneilman myötä ainakin meikäläisen naamavärkki on kuivahtanut oikein kunnolla ja kasvoille on ilmaantunut jopa hilseileviä läikkiä. Siispä kaivelin kosmetiikkajemmoistani kaikista parhaat tuotteet pakkasnaamalle ja näillä onkin menty nyt jo muutama viikko.

1. LUMENE Sensitive Touch-kasvonaamio on osoittautunut kerrassaan huikeaksi talvituotteeksi. Naamiota levitetään kasvoille ja minun iho ainakin imaisee tuotteen aivan kokonaan itseensä. Olen itse käyttänyt naamiota noin kerran tai pari viikossa ja sitä ei tarvitse siis ollenkaan huuhtoa, vaan sen voi jättää imeytymään vaikka koko illaksi. Tunne kasvoilla naamion jälkeen on hiukan viileä, mutta ennenkaikkea kosteutettu.

2. Kuivalle iholle sopiva puhdistustuote on Nivean uusi herkälle iholle sopiva hajusteeton ja väriaineeton Micellar 3 in 1 puhdistusvesi, joka lupaa poistaa iholta meikit, mutta myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Tätä en ole vielä ehtinyt korkkaamaan, mutta ainakin odotukset ovat kovat!

3. Cicaplast Baume B5 puolestaan sopii juuri niille ihon kuiville kohdille ja olenkin levittänyt tuotetta paikallishoitona kuivaa ihoa rauhoittamaan.

4. Nivea Sensitive Day Cream-päivävoide on parin viikon käytön perusteella ollut oikein passeli talvi-ihon kosteuttaja. Minähän en yleensä käytä päivävoidetta ollenkaan, mutta näin pakkasella on pakko turvautua päivittäin myös tähän.

5. Lumenen Sensitive Touch SOS-huulirasva, jota tätäkin voi halutessaan käyttää suoraan ihon kuiviin kohtiin, on vakiintunut yöpöytäni lemppariksi. Sipaisen tätä aina yötä vasten huulille ja kyllä muuten pysyvät kosteutettuina myös näin kovilla pakkasilla.

Näillä tehotuotteilla selviän ainakin minä kovien pakkasten aiheuttaman kuivan naamani kanssa! 
Mitäs tuotteita siellä pakkasella suositaan? 🙂
Tuotteet blogin kautta saatu.

Bilemeikin pelastaja?

Jossain vaiheessahan näitä oli ihan enemmänkin markkinoilla, nimittäin valolla varustettuja glitterhuulikiiltoja, mutta taisipa tuo villitys olla enemmän Millenniumin paikkeen juttu? Omistin itsekin yhden huulikiillon, jossa oli valon lisäksi peili tuota hylsyä koristamassa. Melkoinen all in one-tuote siis! Jostain syystä muistelen, että vaikka ajatuksena tämä peilin, huulikiillon ja taskulampun yhdistelmä olikin kerrassaan loistokas, jäi huulikiilto minulla kuitenkin aika vähälle käytölle.

Ilmeisesti vuosituhannen vaihteesta on jo tarpeeksi kauan aikaa, sillä Make Up Store toi hiljattain markkinoille bile-meikin pelastaja 2.0:n, Led Lipgloss Glam-huulikiillon, jota voit levittää huoletta pimeässä. Kun tuon korkin ruuvaa auki, syttyy siis led-valo, jonka kanssa operoiminen kyllä onnistuu ihan näppärästi, mutta eikös se naistenhuoneessa pistäytyminen tyttöporukalla ole muutenkin aina se juttu? Tämä sopii kyllä oikein hyvin tanssilattialla tai muualla valottomassa paikassa tapahtuvaan pika-ehostukseen, mutta en siltikään ole ihan varma päätyneekö sittenkään käyttööni juuri tuon valonsa takia. Väri itse kiillossa on huulilla todella maltillinen, mutta kuitenkin kevyesti värjäävä, joten siltä osin voisin tätä huulikiiltona käyttääkin. Nuo kimalteet taitavat olla tämän huulikiillon se juttu.

Mitäpä olette mieltä, onko led-valolla varustettu huulikiilto kätevä vai turhake

Tuote blogin kautta saatu.