Viime viikolla hektisen työpäivän keskeytti parin tunnin hemmotteluhoito Hyvinvointi Sulossa, josta Maria oli laitellut minulle viestiä jo viime syksynä. Naiset olivat toteuttaneet pitkäaikaisen unelmansa ja laittaneet pystyyn lokakuussa oman hoitolan, arvostan! Sain valita Hyvinvointi Sulon valikoimista mieleiseni hoidon ja päädyinkin hetken pähkäiltyäni Suomalaiseen Vellamo-jalkahoitoon. Kinttuni olivat sen verran kärsineet, että kunnon jalkahoito tuli enemmän kuin tarpeeseen.
Minulla on etenkin talvisin älyttömän kuiva iho ja kantapääni halkeilevat oikein urakalla. Maria hoisi jalkani kuntoon hauduttamalla niitä ensin koivunlehtikylvyssä, kuorimalla hunajalla ja sokerilla ja tietysti leikkaamalla kynnet ja hoitamalla kynsinauhat, kovettumat ja muut siistiksi. Jalkanaamion virkaa toimitti hoitoturve (näytti aivan mämmiltä, mutta tuntui jaloilla tosi virkistävältä) ja hieronnassakin käytettiin Suomalaista rypsiöljyä. Aivan ihana ”lähijalkahoito” siis! Sain lopuksi vielä kynsiini lakkauksen, kun sitä pyysin ja nyt on kintut valmiina loppukuusta koittavaa Thaimaan reissua varten! Siellä ajattelin mennä kyllä nauttimaan toistamiseen hemmottelusta ainakin jalkahoidon ja hieronnan merkeissä.
Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Hyvinvointi Sulon Facebook-sivut, siellä on käynnissä aina kilpailuja ja tarjolla alekoodeja ja muuta kivaa. Nopeimmat ehtivät vielä varaamaan huomiselle keskiviikolle 5.2 perusjalkahoitoa 30€ hintaan (norm. 65€). Hyvinvointi Sulon suloisen ulkoasun kuppeineen ja päivineen on muuten suunnitellut Kaksitvå, jonka viimeistä muotinäytöstä ehtii sitäkin vielä tukemaan.
Kiitos kepeistä varpaista, Maria! Mimmi suosittelee!







Jalkahoito blogin kautta saatu!





Varsinainen reissumme syy, eli Medik8 sarja, on vasta Suomeen rantautunut Englantilainen ihonhoitosarja, josta löytyy tehokkaita tuotteita ja korkealaatuisia raaka-aineita. Tuotteita tehostamaan käytetään mm. neulausta (rulla ja pyöreä neulauspää kuvan etualalla), jota olen itsekin testannut estenomi-kouluaikoina. Monet näistä tuotteista sisältävät jopa monta kertaa enemmän esimerkiksi c-vitamiinia kuin kilpailijansa, joten tuloksia luvataan jo heti ensimmäisellä käyttökerralla. Kuitenkin sarjasta löytyy mainioita tuotteita myös herkälle iholle ja esim. hoidossa tuotteet katsotaan aina oman ihotyypin tarpeiden mukaan.
Päästiin seuraamaan sarjan oman kemistin työtä ja tutkimaan tarkemmin kuinka C-vitamiini reagoi tuotteessa. Tästä osiosta tuli ihan omat estenomikouluajat mieleen, meillä kun opintoihin kuului myös laboratoriossa työskentelyä ja valmistettiin siellä mitäpä muuta kuin kosmetiikkaa. Tekaisin koulussa itselleni labrakurssilla mm. vadelmantuoksuisen kasvovoiteen.
Kemian osuuden jälkeen lähdettiin kierrokselle Haikon Kartanon kylpylään, jossa seurattiin hoitohuoneissa tapahtuvia Medik8-hoitoja. Tällä kertaa ei ollut aikaa jäädä hoidettavaksi, vaikka olisi kyllä kelvannut hemmottelu ja päivätorkut siinä lounaan jälkeen…
Tässä ultraääntä apuna käyttäen imeytetään ihoon tuotteita.
Tässä puolestaan neulataan kasvoja. Ideana siis on, että iholle painetaan pienten neulojen avulla aivan todella minimalisia ”reikiä” joista haluttu tuote imeytyy paremmin ja syvemmälle ihoon. Kosmetiikkahan ei saa imeytyä verenkiertoon ja tosiaan mitään syviä pistoja ei tässä hoidossa ihoon tehdä, joten sitä ei kannata pelätä.
Siellä minä kylpylän käytävällä aivan valmiina pötkähtämään hetkenä minä hyvänsä hoidettavaksi… 😉
Haikon kylpylä vaikuttaa pistäytymisen arvoiselta ja löytyypä tuolta myös mm. kylmähuone, jossa pakkasta on -110°C! Sotshiin lähtevät lumilautailijat olivat käyneet kuulemma totuttelemassa kylmyyteen tuolla. Eli eikun vaan tyttöporukalla poikia bongaamaan, harmi vaan, että siellä huippukylmässä huoneessa ollaan vaan pari minuuttia… 😉