Victoria’s Secret @ Viking Grace

Muistin ennen Viking Gracelle lähtöä, että viime talvesta saakka Viking Linen laivoilta on saanut myös Victoria’s Secretin tuotteita (tarkemmat hintatiedot tuotteista täältä). Olikin heti laivaan päästyämme pakko päästä vähän tuoksuttelemaan ja tutkailemaan VS:n Tax Freessa olevaa valikoimaa. Valikoima Gracella oli kyllä yllättävän hyvä, olin jostain syystä ajatellut, että tarjolla olisi vain muutama hassu tuoksu, mutta tyrkyllä olikin iso hylly VS-ihanuuksia! Harmittamaan tosin jäi, ettei body misteistä ollut pieniä kokoja, sillä minulla on jatkuvasti yksi pikkupullo body mistiä käsilaukussa ja suihkauttelen sitä iholleni aina päivän mittaan.

En siis tällä kertaa muuta kuin kiertänyt ympäri tuota hyllyä ja tuoksutellut eri tuotteita ja hilllitsinkin onnistuneesti himoni hankkia uutta VS-tuoksua kokoelmiini (erään toisen merkin tuoksun tosin hankin, heh). Hajuvesien ja vartalovoiteiden lisäksi myynnissä oli lisäksi Victoria’s Secretiltä ainakin muutamia kännykkäkuoria ja passikoteloita sekä koteloita ipadille. Seuraavaksi sitten meikit ja meikkipussit valikoimiin, eikö? 🙂

Victorias Secret VIking Grace 1MimmiVictorias SecretVictorias Secret VIking Grace 3
Mimmi Victorias Secret 2
Victorias Secret VIking Grace 2
DSC_0182
Victorias Secret VIking Grace

Olettekos törmänneet Victoria’s Secretin tuotteisiin laivoilla? Onko löytynyt uusia lemppareita?
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

Perjantaipullo (vko 40)

Mietin tällä viikolla, että mitä uutta haluaisin syksyn kunniaksi blogiini. Päätin alkaa postata torstaisin #TBT -tägin alle vanhoja postauksia More To Love:n ajalta, osa siis jopa yli viisi vuotta sitten julkaistuja. Toinen postaussarja, jonka blogiin keksin on tämä ”perjantaipullo”, jota päätin alkaa julkaista joka viikko aina näin perjantaisin. Kyseessä on siis aina yksi kosmetiikkatuote, jonka esittelen Perjantaipullo-postauksessa perjantaisin. Arvioin siis tuotteen pakkauksen, tuoksun ja kerron käyttökokemuksen, huomioni ja mielipiteeni tuotteesta. Pisteytän myös tuotteen ja pisteissä 5/5 on maksimi.

Ensimmäsen perjantain pullo on oikeastaan tuubi, jonka ostin tiistaina kauppareissulla heti hiuskyllästymiseni saavutettuaan huippunsa. Marssin siis Citymarketin hiusväriosastolle ja nappasin ostoskoriin tuon Biozellin suklaanruskean hoitonaamion. Hintaa tällä hoitonaamiolla oli n. 9€.

Biozell naamio chocolate
Levitin ensimmäisen satsin naamiota kuiviin pinkkeihin latvoihini ja harjasin ne läpi. Suosittelen naamion kanssa ehdottomasti hanskojen käyttöä, sillä tumma pigmentti jämähtää käsissä etenkin kuiviin kohtiin melko topakasti. Annoin naamion vaikuttaa muutaman minuutin ja huuhdoin sen pois. Pesin hiukset sampoolla ja levitin toisen setin naamioita latvoihin ja muuallekin hiuksiin. Harjasin hiukset ja annoin naamion vaikuttaa taas lähemmäs viitisen minuuttia, jonka jälkeen huuhtelin hiukset. Lisäsin päälle vielä pikahoitoaineen silottamaan hiusta.

DSC_0147
Lopputulos latvoissa jäi paikoitellen melko punaruskeaksi, mutta sain silti hiukset tummiksi, kuten tarkoitus oli. Naamiom teho yllätti siis positiivisesti. Lisään tänä iltana väriä latvoihin ainakin yhden kerroksen verran, katsotaan josko pärjäisin tällä ja ei tarvitsisi rasittaa noita korppulatvoja värjäyksillä hetkeen.

+ Hyvä pigmentti
+ Edullinen hinta
+ Hyvä saatavuus (marketeista)

Ei riittänyt silottamaan hiusta yksin tarpeeksi
Hieman kasari ulkonäkö tuubissa kaikkine kauneuspilkkuineen

Biozell Color Mask Hoitava Sävyte saa minulta arvion 4/5.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡