Niken plussakokoiset urheiluvaatteet!

Huomasin eilen, että Zalandon plussapuolelle oli tullut vihdoin myyntiin Niken urheiluvaatteiden XL-mallisto. Itse en ole tällä hetkellä missään nimessä uusia salikamppeita vailla, mutta pidän ehdottomasti nämä oikein kivan näköiset Niken plussat mielessä jatkoa ajatellen. Näistä Zalandolla myynnissä tällä hetkellä olevista minua puhuttelisivat etenkin nuo tänä keväänä parhaillaan todella trendikkäät vaaleanpunaiset paidat ja nuo kollaasin harmaa-mustakuvioidut housut.

Koot näissä menevät siis 1XL-3XL ja Zalandon sivuilla tuon 3XL koon väitetään olevan jopa EU 60/62 koko! Pitäisi melkein päästä sovittelemaan mallistoa ja toteamaan tuo kyllä ihan itse, koska veikkaanpa, että ihan niin suurista koista ei ole lopulta valitettavasti kyse, tai mallisto on muuten sitten melko pientä mitoitusta, kuten välillä näillä urheilumerkeillä tuppaa olemaan. Erittäin hienoa toki olisi, jos Nike olisi satsannut tähän plussamallistoon oikein kunnolla ja tarjolla olisi myös aidosti kokoa 60/62 olevia salivaatteita, sillä käsittääkseni tuossa koossa on sopivien urheilukamojen löytäminen jo todella hankalaa, ellei jopa mahdotonta, kun monissa mallistoissa suurin koko on korkeintaan se 56.

Eksyin äsken tietysti vähän ihastelemaan myös Niken omille Jenkkisivuille vieläkin kattavampaa Niken plussatarjontaa. Toivottavasti ostajakunta löytää tämän malliston ja päästään nauttimaan tästä pitkään. Toivon myös, että laatu on tuotteissa kohdallaan, hintaa kun joissain näissä on jo aika reippaasti. Minua mietityttää, että onkohan tätä plussaa tarjolla Niken suurimmissa myymälöissä (esim. New York ja Lontoo), jotta pääsisi jossain vaiheessa sovittelemaan, vai vaan ainoastaan netissä, kuten toisinaan plussamallistojen suhteen toimitaan. Kommenttiboksiin voi muuten vinkata, mikäli olet jo kokeillut näitä Niken XL-malliston urheiluvaatteita ja etenkin tuo kokopolitiikka askarruttaa ja kiinnostaa. Eipä kyllä taas voi olla muuta kuin iloinen, että meitä plussanaisiakin vihdoin Nikellä huomioidaan!

Nike Plus urheiluvaatteet

Nike PLUS urheilutoppi valkoinen // Nike PLUS urheiluhousut musta // Nike PLUS vaaleanpunainen pitkähihainen

Nike PLUS harmaa pitkähihainen // Nike PLUS harmaa urheilutoppi

Nike PLUS mustavalkoinen t-paita // Nike PLUS mustaharmaat urheiluhousut // Nike PLUS vaaleanpunainen t-paita

HUOM! Postaus sisältää mainoslinkkejä.

 

1+

Pari sanaa syyspukeutumisesta

Lemppari pukeutumisvuodenaikani on niin täällä, nimittäin syksy! Rakastan sitä, kun päälle saa pukea takin, eikä tule yhtään kuuma. Kun kaulaliinalla saa asuun ilmettä ja kerrostamalla vaatekertoja vaihtelua. Kävin taas vähän inspiroitumassa Violeta by Mangon sivuilla. Selailemassa nettikauppaa ja sukeltamassa syystrendeihin. Klikkailemassa parhaat asukokonaisuudet ostoskoriin ja fiilistelemässä syksyn värejä.

Tekisi mieli tilata punainen aitonahkainen bikerrotsi, tai ehkä sittenkin vihreä! Hankkia huppareita ja ainakin kymmenen ponchoa. Pukea ne kaikki kerralla päälle. Ja kaiken kukkuraksi lisätä vielä asuun toppaliivi, jota en olekaan vuosiin omistanut. Kietoutua kolmen metrin kaulaliinaan ja hukuttautua leopardikuosiseen takkiin. Rakastua taas samettiin housuissa, topeissa ja mekoissa. Ja sitten sulkea nettiselain ja palata kirpakkaan Suomen syyssäähän ja oman vaatehuoneen syövereihin. Todeta, että näin on hyvä ja aloittaa rakentamaan tämän syksyn asuja niistä palasista, jotka jo ihan omasta takaa löytyvät, eli niistä muutaman vuoden vanhoista ponchoista, huppareista ja kolmen metrin kaulaliinoista.

Violeta violeta2 violeta3 violeta4 violeta5

Kuvat Violeta by Mango

0