Tietoa mainostajalle ›

OOTD – KUKKAMEKOSSA

Mekko – Dress Zizzi (L) // Sukkikset – Tights Zizzi (M/L) // Korvikset – Earrings Viaminnet // Kengät – Boots Pomar (41)

Ja taas maanantai! Uskomatonta mitä vauhtia nämä viikot (ja etenkin viikonloput) vierii. Vaikka oltiinkin vaan viikonloppu kotona parantelemassa, tuntui silti ettei oikein ehtinyt tekemään yhtään mitään. Todellisuudessa ehdittiin kyllä pestä useampi koneellinen pyykkiä, siivota talo, katsoa koko How to Get Away with Murderin kolmas kausi jne. Tämä maanantai onkin sitten ollut aika perinteinen. Selvisin päivän to do-listalla komeilleesta kirjanpitourakasta kunnialla ja vein jopa tositteet ajoissa postiin saakka ja kävin kaupassa. Matti puolestaan kävi tikkienpoistossa ja kuulemassa tuomion jalan haavan osalta. Haava oli kuin olikin tulehtunut ja toipuminen jatkuu antibioottikuurin voimin. Eli toisinsanoen minun koirienlenkitysvuoro kolme kertaa päivässä jatkuu sujuvasti vielä ainakin tämän viikon. 😣 Pikehän riehuu edelleen autojen perään lenkeillä, joten on tämä lenkkeily kahden koiran kanssa välillä melkoista taiteilua.

Tämä asu on ikuistettu viime viikon torstaina, kun vietin taas päivän Helsingissä. Ohjelmassa oli mm. piparitehtailua Ellos Homen aamiaisella ja Pleikkarin uutuuksia. Ehdinpä päivällä sushibuffettiinkin ystävien kanssa. Vettä tuli taivaalta pitkin päivää ja silläpä varustauduin Pomarin GORE-TEX® nilkkureilla, jotka pitivät kyllä varpaat koko päivän kuivina. Nuo asun korvikset keräävät joka kerta useampia kyselyjä ja ovat siis ruusukultaiset Viaminnet-merkin isot sulat, aitoa nahkaa, joten tosi kevyet ja aivan ihanat. Tuo kukkamekko taas, sehän on se Itiksen Zizzin avajaisissa kympin kustantanut viskoosimekko. 😌

Mukavaa viikkoa! 

Kengät ja korvikset blogin kautta saatu.

Kuvat: Oi mutsi mutsi -Elsa ja Peppi 😘

2 Comment

  1. Ei ehkä ihan valtavan hyvin pue sua nämä mekot joissa on toi vyötärö noin ylhäällä. Näytät tynnyriltä.

    1. PlusMimmi says: Vastaa

      Kiitos mielipiteestäsi.

      Kyseessä ei muuten ole vyötärö, vaan mekon malli on sama (mutta kuosilla), mitä tässä: http://www.plusmimmi.com/2017/07/ootd-kolmen-paivan-asu/

      Mukavaa syksyä sinulle! 🙂

Leave a comment

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.