Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD – FLOWER POWER

Asukuvilla sunnuntaihin! Tämä asu on itse asiassa jo useamman viikon vanha, kun tuli vietettyä kokonainen päivä messukeskuksella kauneusalan ammattilaisille suunnatussa kauneusseminaarissa kuulemassa mm. lukuja ihmisten kosmetiikankäytöstä viime vuosilta ja trendiennusteita tulevista kauneustrendeistä. Sain tapahtumasta testiin muutamia kosmetiikkatuotteita, joista ajattelin esitellä jokusen myös täällä blogissa. Jostain syystä en ole vielä ehtinyt selvinnyt hoitamaan kroppaa kesä- ja auringonottokuntoon. Varpaat kyllä ovat jo geelilakoissaan valmiina hellekeleihin, mutta vielä en ole uskaltautunut pukemaan kertaakaan kunnolla sandaaleita jalkaan, vaan on menty TOMSit jalassa. Yleensähän suoritan huolella kropan kuorinta- ja sheivaussessiot ennen auringonottokelejä ja nyt suunnittelin heittäväni vielä sääriin kokeeksi yhtä tuolta tapahtumasta testiksi saamaani itseruskettavaa. Saapa nähdä vetelenkö kohta menemään taas vihreillä säärillä, kuten viime vuonna erään itseruskettavakokeilun kanssa kävi… Saatiin muuten järjestettyä useampi vapaapäivä juhannuksen tienoille ja otetaan suunnaksi Savo ja pitkästä aikaa mökkijuhannus (viimeksi mökkijuhannusta tuli vietettyä 2015), joten peukut pystyyn, jotta saataisiin lämpimät kelit jussiksi (todennäköisestihän on taas joku +8°C ja sataa vettä) ja pääsisin laiturille ruskettumaan. Se jos mikä on nimittäin parasta!

Tämä mekko ei ole tainnut näkyä kunnolla vielä täällä blogissa kertaakaan? Sain valita Sellon Zizzin avajaisiin vaatteet ja päädyin tähän aivan ihanaan kukkamekkoon. Jotenkin tämä kuosi puhutteli minua ihan todenteolla ja valinta oli selvä. Tätä mekkoahan oli tarjolla myös eri mallisena, mutta tämä ja muut vaihtoehdot taidettiin myydä ainakin netistä loppuun aika vikkelästi. Tutkailin tuossa Zizzin sivuja ja totesin tätä mekkomallia löytyvän tällä hetkellä useassa eri kuosissa ja koska tykkään tästä mallista kovasti, niin täytyy väijyä josko tätä samaa mallia tulisi joku yhtä kiva kuosi tarjolle. Ainakin näitä kukkakuoseja löytyy saman mallisena jo useampia! Olen tällä hetkellä kyllä taas pienoisessa ostolakossa, vaikkakin yksi ASOSin paketti onkin matkalla luokseni. Mitään ei vaan ihan oikeasti tarvitsisi ja plussakirppiksellä sain hyvin taas vaatetta kiertoon. Laitoin tällä viikolla myös kenkiä (40-41) ja muutamia muita kamppeita myyntiin Zadaa-applikaatioon (saa ladattua puhelimeen ilmaiseksi), josta minun ’putiikki’ löytyy silmän kohtaa klikkaamalla. Vähennysprojekti on siis edelleen käynnissä ja kyllä, muutamat plussafarkut ainakin tulossa myyntiin myös More To Love:n Facebookin puolelle. Nyt laittautumaan ja kohta ystävän luo Espooseen kyläilemään. Palataan taas murmelit! 🙂

Mekko – Dress Zizzi (L) // Sukkikset – Tights Zizzi (50) // Sneakers Adidas Gazelle, Footway (US9) 

Koko asu blogin kautta saatu.

4+

1 Comment

  1. Kyllä on kaunis mekko. Voisin varmasti kuvitella myös itselläni.

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.