Berliinin Maiskilta tuli yhtenä päivänä tällä viikolla viestiä, että sattuuko keneltäkään meidän yläastefrendiporukasta löytymään parinkymmenen vuoden takaa tuttua omenamarenkipiirakan reseptiä. Aloin kaivelemaan omia reseptiarkistojani ja bongasin seiskaluokan mansikkakantisen Ole Hyvä-kotitalouskirjan ja sen välistä monisteen, josta tämä herkkuresepti löytyi. Tätä piirakkaa on paperin sottaisuuden perusteella tehty kerta jos toinenkin (ja niin kyllä onkin), mutta vuosiin en ole kyseistä piirasta leiponut. Piti sitten ruveta tuumasta toimeen, kun muistui mieleen tuo kirpakan omenan ja marengin toimiva liitto ja sattui olemaan kaikki ainekset sopivasti valmiiksi saatavilla. Omenan tilalle tähän piirakkaan voisi sopia hyvin myös raparperi, täytyypä siis kokeilla sitäkin!
OMENAMARENKIPIIRAKKA
150g margariinia tai voita
1 1/4 dl sokeria
4 keltuaista
2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
4-6 hapokasta omenaa
1tl kanelia
Marenki
4 munanvalkuaista
2dl sokeria
Kuori omenat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Pehmitä mikrossa täysteholla n. 5min. Voitele uunipannuun tuleva leivinpaperi. Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen napakasti vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannuun.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (Huom! Mukana ei saa olla yhtään keltuaista ja myös kulhon ja vispilän tulee olla kuivia!). Lisää joukkoon sokeri vähitellen. Levitä omenaviipaleet taikinan päälle ja ripottele pinnalle kanelia. Peitä omenaviipaleet marenkiseoksella.
Paista 175°C uunin alatasossa n. 25min.
Ja eikun herkuttelemaan!
Kuvan kirsikat kuvausrekvisiittaa
Mimmi hei! Vaik blogi vasta aukesi, sieltä lennäshti jo sulle haaste: http://www.anna-mariak.com/2017/06/10/saaren-kansanpuiston-jarvimaisemissa-mieli-palautuu-vaivattomasti/ <3
Terkuin Ansku
Kiitos Ansku! Uusi sivu näyttää hyvältä ja tartun ehdottomasti myös haasteeseen! 🙂