Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD – Levi’s

Yksi minun New Yorkin matkan missioista oli päästä sovittelemaan Leviksen plussakokoisia farkkuja Macy’sille. Edellisellä New York vierailulla koot olivat melkein kaikista Leviksen plussamalleista vähissä, joten en päässyt valitettavasti kokeilemaan farkkuja päälle. Viimeisenä iltana toteutinkin tuon suunnitelman matkaamalla maailman suurimpaan tavarataloon ja suuntaamalla siellä seitsemänteen kerrokseen, josta löytyy laaja plussaosasto. Sovitin kahta eri mallia Levi’s farkkuja (farkkuleggarit ja farkut), mutta kummatkaan eivät oikein sopineet minulle, joten päädyin lopulta nappaamaan mukaan ainoastaan tuon Levi’s-logolla varustetun valkoisen perus t-paidan, joka oli vieläpä viimeinen kappale lajiaan. Macy’silla on aina ihan ihme alennuksia ja tuosta paidasta taisin lopulta maksaa vain 12 dollaria, eipä kyllä haitannut ollenkaan. Sovitin farkkujen lisäksi Levikseltä myös farkkutakkia, mutta siitä oli tarjolla vaan liian pientä kokoa. Farkkuhameesta puolestaan ei löytynyt oikeaa kokoa ja se jäi vähän harmittelemaan. No toisella kertaa sitten!

Tämä asu ikuistettiin viime lauantaina, kun lämpöä oli ruhtinaalliset +16°C ja tuossa Pepin kirppiskasasta napatulla pitkällä bomberilla meinasi tulla ihan kuuma. Mentiin päivällä siskon kanssa IKEAan ostoksille, kun miehet suuntasivat järvelle (jep, wakeskatekausi on jo avattu), jonka jälkeen tultiin hetkeksi kotiin koirien luo ennen Isoon Omenaan syömään ja leffaan suuntaamista. Käytiin syömässä Isossa Omenassa Lucky Bastardissa ja katsomassa leffassa F8. Onnistuin siinä kymmenessä minuutissa tekemään myös pari ostosta H&M:n plussaosastolta, joka tuolla Omenassa on yllättävän hyvä. Muutenkin tuo Ison Omenan uudistus on kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja leffateatterikin oli päivitetty tosi kivaksi.

HUOM! Kirppiksestä puheenollen yritetään saada sopiva kirppistelypäivä järkättyä vielä tämän kuun loppuun, on taas myytävää vaatetta useampi kassillinen!

Bomber 2nd Hand (UK24) // T-paita – T-shirt Levi’s Plus (2XL) // Hame – Skirt F21+ (3XL) // Sukkikset – Tights Zizzi (50) // Slip On VANS (US9,5) 

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: API requests are being delayed. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram access token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.

Error: API requests are being delayed for this account. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram Access Token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.