Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

NOLOA

Polka Dots-blogin Jonna oli julkaissut oman Noloa!-postauksensa jokunen viikko sitten ja repeilin muutamille kohdille huolella ääneen. Oli pakko kopioida idea ja tehdä samanlainen. Näitä noloja hetkiä on oikeesti aika hankala äkkiseltään muistaa, eli olen keräillyt näitä jo useamman viikon ajan puhelimeni muistiin.

nolotti

SILLOIN NOLOTTI…

Kun vein lapsena karkkipussin kerhoon ja siellä luultiin, että on minun syntymäpäivä. En vaivautunut korjaamaan asiaa…

Kun kirjoitin pari viikkoa sitten pankkivirkailijan edessä pätevänä uuden nimmarini maksukortin magneettijuovaan…

Kun haettiin Matin kanssa pari vuotta sitten naapurimme äitiyspakkausta postista ja tutuksi tullut postitäti ehti jo innostua…

Kun lähetin (nykyään entiselle) personal trainerilleni kuvaviestinä kuvan hammastahnatuubista…

Kun Primarkin kassalla Lontoossa iski yhtäkkiä aivan totaalinen blackout pankkikortin tunnusluvun suhteen…

Kun eräs yhteistyökumppanini luuli, että sukunimeni on Marttula (hän oli vääntänyt tämän jollain ilveellä More To Lovesta)…

Kun liukastuttiin molemmat kaverini kanssa lukion ovella peilikirkkaalle jäätikölle…

Kun ensimmäisenä työpäivänä Stockalla 2007 perehdyttäjä ojensi minulle työvaatteista hameen kokoa 44. Jouduin pyytämään aika monta kokoa isomman ja tyyppi ei uskonut, vaan antoi aina vaan yhden koon isomman ja ihmetteli samalla asiaa ääneen sovituskopin ulkopuolella… 

Kun kirjoitin teininä eräälle kundille tekstiviestiin että myöhästyn tapaamisesta, koska Kakan sillat ovat auki (tarkoitus oli kirjoittaa Kallan sillat)…

Kun entisessä työpaikassani The Body Shopilla 2010 eräs asiakas halusi maksaa ostoksensa välttämättä passilla (ei onnistunut, mutta luulin koko pitkään kestäneen tilanteen ajan olevani piilokamerassa)…

Kun varastin vahingossa kaupasta yläasteella Puffet-jäätelön anorakin taskussa…

Kun mekkoni oli revennyt pikkujouluissa ja huomasin tämän tietysti vasta jälkikäteen…

Kun unohdin lukiossa ottaa koulun ruokalassa lautasen ja lapoin makaroonilaatikkoa suoraan tarjottimelle…

Kun ihmeteltiin miksi viereisestä autosta otettiin meistä kuva ja tajuttiin vasta myöhemmin, että takkini helma roikkui koko ajomatkan oven välistä ulkona…

Kun hajotin terassikalustetuolin eräässä pressitilaisuudessa…

Kun jäin ala-asteella kaverin synttäreillä jumiin vessaan…

Kun Kuopion torilla tivolissa istuskellessa uutuusmehujää oli sulanut ja valunut kotelonsa toisesta päästä paidalleni…

Kun aikoinaan oltiinkin viikko etuajassa paikalla eräässä tärkeässä palaverissa…

Kun musiikkileirin opettaja luuli koko parin viikon leirin ajan etunimeni olevan muu, kuin mitä se todellisuudessa on…

Kun tukin InterCity-junan vessan ja jouduin sanomaan jonossa seuraavalle, että wc on jostain syystä epäkunnossa…

Kun huitaisin Alkossa vappuaattona 2003 kauppakassilla alahyllyltä jonkun arvokkaan konjakkipullon lattialle ja se meni tuhannen pirstaleiksi…

Kun tartuin takkini taskusta palaverista lähtiessä ovenkahvaan ja tasku ratkesi äänekkäästi…

Kun hyppäsin keskellä yötä ulos junasta Pasilan asemalla ja samalla kädessäni ollut Mäkkärin take away-ateria levisi ympäriinsä laiturille…

Kun heitin ekalla luokalla vahingossa erästä kutosluokkalaista poikaa pesäpallopelissä mailalla polveen ja hän alkoi itkemään… 

Kun vakkari salasanani paljastui Matille…

Kun julkaisenkin vahingossa postauksen luonnoksen tallentamisen sijaan kesken sen kirjoittamisen…

Kun marssittiin ystävän kanssa naistenklinikalle 2003 ja virkailija luuli aulassa, että oltiin tultu synnyttämään ja meidät ohjattiin samantien synnyttäjien kerrokseen…

0

2 Comment

  1. Nauran ääneen ja Kaamos kysyy ”mitä sille Mimmille sitten kävi” ja käyn listaa läpi 😀

    0
  2. Hajosin. Toi Kakan sillat oli ihan paras, hahah!

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM