Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mimmi ♡ Matti

Ystävänpäivä, mikä ihana päivä jakaa maistiainen meidän häiden potreteista! Mattihan on minulle sekä avioimies, että paras ystävä, joten eipä paljon paremmin voisi asiat olla. Matin lisäksi minulta löytyy myös muutamia hyviä naispuolisia ystäviä, tiedätte kyllä ketä olette. Sitten löytyy liuta kavereita ja myös monista pitkäaikaisista blogin lukijoista on muodostunut vähintäänkin virtuaalisia frendejä, joiden elämää ja käänteitä tulee itsekin seurailtua Facebookissa ja Instagramissa. Virtuaalihalit ja ystävänpäivätoivotukset myös siis sinne ruutujen toiselle puolelle! ♡

Nämä meidän potretit kuvattiin heti vihkimisen jälkeen, vaikka vaihtoehtona oli kuvata myös ennen vihkimistä ja samalla olisi saanut ikuistettua myös first lookin. Oltiin kuitenkin laittautumassa molemmat kotona, joten nähtiin toisemme aamun aikana aivan normaalisti. Tultiin myös tulokseen, että vihkimisen jälkeen tunnelma olisi todennäköisesti rennompi ja sen kyllä voin allekirjoittaa näin jälkeenpäin. Kuvattiin näitä otoksia sekä kirkossa sisällä, että ulkona useammassa lokaatiossa, sekä kirkon portailla että viereisessä metsässä tarpoen. Ihan viimeiset kuvat otettiin vielä neljän aikaan Långvikin rannassa, kun oli jo lähes pimeää. En kestä, kuinka ihania kuvia saatiin. Ja vieläpä tosi paljon! Ja aika monessa niistä näkyi onneksi myös sulhasen naama (heh heh), mutta nepä jätetään tällä kertaa kokonaan omiin arkistoihin. Kyllä hyvä kuvaaja hääpäivänä on asia, josta ei kannata pihistellä!

potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0146-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0150-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0161-webpotretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0153-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0163-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0173-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0178-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0180-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0181-web potretit PlusMimmi 2016-12-31_Mimmi-Matti-0214-web

Kuvat Johanna Hietanen Photography

9 Comment

  1. Onko sun sormus liian pieni?

    Miehesi naama muuten löytyy instasta, joten miksi piilotella täällä?

    Tuntuu että hän häpeää sinua, eikä siksi halua kasvoineen olla yhdistetty julkiseen sinuun Mimmi.

    1. On. Juuri sormeni kokoon liian pieneksi pienennetty!

      No shit sherlock! Sähän melkonen salapoliisi oot. Ja todennäköisesti häpeää, vai häpeäisinköhän minä häntä?

      Sä oot sairas ihminen. Lopeta tänne kommentointi kokonaan, kiitos.

      1. Ihan vilpitön kysymys ja hirvee rageeminen vastaukseksi. Kiitos vaan.

    2. Kerroppa mulle, kun oon sitä pitkään miettinyt, että minkälainen ihminen on tämänlaisen, jatkuvan negatiivisen kommentoinnin takia? Ootko sä niitä, joiden mielestä kaikki mielipiteet voi sananvapauden varjossa tuoda julki? Et omista mitään sanojen suodatinta? Oma elämä on vähän ikävää? Joku on sortanut sua elämässä liikaa ja kostat muille? Mä oon aidosti pahoillani, jos sulla syystä tai toisesta on paha olla ja siksi kiusaat muita. Jos teet sitä huviksesi ja nautit siitä, hanki hyvä terapeutti. Mä en nimittäin ihan aidosti ymmärrä, minkälaisia negatiivista energiaa bloggareiden palstoilla jatkuvasti suoltavat kiusankappaleet ovat ihmisiään. Mikä saa ihmisen laittamaan aikaansa niin turhaan, niin tuloksettomaan toimintaan, kun olisi mahdollisuus levittää positiivisia ajatuksia ja laittamaan hyvä kiertämään? Mä uskon, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Pohdi sitä sekä sitä, minkälainen ihminen sä haluat olla. Yksi elämä, käytä se hyvin.

  2. Huh! nyt selvis minkälainen ihminen käy tökkää mökö-naamaa sun päivitysten perään, oonkin moista jo jonkin aikaa ihmetellyt. Hei, jos on ”vilpittömästi” jotaan negatiivista mielessä niin pakkohan se on ääneen aina sanoa! Onnea Mimmille ärrimurri-stalkkerista!

    1. Joo. Alkaa vähitellen menemään kuppi nurin, kun tätä on jo jatkunut vuoden ajan ko henkilön toimesta. Joka ikiseen ”isompaan” muutokseen elämässäni on hänellä mielipide (eli talo, kihlaus, häät…). Nyt ei enää jaksa.

  3. Mimmi, mitä jos hankit ulkopuolisen moderaattorin valvomaan blogisi kommentointia? Silloin tuollaisen idiootin törkyturvan kommentit ei enää koskaan päädy sun silmiin luettavaksi. Kannattaa harkita! Onnea avioliitosta! Ihanat hääkuvat!

    1. No onneksi nämä on melko harvinaisia kommentteja. 🙂 Kiitos kovasti!

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM