Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Maistiaisia Seinäjoen Asuntomessuilta

Kerroin jo, että poikettiin Pohjanmaan reissulla myös Seinäjoella Asuntomessuilla ja kuten mainitsin, kuvailin kohteita tällä kertaa ainoastaan puhelimella. Tyhjensinkin äsken puhelimesta muutamat kuvat tänne ihasteltavaksi. Sää oli viime keskiviikkona mitä upein, joten messuilla alkoi ainakin iltapäivästä olla todella tungosta (vaikkei se näistä kuvista sinne ehkä välitykään) ja joissakin taloissa joutui jopa jonottelemaan. Ei kierretty ihan jokaista kohdetta, mutta suurin osa kyllä. Tämän vuoden messutaloista mieleen jäivät etenkin mustat seinät, joita löytyi tosi monista kohteista, upeat laatat, joita käytettiin rohkeasti myös ulkona ja pihasaunat, joita löytyi useamman talon pihapiiristä.

Ehkäpä eniten minua puhutteleva messutalo kaikista oli mielestäni jo kertaalleen tulipalon kokenut Riihi, joka oli kyllä kaiken kaikkiaan upea. Tuntui muuten, että tämän vuoden talot olivat hinnaltaan yllättävän huokeita ja ne kaikista hulppeimmatkin liikkuivat mielestäni siinä 700k hujakoilla. Taitaa tuo sijainti Seinäjoella vaikuttaa noin merkittävästi talojen hintalappuihin, kun esim. maa on siellä jo huomattavasti edullisempaa, samanlaisista täällä pääkaupunkiseudulla olisi saanut pulittaa jo miljoonan.

Koska meidän oma talo on (ainakin toistaiseksi) juuri hyvä näin, tuli tänä vuonna selkeästi enemmän keskityttyä talojen stailauksiin, terasseihin ja ulkotiloihin. Emme tehneet tänä kesänä omalle pihalle tai terassillemme vielä mitään, vaan suunnittelu ja toteutus jäävät kokonaan ensi vuoteen, joten inspiraatiota etenkin ulkotiloihin lähdettiin Asuntomessuilta hakemaan. Aloin näitä kuvia katsellessa haaveilla itse asiassa nuotiopaikasta omalla pihalla ja kasvulaatikot jos mitkä olen jo pihaamme päättänytkin (nuo mustat jättikokoiset ovat kerrassaan upeat!). Meiltä löytyy katettua terassia tosiaan 50 neliötä, joten sinne mahtuu toteuttamaan myös vaikka mitä. Hienointa olisi saada toki jossain vaiheessa terassille ulkoporeallas, joita löytyi lähes joka talosta Asuntomessuiltakin. No jos ensin jossain vaiheessa vaikka ne kasvulaatikot nurmelle, ruukut terassille ja aita tonttia suojaamaan…

Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7140 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7145Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7138 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7149 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7153 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7155 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7156 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7157 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7159 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7160 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7161 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7166 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7171 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7177 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7178 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7182 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7185 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7186 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7188 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7189 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7190 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7195 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7204 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7205Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7202 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7206 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7208Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7239 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7214 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7221 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7223 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7232 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7249 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7252Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7241 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7253 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7255 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7257Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7243 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7264 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7271 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7273 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7287 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7289 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7291 Asuntomessut Seinajoki 2016 IMG_7328

0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.