MAANANTAINAVietin ”vapaapäivää” kotona, eli järkkäsin lauantaisia kampanjakuvauksia ja tein kaikkia kivoja rästihommia, kuten viime vuoden tilinpäätökseen vaadittavia juttuja. Jykällä on oma paikka myös minun työhuoneessa ja jätkä kuorsasikin omalla patjallaan lahjakkaasti koko työskentelyni ajan. Tuo työhuoneeni on yhä vähän järjestelyä vailla, mutta eiköhän se vähitellen siitä…
TIISTAINAJunailtiin heti aamusta Tampereelle töihin ja lounaaksi haettiin salaatit Pella’s-kahvilasta. Tuo kana-vuohenjuustosalaatti oli kyllä hyvä! Ensi kerralla täytyy maistaa myös paikan kakkuja, jotka näyttivät aivan todella herkullisilta. Saavuin Mansesta kotiin vasta kasin aikaan illalla ja kotona odotti naistenpäivän kunniaksi suklaata ja ruusu. Aww! ♡
KESKIVIIKKONA
Oli etätyöpäivä, jonka jälkeen tehtiin pannaria. Tuosta tuli vähintäänkin mielenkiintoisen näköinen, tosin tuossa pahin pelliltä ulos kupruilu on jo ehtinyt onneksi tasoittumaan. Matti lähti illaksi Soulflyn keikalle, ja saattaa olla, että minä katsoin Yle Areenasta Au pairit Australiassa-sarjan kaikki jaksot putkeen yhden illan aikana… Au pairit on ehkä paras sarja ikinä!
TORSTAINA
Minulla oli taas etäpäivä (työkamuni saattaa huidella tällä hetkellä Lontoossa), jonka aikana myös lähetti pistäytyi tuomassa Pingviini-jäätelön kesän 2016 uutuuksia. Jykää kiinnosti etenkin nuo ilmapallot, joista sininen poksahti toisen käsittelyssä. Nauratti, kun Jykä komensi tuota valkoista palloa aivan hämillään. Herkuttelin tuolla Marianne-jäätelöllä ja se oli mielestäni aivan älyttömän hyvä! Illalla ruuvailtiin työhuoneeseeni uudet Matin töissä tekemät seinähyllyt, joille aloin tietysti heti järjestelemään tavaroitani. Vitsi että tämä tavaroiden järkkäily on kivaa, mutta aikaa vievää!
PERJANTAINA Tein ensin normaalin työpäivän kotoa käsin, jonka jälkeen matkustin vielä Tampereelle valmiiksi lauantain kuvauspäivää varten. Olisin halunnut osallistua päivällä traktorimarssille ja osoittaa tukeni maanviljelijöille, joten harmitti, etten nähnyt neljän aikaan enää yhtään traktoria Helsingin keskustassa. Tampereella majoituin Omena Hotellissa, joka yllätyksekseni oli muuttanut aivan ydinkeskustaan. Suosittelen! Huone oli todella tilava ja siisti ja lokaatio tosiaan erinomainen, aivan kivenheiton päässä rautatieasemalta. Tosin saatoin siinä sitten eksyä Koskikeskuksen Zizziin (tuosta ostoskassin sisällöstä myöhemmin), tilata Woltilla huoneeseen Marusekista sushia (mielestäni Marusekin sushi on yhtä Suomen parhaista), sekä nauttia tv:stä tulleesta Emma-gaalasta X-asennossa parisängystä yksin nautiskellen. Rento perjantai-ilta tuli tarpeeseen.
LAUANTAINAAloitettiin kampanjakuvauksiin osallistuneella Bella-porukalla aamu hotellihuoneeseen kuuluneella buffet-aamupalalla viereisessä Siilinkari-kahvilassa (hinta 8,80€), jonka jälkeen siirryttiin ysin aikaan aamulla kuvaamaan mm. Pyynikin harjulle. Vaihdettiin lokaatiota päivän aikana useaan otteeseen, joten voitte kuvitella, että harmitti hieman, etten ehtinyt päivän aikana niille kuuluisille Pyynikin munkeille! 😀 Kuvauspäivä kesti neljään saakka, jonka jälkeen hyppäsin junaan ja kohti kotia. Ilta menikin koomaillessa kotisohvalla ja saunoessa luihin ja ytimiin asti yltänyttä kylmyyttä pois. Ulkoilu teki tehtävänsä ja lauantai-sunnuntai välisen yön nukuin pitkästä aikaa kuin tukki.
TÄNÄÄN SUNNUNTAINA Oltiin kutsuttu klo 11.00 sisko ja hänen miehensä brunssille, joten heti kymmeneltä aamulla oltiin K-supermarketin ovella noutamassa brunssitarpeita. Oltiin lisäksi tehty mm. kanapiirakkaa ja leipä, jotka molemmat onnistuivat erittäin hyvin. Mukana heillä oli tietysti myös tuo lemppari bichon friseni, eli Eikka, jonka seurasta päästään nauttimaan jatkossa varmasti useamminkin. Syötiin brunssia, suklaamunia ja pidettiin jäätelömaistelut. Classicin valkosuklaa-mangopassion osoittautui kaikkien meidän lemppariksi. Vieraiden lähdettyä otin päiväunet ja siivoilin kotia, nyt pitäisikin lähteä Jykän kanssa lenkille, katsoa ehkä Huippujengi, suihkuilla ja painella pehkuihin.
Olipa tämä taas tapahtumarikas, mutta mukava viikko.
Hotelliyö Omena Hotellissa blogin kautta saatu.
Voi tuota Jykää. Jykä on itse mr. suloisuus. Toi Marianne-jäätelö kuulostaa hyvältä. Voi kun olisi gluteenitonta, niin voisin maistella kun tulee vastaan. Kävin muuten ostamassa sen MAC:n lakkahuulipunan ja on muuten paras huulipuna ever.
Jykä on kyllä melkoinen hurmuri, tosin ei tuo Eikkakaan kovin pahasti kakkoseksi jää! 🙂 Oijoi! Mihin sävyyn muuten päädyit? Onneksi ne jää vakituisesti kokoelmaan, niin saa kartutettua varastoa rauhassa. 🙂
Heti kiinnostuin tuosta Au Paiit Australiassa 😀 Huippua että näkyy täälläkin! Saattaa loppuilta kulua näissä tunnelmissa.. 🙂
Siis aivan paras! Tuut niin pitämään siitä…
Pakko kysyä että mitä sulla on huulissa tossa ”tiistaina” kuvassa? Näyttää kivalta 🙂
Se on Macin Pillow Talk-huulipuna 🙂
Hei pakko kysyä, mitä huulipunaa sulla on tossa tiistain kuvassa? Näyttää hyvältä! 🙂 Oi että, se valkosuklaa-mangopassion jätski kuulostaa niin namilta! Samoin kuvassa näkyvät keltainen pikari ja mövenpickin jäätelöt täytyy kans kokeilla heti kun ne tulee kauppoihin 🙂
Macilta sellanen kun Pillow Talk. 🙂 Yksi lemppareita nude-huulipunia.
Se valkosuklaa-mangopassion oli niiiin hyvää! Mövenpicit eivät yltäneet Classicien tasolle, vaikka odotukset olivat kyllä kovat. 🙂 Mango-pikari puolestaan vielä odottelee maistajaansa… 😛
Että puuhaa riitti sit 😀 Ja voihan ihana Jykä! ♡
Riitti! Hyvä vaan! Meneepähän viikot nopeesti… 🙂