Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Viisi sääntöä bloggaamiseen

Juteltiin tänään bloggaamisesta kaveriporukan Whatsapp-ryhmässä ja heräsin todellisuuteen, että olen blogannut kesäkuun alussa jo kuusi vuotta säännöllisesti. Se on pitkä aika se. Ihan mitä tahansa harrastusta. Samalla päädyin miettimään omia sääntöjäni bloggaamisen suhteen ja tässäpä teille niistä viisi :

1. Pyrin välttämään kahden tai useamman saman kategorian (esim. asukuvat tai meikit) postauksen julkaisemistä peräkkäin. Välillä joudun taipumaan, kun tarjolla tuntuu olevan ainoastaan asukuvia ja usein talvisaikaan taas kosmetiikkaa on huomattavasti helpompi kuvata, kuin vaikkapa päivän asuja. Silti tästä periaatteestani joustaminen kirpaisee joka kerta ja käyn usein taistelun itseni (ja kuvakansioideni) kanssa, eikö mitään muuta nyt vaan löytyisi tilalle. En koskaan julkaise myöskään kahta yhteistyöpostausta peräkkäin. Ja yhteistyöpostauksethan ovat ne jotka on erikseen merkitty harmaalla yläpalkilla. Yhteistyöpostauksia eivät ole esim. postaukset joissa vaikkapa joku palanen asusta on blogin kautta saatu.

2. Kolmessa viimeisimmässä postauksessa (eli yhden sivun postauksissa) vähintään yhdessä on näyttävä oma naamani. En tykkää itse lukea blogeja, joissa bloggaaja ei postauksissa näy ja haluan tätä toteuttaa myös omassa blogissani. Jonkun mielestä tämä voi olla vähän hassu ”sääntö”, mutta itse olen kokenut sen tosi mielekkäänä.

3. Merkitsen aina kaikki blogin kautta saamani jutut postaukseen, vaikka osa niistä saattaa olla jo viisi-kuusi vuotta vanhoja. Tuntuu, että edelleenkään kaikki eivät tätä asiaa noudata, eivät edes vaikka tuote/palvelu mainittaisiin ekan kerran. Mur.

4. En oikeastaan enää nykyään laita blogiin kuvia muista ihmisistä esim. juhlissa tms. tapahtumissa (ellei kyseessä ole ”blogitapahtuma”). Alussa jaksoin kysyä, että saako laittaa, mutta sittemmin päätin vain rajata muut suosiolla blogin ulkopuolelle. Välillä tämä herättää hieman ristiriitaistakin ajatusta, kun joku saattaa kommentoida etteikö naama ”kelpaa” blogiin. Oh well… Alussahan kommentointi oli taas sitä, että ”apua, ethän laita mua blogiin”…

5. Julkaisen kaikki kommentit, paitsi ne, joissa loukataan suoraan esim. bloggaajakollegaa haukkumalla tms. Näitä täyssensuurin kynsiin joutuneita kommentteja on koko urani aikana tullut ihan muutama. Fiksua sakkia sillä puolen siis, väittäisin.

Haluan lisäksi haastaa yhden bloggaajan kertomaan omat ”blogisääntönsä” ja toivon, että tämän ”haasteen” koppaa vastaan Tickle Your Fancy-blogin Sara. <3

Vatut 2

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Hyvät säännöt! Lähtispä tämä leviämään, olisi hauska lukea myös muiden nillitykset 🙂 Oli pakko oikein kommentoida, kun olit laittanut niin uppeen kuvankin.

    0
    1. Joo, muakin kiinnostais! Siis just se, että minkälaisia vähän hassuja ”sääntöjä” sitä itelleen luo. Koska uskon/toivon, etten oo tän kanssa yksin. 😀

      0
  2. Ei liity aiheeseen, muttaaaa…

    Pimpeli pom, on olo huoleton,
    kun Mimmillä nimipäivät on! <3

    ONNEA!

    0
    1. Kiitti Noora! <3

      0
  3. Kiva postaus! Mä olen alkanut viime aikoin kiinnittää huomiota myös siihen, että treeni/asukuva/muut jutut eivät olisi peräkkäin blogissa. Toisaalta asukuvat olivat ennen blogini suola, ja edelleenkin yksi pääkiinnostuksenaihe 🙂

    0
    1. Joo, näinpä! Jotenkin se tekee heti blogin yleisilmeen monipuolisemmaksi. Tai sitten se on vaan mun oma päähänpinttymä. 😀

      0

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.