Minä olen myös mukana Kärcherin ja Bella-blogien kevätkampanjassa ja sain kampanjan myötä testiin ikkunanpesurin malliltaan WV 2 PLUS. Pesurilla pesee lasit todella sukkelasti ja yhdellä latauksella työstää 75 neliön verran ruutua. Oma pesurini on tällä hetkellä itse asiassa lainassa Matin äidillä, joka suhtautui aluksi melko skeptisesti ikkunanpesuriin, mutta ilmeisesti yllättyi erittäin positiivisesti pesurin näppäryydestä. Pakko myöntää, että omat kokemuksenikin pesureista rajoittuvat niinikään parinkymmenen vuoden taakse, jolloin laitteella oli kyllä kokoa ja painoa huomattavasti enemmän ja sitä piti kannatella olkahihnaa apuna käyttäen. Ei kyllä ole ikävä niitä aikoja ja mummolan kaksimetrisiä ikkunoita!
Katso alla olevalta videolta miksi erityisesti ihastuin pesuriin ja miksi esittelen sen teille juuri saunassa.
Jos haluat voittaa oman kevätsiivouksen helpottajan itsellesi, toimi seuraavasti:
1. Mene Kärcherin kampanjasivulle.
2. Lataa kuva ja siivousvinkkisi äänestettäväksi.
3. Valtuuta kaverit, kummit ja kaimat Facebookissa äänestämään vinkkiäsi (eli siis painamaan ”tykkää”-nappia vinkkisi kohdalta).
4. Eniten ääniä (eli ”tykkäyksiä”) tämän viikon loppuun (vko 14) mennessä kerännyt voittaa ikkunanpesurin itselleen. Äänestys jatkuu myös seuraavalla viikolla (vko 15), joten jos et ehdi kerätä tarpeeksi ääniä voittoon tämän viikon aikana, äänet eivät nollaudu, joten voit kiriä voittoon vielä seuraavalla viikolla.
Tsemppiä äänestykseen!
Ja kuten videollakin kerron seuraava postaus pitääkin sisällään ikkunanpesutalkoot valitsemassani hyväntekeväisyyskohteessa. Pysykäähän mukana! 🙂
Ikkunanpesurien jälleenmyyjät löydät TÄÄLTÄ.
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡
Mää oon nyt tullut siihen tulokseen, että mun likaset ikkunat ei puhdistu ilman tätä laitetta. 😀 Must have.
Mua naurattaa kun Matti oli et voisko tällä pestä kylppärin kaakelitkin? 😀 Mä veikkaan, että höyrypesuri on meidän seuraava sijoitus…
[…] vielä sen videon, jolla kerroin Kärcher-ikkunanpesukamppiksen myötä suuntaavani lähiaikoina valitsemaani hyväntekeväisyyskohteeseen ikkunanpesun merkeissä? […]